Tekniikkaparkki.fi

Pelin nimestä voi jo päätellä, että mätkintäpelihän tässä on tiedossa. Tekken-pelisarja on tuttu tapaus jo kymmenen vuoden takaa, ja tällä hetkellä PS2-konsolilla ollaan menossa jo vitososassa. Sonyn taskuun mahtuva PSP-konsoli on sen sijaan ollut ilman Tekkeneitä tähän asti. Ei ole enää.

Playstation Portablen Tekken: Dark Resurrection tarjoaa yli 30 kustomoitavaa pelihahmoa, joihin kuuluu niin uutuuksia kuin vanhoja tuttuja hahmojakin. Pelitilojakin on tarjolla monipuolisesti aina wanhasta tutusta Arcade-tilasta tarinamuodon kautta pikamatseihin. Uudempia tuulahduksia tuovat esimerkiksi Time Attack, Survival, Gold Rush ja Tekken Dojo-pelimuodot. Ajan mittaan pelaajan menestyessä käyttöön avautuu myös yllätyksellisiä bonuspelejä, mutta en tässä paljasta sen enempää näistä bonuksista, ettei teidän kuuntelijoiden löytämisen riemu pääse latistumaan.

Graafisesti liikutaan puhtailla vesillä, sillä peli on toki monin paikoin näyttävää katseltavaa. Jotkut taisteluareenat tosin ovat hiukan suttuisia ja hahmot meinaavat hukkua taustoihin, mutta tämä kauneusvirhe ei onneksi vaivaa pelaajaa kuin satunnaisesti. Äänimaailma on Tekkenissä yhdellä sanalla kuvaillen “perinteinen”. Taustalla soi tasainen konemusiikkijytke ja iskujen perillemenon kuulee monenmoisina mätkähdyksinä ja huudahduksina. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta siedettävää kuitenkin.

Pelin ohjaus sujuu ristiohjainta ja neljää toimintonappia näpytellen. Pitkien liikesarjojen näpyttely on välillä sattumankauppaa, sillä monimutkaiset näppäilysarjat menevät perille vaihtelevalla menestyksellä. Nasevammat hyökkäykset toimivat kuitenkin mallikkaasti ja pelin ohjaaminen alkaa sujua mukavasti pienen totuttelun jälkeen. Mätkintäpeleissä pääsee usein pitkälle myös huvittavalla satunnaisen rämpytyksen strategialla. Tämä taktiikka puree tiettyyn pisteeseen asti Tekkenissäkin, mutta hankalampien vastustajien kohdalla täytyy jo suunnitella järjestelmällisempääkin hyökkäystä. Pienoinen epäkohta nousee esille pitkiin hyökkäyssarjoihin liittyen: sellaisen kohdatessaan pelihahmon tilanne muistuttaa lähinnä höyryjyrän alle jäämistä – vastustajan onnistunutta hyökkäystä on vaikeaa torjua tai katkaista, jolloin oma energiapalkki hupenee vauhdilla ja tyrmäys on väistämättä edessä.

Moninpeli on erittäin olennainen osa tätä peligenreä, ja onneksi asia on järjestetty kuntoon PSP:n Tekkenissäkin. Koska käsikonsoliin ei tietenkään pysty kytkemään useampia ohjaimia, niin moninpeliratkaisu perustuu langattomaan verkkoyhteyteen. Tekken-pelin omistaja voi jakaa moninpeliosuuden vaatimat tiedostot langattomasti muille pelaajille ja tällä tavoin taistella tuttavia vastaan.

Tekken Dark Resurrection on tasaisen onnistunut julkaisu ja tulee tyylikkäästi täyttämään PSP:n mätkintäpelien puutetta. Laadukkaan teknisen toteutuksen vastapainona on tietynlainen koko genreä vaivaava puuduttavuus. Hetken huvina Tekken palvelee tarkoitustaan loistavasti ja kaksinpelinäkin tämä on varmasti hulppeaa huvia, mutta yksinpeli alkaa pidemmän päälle puuduttaa. Peliboxi jakaa Tekkenille kolme ja puoli tähteä.

pisteet: 3½ / 5

Pelimaailman tuttuakin tutummat pikkuotukset tassuttelevat nyt Playstation 2:lle. Kuten monet varmasti jo tietävätkin, Lemmingsin ideana on ohjata sopulilaumaa pitkin sokkeloisia kenttiä. Nämä otukset ovat sen verran tyhmiä, etteivät he ilman pelaajan opastusta osaa muuta kuin kävellä suoraan eteenpäin. Pelaajan tehtävänä onkin raivata reittiä antamalla otuksille erilaisia taitoja, kuten kaivamista, sillanrakentamista tai sateenvarjolla leijailemista. Näillä eväillä pitäisi koko lauma saada ohjattua kotipesälle.

Täytyy myöntää, että eihän tämäkään Lemmings-julkaisu tuo mitään suurta uudistusten ryöppyä, vaan pelaaminen sujuu samaan malliin kuin jo 90-luvulla PC-koneilla pelatessa. Playstationin peliohjain ei sovellu kursorin ohjailuun aivan yhtä hyvin kuin tietokoneen hiiri, mutta homma toimii kuitenkin riittävän hyvin. Grafiikka on kokenut pieniä uudistuksia, kuten äänimaailmakin, mutta tuttu ote on tallella tälläkin saralla.

Lemmings on mukavan rauhallista naksuttelua, jonka pariin unohtuu pitkäksikin aikaa – tällaiset ongelmanratkaisupelit tuovat mukavaa vaihtelua hektisempään vauhtiin ja hulinaan. Lemmingsin ystäville tämä Playstation2-versio on varmasti mieluisaa pelattavaa, sillä konsolikäännös on onnistunut kokonaisuus. Jos Lemmings on tuntematon käsite, niin kannattaa tutustua tähän peliin, sillä kyseessä on ehdottomasti yksi pelimaailman maineikkaista klassikoista. Peliboxi myöntää PS2:n Lemmingsille neljä boxitähteä.

pisteet: 4/5

MotoGP on peli, joka vie pelaajan nimensä mukaan MotoGP-ratamoottoripyöräilyn tunnelmiin. Kilpailijoiden nimet vaikuttavat tutuilta, joten MotoGP-fanit pääsevät fiilistelemään mahdollisimman aidonoloisessa kisatilanteessa.

Pelillisesti kyseessä on varsin onnistunut julkaisu. Varsinkin Arcade-tilan rento ja tasapainoinen kisailu miellytti testaajaa kovasti: ajotuntuma on realistisen oloinen, mutta pelaajaa ei rankaista ajovirheistä kohtuuttomasti. Jos mutkaan jarrutus menee pitkäksi, niin toki kulkupeli ajautuu radan hiekka-alueelle, mutta sieltä pääsee myös pois kohtuullisen nopeasti, eikä koko kisa mene tuollaisesta ajovirheestä pilalle. Kun tuntuma peliin alkaa löytyä harjoittelun myötä, niin päristely alkaa maistua ja kärkisijoista kamppailu tekoälyn ohjaamia kuskeja vastaan onkin tiukkaa ja nopeatempoista.

Pelin latausajat ovat pitkähköjä. Grafiikka näyttää aivan kelvolliselta, vaikka parempaakin on jo PSP:n ruudulla nähty – mainittakoon, että rataa ympäröivät maisemat ovat aika suurpiirteisesti piirrettyä pikselimössöä. Äänimaailma on grafiikan kanssa samalla tasolla: perussettiä, joka ei erityisemmin häiritse muttei kirvoita ilonkiljahduksiinkaan. Moottorin pärinän taustalla jytkyttää tylsänoloinen liukuhihnarock.

Kokonaisuutena MotoGP on hiukan kahtiajakoinen – audiovisuaalinen puoli on vaisu, mutta se tärkein, eli pelattavuus on mukavasti kohdillaan. Tätä peliä tahkoaa mielellään ja kisailut ovat mukavaa ajanvietettä. Peruselementit ovat siis kunnossa, ja MotoGP:lle myönnetään neljä boksitähteä.

pisteet: 4/5

Japanilaiset osaavat tunnetusti tehdä kauhuleffoja. Japanilaiset ovat myös tunnettuja pelien tekijöitä. Kun he yhdistävät kummatkin taitonsa, syntyy jotakin todella omaperäistä. Tällä kertaa he ovat saattaneet maailmaan pelin nimeltään Forbidden Siren 2.

Forbidden Siren 2 sijoittuu pienelle japanilaiselle Yamijiman saarelle, jossa kaikki asiat eivät ole aivan kohdallaan. Pelissä on useampia pelattavia hahmoja, joilla lähes kaikilla on pakko pelata. Kaikki hahmot seikkailevat saarella, mutta jokaisella on eri tarina. Pelin edetessä nämä tarinat jollakin lailla sitoutuvat toisiinsa.

Pelin hahmot ovat normaaleja ihmisiä, eivätkä minkäänlaisia erikoiskykyjä omaavia kuten peleissä yleensä on. Joillakin toki on hiukan järeämpiä aseita käytettävissä, jos he ovat sattuneet niitä löytämään saarelta. Hahmojen normaalius on hyvä asia, sillä pelaaja voi täysin samaistua heihin ja kuvitella itse olevansa hahmon paikalla saarella. Tämä tekee pelistä vielä pelottavamman. Pelin todellinen idea selviää pelaajalle sen edetessä. Alussa peli voi tuntua todella hämmentävältä eikä siihen tahdo oikein päästä sisälle, mutta kun alkuun on päässyt, alkaa pikkuhiljaa pääsemään jyvälle ja silloin tajuaa kuinka hyvä peli onkaan.

Pelin grafiikka on hyvää. Virheitä grafiikasta ei löydä oikeastaan ollenkaan. Ohjaus on hiukan kankeaa, mutta se ei vaikuta peli-intoon ainakaan itseni kohdalla juuri ollenkaan. Hahmot liikkuvat siitä huolimatta kiitettävän ketterästi, eikä peliin pääse turhautumaan ennen aikojaan.

Lisäpisteitä peli saa sen haastavuudesta. Osat tehtävistä toki ovat helppoja juosten läpi mentäviä mutta osa taas vaatii todellakin kärsivällisyyttä ja pähkäilyä. Kaikki niin sanotut viholliset joita ovat esimerkiksi zombieksi kutsuttavat ihmiset, jotka ovat jo kuolleet mutta silti vielä vaeltavat maan päällä pahojen aikeiden kanssa, eivät kuole ollenkaan, eivätkä ainakaan yhdestä laukauksesta. Tämä tekeekin osaltaan pelistä haastavan, nimittäin aseissa panoksia on todella rajallinen määrä. Mutta onneksi hyväkseen voi käyttää myöskin käsiaseita, kuten rautaputkea.

Forbidden Siren on omaperäisyydellään ja tunnelmaltaan loistava kauhupeli. Jos etsit jännitystä syysiltoihin, niin älä turhaan lähde olohuonettasi kauemmaksi. Aseta vain tämä levy pleikkariisi, käynnistä se, katkaise valot, istu sohvalle ja hyytävä seikkailu josta ei hiuksia nostattavaa jännitystä puutu voi alkaa.

pisteet: 4½ / 5

Tällä kertaa peliboxin arvostelun kohteeksi on joutunut seikkailupeli Shadow of the Colossus. Peli alkaa siitä kun nuori ritari vie kuolleen tyttönsä pyhään paikkaan, jossa tarujen mukaan kuolleen sielu palaa takaisin ruumiseen. Mutta sielun palauttaminen ei olekaan näin yksinkertaista, vaan ennen kuin ritari saa rakastettunsa takaisin, hänen täytyy tuhota 12 jättiläistä jotka vartioivat kuoleman salaisuutta. Siinä onkin pelin idea. Etsi jättiläiset ja tuhoa ne. Mutta tämä ei ole mikään helppo tehtävä. Nimittäin ensiksi nuo jättiläiset on löydettävä jostain ja pelialue on todella suuri. Ja kun jättiläinen löytyy, sen tuhoaminen ei ole mikään helppo tehtävä. Jokaisella jättiläisellä on oma heikkoutensa ja jättiläisestä pääsee yleensä eroon vain kiipeämällä sen selkään ja etsimällä tämän heikko kohta. Mutta on jo vaikeaa päästä jättiläisen selkään sen huitoessa isoilla moukarikäsillään ja riehuessa minkä ehtii. Siinä kuluukin mukavasti aikaa miettiessä, miten saisi tämän jättiläisen hengiltä. Mutta jättiläistä vastaan taisteleminen on silti hieno kokemus ja todella kaunista katseltavaa.

Suurimmaksi osaksi pelissä liikutaan hevosella ja hahmolla on muutama käyttökelpoinen ase mukaan lukien miekka. Alussa peli voi alkaa väsyttämään kärsimätöntä pelaajaa, koska erämaata tuntuu riittävän loputtomasti ja ratsastukseen väsyy pian. Mutta kun pääsee tämän totutteluvaiheen yli, avautuu pelissä suurenmoinen seikkailu, joka ei jätä ketään kylmäksi. Pelin grafiikka on todella mahtavaa ja kaunista ja äänimaailmakin on toteutettu hyvin. Tästä pelistä ei oikeastaan löydy mitään valittamisen aihetta. Tämän pelin takia voisi ottaa jopa viikon loman töistä ja pelata kellon ympäri tätä suurenmoista seikkailupeliä. Tällaisia kaivataan ehdottomasti markkinoille.

pisteet: 4½ / 5

Playstation 2:n Tourist Trophy – The Real Riding Simulator on moottoripyöräilypeli, ja kuten nimikin on enteilee, kyseessä on realistiseen kisailutunnelmaan pyrkivä pelijulkaisu.

Jo ensi metreiltä huomaa, että tällä pelillä on jotain yhtäläisyyksiä moottoriurheilupelien saralla mainetta niittäneelle Gran Turismo-pelisarjalle. Jos visuaalisessa toteutuksessa on tietynlaista viittausta Gran Turismo 4:n suuntaan, niin onpa sitä myös sisällössä. Turismo-maiseen tapaan pelaajalla on valittavanaan valtava skaala eri moottoripyöriä ja ratoja: 12 eri valmistajalta on mallinnettu peliin 180 moottoripyörämallia, ja ratojakin on tarjolla kunnioitettavat 35 kappaletta. Peliä voi tahkota sekä yksin että jaetulta ruudulta kaverin kanssa. Arcade-pelitilassa pääsee heti radalle vauhtiin, Tourist Trophy-muodossa voi kisailla perusteellisemmin ja kerätä kalustoa kilpailujen lomassa.

Sitten radalle. Vaikuttaisi siltä, että Gran Turismo 4:n kauniisti toimivaa pelimoottoria on hyödynnetty myös Tourist Trophyssa. Fysiikkamallinnus on kuitenkin mennyt uusiksi, kun neljän renkaan sijaan pitäisikin pärjätä kahdella kumitassulla. Ensimmäinen kokemus noviisilla on varmasti se, että pyörällä ei pysy pystyssä edes kokonaista kierrosta – sen verran helposti virtuaalisen moottoripyörän selästä lennähtää lepikkoon. Kisailu vaatii tässä pelissä äärimmäistä tarkkuutta ja keskittyneisyyttä, sillä pienikin ajovirhe tai liian suuri tilannenopeus suistaa prätkän sille radan perusteellisesti hiekoitetulle osiolle, ja sieltäpä onkin kova työ päästä tasapainossa takaisin asvalttiradalle. Hankalaa, hankalaa. Oman haasteensa asettavat myöskin erilaiset moottoripyörämallit, jotka käyttäytyvät aivan eri tavalla toisiinsa verrattuna. Tässäpä kai onkin se Tourist Trophyn ehdoton valtti – toistasataa pyörää eivät ole sitä yhtä ja samaa, vaan joukosta pitää etsiä niitä malleja, jotka omaan käteen sopivat.

Mikäli pelin ohjauksen kanssa tulee sinuiksi, on ratojen kiertäminen muilta osin leppoisaa ja silmää miellyttävää puuhaa. Yksityiskohtainen grafiikka soljuu sulavasti silmien edessä ja äänimaailma vaihtelee suuresti alla hyrisevän moottoripyörän mukaan.

Tourist Trophy tarjoaa Playstation 2:lle hiukan harvinaisempaa herkkua, eli moottoriurheilua kaksirenkaisilla kiitureilla. Mikäli aihe kiinnostaa, niin tässäpä on todella perusteellinen paketti viihdettä syysiltojen ratoksi. Vastineeksi peli vaatii runsain määrin harjoittelua, sillä virtuaalisten ratojen kiertäminen on todella haastavaa puuhaa, jossa kärsimätön arcade-rälläilyä toivova pelaaja ehtii tuskastua moneen otteeseen. Peliboxi ei aivan saanut kiinni Tourist Trophyn syvimmästä olemuksesta, joten arvosana jää keskivertosuorituksen tasolle: kolme peliboxi-tähteä. Tämä peli kannattaa ehdottomasti pyrkiä koeajamaan ennen ostopäätöstä, sillä pelituntuma jakaa mielipiteitä kahtia.

pisteet: 3/5

Peliboxin arvostelussa on Playstation portablen hilpeä tasoloikkapeli Loco Roco. Kuten on jo aiemminkin todettu, niin omaperäisyys on valttia pelimarkkinoilla. Locoroco on myöskin aika omalaatuinen peli, jossa ohjaillaan pientä möykkyä pelikenttää kallistelemalla ja hahmoa hyppyyttämällä. Perusohjailu tapahtuu äärimmäisen simppelisti L- ja R-näppäimillä. Oman Pelihahmo-möykky kasvaa sitä mukaa kun se saa kerättyä kentille ripoteltuja kukkia kiduksiinsa.

Peli on aika tarttuvaa sorttia, ja siinäpä kai on suurin viehätys. Pelaamisen oppii todella nopeasti, ja Loco Rocon parissa on helppo viettää pienempiäkin luppohetkiä. Kaiken lisäksi harmiton ja hassunnäköinen peli sopii mainiosti myös nuoremmille pelaajille (tai olisikohan peräti tarkoitettukin junnupelaajille – no, kyllä tästä vähän kaikenikäiset tuntuvat innostuvan…)

Grafiikka ja äänet ovat mainiosti kohdillaan, mutta niihin ei juurikaan kiinnitä pelin melskeessä huomiota – Loco Rocossa pääroolin nappaa letkeä pelattavuus ja hyvä kenttäsuunnittelu. Kokonaisuutena tässä on käsillä mukava ajankulutuspeli, joka sopii kaikille pomppimispeleistä pitäville. Pidemmän päälle kyllästyminen saattaa nakertaa LocoRocon viehätystä. Tässä ja nyt täräytämme LocoRocolle 4 peliboxitähteä. Hauska kesäpeli kerää varmasti suuren joukon ystäviä suomenmaaltakin.

Tällä kertaa Peliboxi koeajoi Formula One 06 -pelin. Tämä uunituore peli on julkaistu PS2- ja PSP-konsoleille. Molempien konsoleiden versiot ovat hyvin samanlaisia, joten samat asiat pätevät pääosin niin PS2- kuin PSP-pelinkin kohdalla. Sonyn julkaisema Formula One 06 -peli sisältää aidot tallit, kuljettajat ja radat, joten formulatunnelma on siltä osin taattua. Suomalaisia formulafaneja ilahduttaa varmasti se tieto, että peli on täysin suomennettu niin selostuksien kuin valikoidenkin osalta.

Muutenkin tämä formula-aiheinen uutuusjulkaisu on tasaisen laadukasta työtä. Pelissä riittää säätövaraa niin sunnuntaipelaajien kuin kokeneiden ratakettujenkin makuun. Yksinkertaisimmillaan riittää kunhan huolehtii kaasun ja jarrun lisäksi oikeista ajolinjoista, muun voi jättää aputoimintojen huoleksi. Toisessa äärilaidassa taas voi pudottaa aputoiminnot pois päältä ja huolehtia itse tarkemmin auton käytöksestä. Peliin sopivissa määrin annosteltu realismi tarjoaa poikkeuksellisen antoisan ja mukaansatempaavan kokemuksen. Järviradion Peliboxitiimi totesi myös senkin, että PS2-version kaksinpeli jaetulla ruudulla on äärimmäisen hauskaa ajanvietettä: sekuntin sadasosiin tiivistyvät kamppailut saavat tunnelman nousemaan ja pelaajat hyppimään tuolissaan… ja ankarat jälkipelit spekulaatioineen kuuluvat silloin asiaan! PSP-versiosta tämä vauhdikas kaksinpelitila puuttuu.

Grafiikka näyttää erityisesti PSP:n pienemmällä näytöllä erittäin kauniilta eikä siinä ole mitään moitteen sijaa. PS2:llakin kuvaruudun näkymät ovat kerrassaan mainioita. Peliäänetkin kuulostavat pääosin asiallisilta, mutta ajonaikainen selostus on tässäkin formulapelissä hiukan pihalla tapahtumista ja toistelee itseään.

Kokonaisuus on kuitenkin erittäin viihdyttävä paketti kaikille ajopelien ystäville, ja vieläpä suomenkielisenä. Mikäli formulapelit yhtään kiinnostavat ja hyllystä löytyy jompikumpi Sonyn konsoli, niin Formula One 06 on suositeltava hankinta. Peliboxi myöntää Formula One 06-pelille neljä ja puoli tähteä.

pisteet: 4½/5

Socom 3 on taktinen räiskintäpeli Sonylta. Pelaaja erikoisryhmineen puolustaa vapautta ja järjestystä ja vastapuolella on kumouksellisia muslimeja, aasialaisia rosvoja ja eurooppalaisia terroristeja, suuruudenhulluja kumousjohtajia, joukkotuhoaseita ja kansanmurhaajia.
SOCOM:ssa on useita suoritettavia tehtäviä ja niiden tarinat etenevät joustavasti tehtävästä toiseen erinomaisten välivideoiden kautta. Vaihtelua on myös maantieteellisellä osalla, nimittäin socomissa seikkaillaan kolmella eri mantereella.

Vaikka SOCOMin pelaaminen onkin sinänsä suoraviivaista räiskintää, niin kolmososassa on panostettu myös taktisuuteen. Räiskinnän ohella on myös tilaa harkinnalle ja älylliselle pelaamiselle. Socomissa kuljetaan pääosin ryhmissä ja tässä pelissä ryhmällä on väliä. SOCOMissa voi kustomoida joukkueen neljän sotilaan varusteet ennen tehtävää. Ase- ja varusvalikoima on suuri, ja jokaiselle sotilaalle voi valita yhden pääaseen ja yhden kakkosaseen. Lisäksi ukoilla voi olla muita varusteita, kuten maaliosoitin, kranaatteja, kamera tai kiikari. Varusteita on kiva värkätä ja miettiä, millainen varustus sopii mihinkin maastoon ja tehtävään. Aseita voi myös ”modata”, eli pyssyyn voi lisätä lisävarusteita kuten äänenvaimentimen ja konekiväärin jalustan helpottamaan tulitusta. Mutta liika paino hidastaa joten kannattaa harkita tarkoin miten ja millä varusteilla toimii.

SOCOM on pohjimmiltaan tuttua 3d-räiskintää, mutta SOCOM panostaa myös ryhmätaktikointiin. Osastolle voi antaa monipuolisesti komentoja o-näppäintä painamalla minkä lisäksi toisen parin voi käskeä osoittimen paikkaan L2:ta näpäyttämällä. Tämä ominaisuus mahdollistaa joustavan etenemisen ja tulituen taistelutilanteissa.

Pelattavuus ja kontrollit ovat pelissä kohdallaan ja grafiikka on loistavaa. Äänimaailma on pelin tunnelmaan sopiva. Tekoälykin on yleensä ajan tasalla, eivätkä vastustajat jumitu paikoilleen. Socom 3 on kaiken kaikkiaan loistava räiskintäpeli jolle peliboxi antaa täydet 5 tähteä.

pisteet: 5/5

Peliboxi tutkailee seuraavaksi Nintendo DS:n uutuusjulkaisua Animal Crossing: Wild World. Jälleen on innovatiivisuus päässyt pintaan, ja Animal Crossing onkin hankalasti luokiteltavissa mihinkään perinteiseen peligenreen. Pelissä luodaan heti aluksi uusi kylä, johon pelihahmo sitten asettuu asumaan. Ensimmäisenä tehtävänään pelihahmo pääsee töihin kylän sekatavarakauppaan, ja työn ohessa tutustutaan myös kylän muihin asukkaisiin. Peli tarjoaa myös kontakteja ulkomaailmaan DS:n langattoman verkkoyhteyden välityksellä, mutta näitä ulottuvuuksia ei valitettavasti peliboxin kokeilussa päästy toteamaan.

Peruspelaaminen etenee kosketusnäyttövetoisesti. Hahmoa liikutellaan kosketuskynällä, ja samaa ohjainta tottelee myös koko pelin käyttöliittymä. Kynällä ohjailu alkaa pian sujua luontevasti, ja ohjausjärjestelmää voi hyvillä mielin sanoa onnistuneeksi.

Peli muistuttaa etäisesti virtuaalilemmikkien kanssa näpertelyä ja toisaalta seikkailupeliä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana pelimaailma elää tosimaailman kellon mukaan, eli pelimaailman kauppa saattaakin olla jo kiinni, mikäli pelaaja on liikkeellä puolenyön aikoihin… Peliä vaivaa tietynlainen päämäärättömyys, sillä alustuksessa ei tule selkeästi selville mitään tiettyä tavoitetta – peli vain etenee omalla painollaan. Varsinkin nuorille pelaajille Animal Crossingin tarjoama seikkailu virkeässä ja värikkäässä metsäkylässä on varmasti hauskaa ja leppoisaa ajanvietettä. Animal Crossing-peliä ei valitettavasti ole suomennettu, joten pelissä eteneminen vaatii jonkin verran englannin kielen osaamista, että ruudulla pyörivistä tehtävistä, ohjeista ja hahmojen jutusteluista saisi selvää. Ihan nuorimmat pelaajat saattavat siis olla hiukan pihalla tapahtumista ilman tulkkausapua.

Nintendo DS:n ”Animal Crossing: Wild World” on sellainen peli, johon kannattaa mahdollisuuksien mukaan tutustua ennen ostopäätöstä – toiset varmasti ihastuvat leppoisaan tehtävien suoritteluun ja pienessä kylässä tallusteluun, kun taas jotkut saattaisivat kaivata peliltä enemmän toimintaa. Peliboksin testipenkissä Animal Crossingille myönnetään kolme tähteä.

pisteet: 3/5