Tekniikkaparkki.fi

Recistance 2 on uusimpia toimintapelejä Playstation 3 konsolin valikoimiin. Pelin juoni on lyhyesti tiivistettynä seuraavanlainen: Kimera -niminen virus on levinnyt maailmalla ja muuttaa ihmisiä kimeroiksi. Pelin päähahmo Nathan Hale on myös saanut tartunnan johon ei ole parannuskeinoa. Viruksen voimistuessa hänen sisällään hän taistelee yhdysvaltojen armeijan riveissä kimeroita vastaan yrittäen pysättää viruksen leviämisen ja kimeroiden
maailmanvalloituksen. Vihollisia on monenlaisia ja -kokoisia ryömivistä mutanttiravuista aina kerrostalon korkuiseen metallijärkäleeseen, joka tulittaa armottomasti ympäriinsä.

Peli yllättää positiivisesti heti alkuunsa. Valikkotekstit ovat suomea, mikä ei sinänsä ole vielä suuri juhlan aihe, mutta kun ensimmäinen pelivideo jyrähtää käyntiin on ilon aihe suuri; hahmot puhuvat suomea ja vielä sujuvaa sellaista. Myös itse pelitilanteessa komennot tulevat suomeksi ja tämä tekee pelaamisesta erittäin miellyttävää.

Suomen kielen lisäksi pelistä löytyy paljon muutakin kehumisen aihetta. Grafiikka on juurikin niin hyvää mihin Playstation 3 konsoli kykenee ja hahmoanimaatiot ovat kiitettävällä tasolla. Ohjaus on toteutettu hyvin ja sopivan yksinkertaisesti. Kaikki tarvittavat liikkeet ja toiminnot oppii ensimmäisen kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen.

Vaikeustasoja on valittavissa 3 kappaletta, ja vaikeimmalla tasolla hengissä säilyminen on paikoitellen tuskan ja hien takana. Keskittymisen herpaantumisesta sakotetaan lähes samantien kuolettavalla sarjatulituksella. Helpoimmalla tasolla peli taas on niin helppo, että pikkulapsikin tai sellainen ihminen joka ei ikinä ole pelikonsoleihin koskenutkaan, osaa edetä pelissä. Resistance 2:sessa on myös verkkopeliominaisuus, jossa voi liittyä esimerkiksi 60 pelaajan verkkosotaan. Tätä ominaisuutta Peliboxi ei valitettavasti ehtinyt sen lähemmin tarkastella, mutta huhut kertovat että myös tällä puolella peli toimii.

Resistance 2 taitaa olla arvostelun kirjoittajalle ensimmäinen peli, josta ei löydy mitään valittamisen aihetta. Jos on toiminta- ja räiskintäpelien fani, niin tätä peliä ei kannata jättää hankkimatta. Tämä peli on täyden 5 tähden arvoinen!

Pikku Patapon-soturit ovat tehneet paluun! Nyt Peliboxi tutustuu Playstation Portablen tuoreeseen peliuutuuteen eli Patapon 2:een. Peli on jatkoa aiemmin ilmestyneelle Pataponille, ja peli vaikuttaakin ykkösosaa pelanneen silmissä heti alkumetreistä lähtien erittäin tutulta. Tarkoituksena on siis ohjata pieniä patapon-sotureita läpi kenttien, välillä puolustautuen ja välillä hyökäten. Pelin ohjaaminen perustuu rytmikkääseen näppäinten naputteluun – hahmot tottelevat neljän napautuksen sarjoina annettuja komentoja. Jos rytmi ei ole hallussa ja näppäily menee pieleen, hahmot seisovat vain paikallaan toimettomina. Tarkasta ja rytmikkäästä näppäilystä palkitaan Fever-tilalla, jossa matkanteko sujuu joutuisammin ja tehokkaammin. Yksikin väärä naputtelu puolestaan pudottaa pelaajan pois tästä huippuvauhdista. Kaikki tämä on tuttua jo ykkösosasta, mutta jotain pikku uutuuksiakin on tarjolla. Kun neljän näppäilyn sarja osuu täysin kohdalleen, peliruudulla aktivoituu Hero-tila, joka antaa entisestään potkua kentän läpäisyyn.

Peli on graafisesti varsin persoonallisen näköinen, ja äänimaailmakin koostuu rytmikkäästä taustamusiikista ja pataponien huutelusta. Pelkistetyn karua, mutta tarkoituksenmukaista. Pakko myöntää, että “pata-pata-pata-pon” -rallatukset jäävät herkästi soimaan päähän…

Peli ei ole juurikaan edellisosaan verrattuna huonontunut, mutta eipä se ole paljoa uudistunutkaan. Patapon 2:n kohdalla kärsitään siitä perinteisestä jatko-osien vaivasta: uusi osa ei tarjoa tarpeeksi uudistuksia, että edellisen osan omistaja innostuisi uudelleen peliostoksille. Peli käy edeltäjänsä tapaan hiukan pitkäveteiseksi pidemmässä juoksussa, joten peli saattaa jäädä keskimääräistä nopeammin hyllyyn pölyttymään. Jos sinulla on rytmi veressä ja Pataponin ensimmäinen osa puuttuu hyllystä, saattaa tämän uutuuden hankinta olla kuitenkin hyväkin peliliike.

Oli miten oli, Playstation Portablen Patapon 2 tarjoaa pelikansalle tarttuvia rytmejä, suoraviivaista pelattavuutta ja omituisia juonikuvioita. Näillä eväillä päästään peliboxin arvostelussa kolmeen boxitähteen.

Saimme ennakkotestiin parin viikon päästä julkaistavan Queenin musiikkiin keskittyvän Singstar-pelin. Nykyäänhän Sonyn linjana on ollut julkaista tiettyjen bändien tuotantoon keskittyviä pelilevyjä entisten monipuolisten kokoelmien sijaan, ja tällä linjalla jatketaan nytkin. Toinen Singstar-sarjassa toistuva tapa on molempien pleikkareiden tukeminen – Singstar Queen on saatavilla niin Playstation 2:lle kuin uudemmalle Playstation 3:llekin. Tämä onkin ihan järkevää, sillä kakkos-pleikkareita on edelleen käytössä hurjia määriä.

Ensin pari sanaa Singstar Queenin teknisestä toteutuksesta. Sisältöhän on molempien konsoleiden pelilevyillä samansuuntainen, mutta kahden version ulkoasut poikkeavat toisistaan. Pleikka-Kakkosella käyttöliittymä noudattelee samaa tutuksi tullutta kaavaa, kun taas Playstation 3:n pelaajat saavat ruudulleen teräväpiirtoaikaan päivitetyn käyttöliittymän, joka samalla korjaa käytettävyyden pikkuvirheitä. Molemmat hoitavat tehtävänsä, ja itse musiikkitaustat soivat tasaveroisesti molemmilla konsoleilla.

Entäs sitten sisältö? No, tottahan se on, että Queenin tuotannosta löytyy monia hittibiisejä, mutta tälle pelilevylle on osunut “We will rock you” ja “We are the Champions”-hittien lisäksi myös vähemmän kuultuja biisejä, jotka eivät välttämättä ole tuttuja kaikille kotisohvien Elviksille. Tärkeintä kai on kuitenkin se, että tuttujen hittien osastolta ei puutu mitään olennaista. Kun pelaaja pääsee näiden biisien kimppuun, alkaa varsin nopeasti valjeta se tosiasia, että Queenin musiikki ei ole ihan sitä helpointa laulettavaa — yritäpä vaikka vetäistä virheetön suoritus Bohemian Rhapsody-sävelmään… Kun itsekriittisyyttä sysää vähän sivummalle ja antaa laulun
kulkea vähän sinne päin, pelistä irtoaa selkeästi enemmän sitä tuttua laulamisen iloa.

Tällä kertaa esille tuli hiukan purnauksenkin aihetta. Yleensä singstar-sarjan peleissä musiikkitaustat ovat olleet tasalaatuisia ja äänentasot on ollut helppoa säätää kohdilleen, mutta nyt tässä asiassa oli hiukan ongelmia. Queenin musiikkihan on tunnetusti varsin vaihtelevaa ja dynamiikaltaan laajaa. Tämä vaihtelevuus tuo esiin sen ongelman, että välillä ääntä pitää ruuvata puolet isommalleen, että musiikista kuulisi jotain, ja välillä taas huippukohdat räjähtävät ilmoille niin, että ikkunat helisee. Samalla kuitenkin oman mikrofonin äänenvoimakkuus säilyy ennallaan, joten hiljaisissa kohdissa taustapiipitys peittyy omaan lauluun ja kovan rytinän aikana omaa laulua ei enää kaiuttimista erota. Vaikka alkuperäisen dynamiikan säilyttäminen onkin äänilevyissä perusteltua, niin tällaisessa bilepelissä ei silti saisi joutua kääntelemään jatkuvasti äänenvoimakkuussäätimiä.

Singstar Queen tarjoaa odotetusti mieluisan paketin Queen-yhtyeen faneille, mutta muiden osalta peliostoksen mielekkyys kannattaa punnita tarkkaan – Queenin mahtipontiset sävellykset kun ovat välillä varsin mutkikkaita tällaisen leppoisan bilepelin kannalta katsottuna. Peliboxi myöntää rockklassikoita tarjoilevalle laulupelille kolme boksitähteä.

Peliboxissa tutustutaan tällä kertaa Digital Chocolaten N-Gage-peliin nimeltään Cafe Solitaire 12-pack. Nimensä mukaisesti kyseessä on useita pasiansseja sisältävä pelikokonaisuus. Tietokonepasianssit ovat vallanneet oman paikkansa pelikansan sydämissä – niiden pariin uppoavat jopa sellaiset henkilöt, jotka eivät muuten pelaa juurikaan mitään. Oma suuri osansa tässä asetelmassa on Windowsin vakiovarusteisiin kuuluvilla pasiansseilla. Mutta onpa pasiansseja soviteltu aikojen saatossa monille muillekin pelaamiseen soveltuville laitteille, kuten kännyköille. Lähes kaikkia kännykkäpasiansseja on vaan vaivannut sellainen perustavanlaatuinen vika, että pelattavuus on ollut kankeaa ja kömpelöä, jolloin pelaamisesta ei juurikaan pysty nauttimaan.

Onneksi asiaan on saatu muutos ainakin N-gage-kännyköiden osalta tämän tuoreen Cafe Solitaire-pelin muodossa. Pelissä on tarjolla useita tuttuja pasiansseja kuten Klondike, Golf, Pyramidi ja Vapaakenttä. Onpa mukana muutama vieraampikin tapaus. Grafiikasta ja äänistä on kai pasianssin tapauksessa turha puhua mitenkään erityisen paljoa – todettakoon vain sen verran, että molemmat osa-alueet on hoidettu asianmukaisesti ja miellyttävästi. Se tärkein ominaisuus eli pelattavuus on hoidettu myöskin ilahduttavan hyvään kuosiin Cafe Solitairessa – näytöllä on riittävästi tilaa korteille, jolloin niiden merkinnät erottuvat vaivattomasti ja korttien siirtely on tehty niin helpoksi kuin se nyt ylipäänsä kännykän näppäimistöllä on mahdollista. Onneksi pelissä on sen verran älyä mukana, että korttia nuolinäppäimillä liikuteltaessa peli tarjoaa kortille vain niitä paikkoja, joihin se on mahdollista sääntöjen puitteissa laskea – turha korttirivien kahlaaminen jää siis minimiin.

Pelissä on kortinläiskeen lisäksi tarjolla myös nimenmukaista kahvilaelämää – pelaaja voi luoda itselleen avatar-hahmon ja somistaa sen mielensä mukaan, jonka jälkeen hahmolla voi liikkua eri kahviloissa. Tämä sivujuonne tuo jonkinlaista tavoitetta pelaamiseen, sillä pasianssissa menestymällä saa lisää toimintoja kahvilapelin puolelle. Nämä oheishöysteet jäävät kuitenkin toissijaisiksi sen faktan edessä, että itse pasianssin pelaaminen on tässä pelissä toteutettu hyvin.

N-Gagen Cafe Solitaire 12-pack on saatavilla Nokian N-Gagea tukeville puhelimille. Mikäli hiiren vaihtaminen kännykän nuolinäppäimiin ei tuota tuskaa, peliä voi suositella mielellään pasianssin ystäville. Ilmaisen kokeiluversionkin perusteella saa jo hyvän käsityksen, mitä pelissä on luvassa. Peliboxi myöntää tälle mukavalle pasianssikokoelmalle neljä boksitähteä.

Peliboxissa ollaan jälleen mobiilipelitunnelmissa. Tällä kertaa arvostelussa on Gameloftin julkaisema pikkupeli nimeltään Abracadaball, joka toimii kymmenissä eri puhelimalleissa, esimerkiksi useissa Nokian, Samsungin ja Sony-Ericssonin kännyköissä. Tarkat yhteensopivuustiedot löytyvät osoitteesta gameloft.com.

Abracadaball-pelissä on tarkoituksena hävittää ruudulta erivärisiä palloja sitä mukaa kun niitä ilmestyy näkyville. Kyseessä on suoraviivainen älypeli, jonka perusidea on tuttu jo vuosien takaa esimerkiksi Puzzle Bobble-pelistä – kun kolme tai useampia samanvärisiä palloja on kosketuksissa toisiinsa, ne katoavat ruudulta. Pelaajan pitää siis harkita tarkkaan, mihin kohtaa hän viskoo tarjolle tulevia väripalloja. Kuulostaa ehkä laimealta näin radiossa selitettynä, mutta voin kertoa, että peli on erittäin mukaansatempaava, jahka siinä pääsee alkuun.

Graafinen toteutus on tarkoitusenmukaista, joskaan ei erityisen hämmästyttävää. Äänipuolella on menty hiukan oikoen, sillä musiikit ja ääniefektit ovat melko päällekäyvän kuuloisia, ja alkukokeilun jälkeen pelin äänet kytkee mieluummin kokonaan pois päältä. Näistä pienistä marmatuksista huolimatta Abracadaballin parissa viihtyy hyvin, ja pelin pariin loikkaaminen käy nopeasti joutilaan pelihetken tullen. Peli erottuu perusmallin toteutuksista edukseen tarinankerrontansa puolesta – sinänsä lähes merkityksetön juoni tuo tullessaan sen loistavan seikan, että pelihahmon kyvyt ja bonustoiminnot kehittyvät jatkuvasti pelin tarinan edetessä ja näin mukaan tulee tervetullutta vaihtelua. Pelin vaikeusaste on sopiva satunnaisellekin pelaajalle.

Abracadaball-kännykkäpeli on audiovisuaalisista puutteistaan huolimatta varsin toimiva ja viihdyttävä kokonaisuus, jota voi suositella erityisesti satunnaista pulmapelailua kaipaavalle kännykän omistajalle. Peliboxi jakaa tällä kertaa tasan neljä boksitähteä ja lähtee tuhoamaan lisää värillisiä palloja.

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee Boing Bounce Voyage-niminen tasoloikkapeli, jossa ohjaillaan punaista mutta sympaattista palloa läpi värikkäiden kenttien. Boing-peli on esimerkki siitä, miten kännykkäpeli pitää toteuttaa: ohjaus on toteutettu yksinkertaisesti, mutta suhteellisen tunnokkaasti, ja grafiikka on riittävän kevyttä pyöriäkseen sujuvasti. Ei Boing Bounce Voyagea silti erityisen rumaksi peliksi voi haukkua, sillä 3D-grafiikat ovat matkapuhelinten mittapuulla aivan kelvollista tasoa.

Pelin tunnelma on sarjakuvamainen ja hilpeä, mutta haastettakin löytyy ja pelaajan täytyy olla tarkkana kiperämmissä paikoissa. Nopeita liikkeitä vaativissa kohdissa ohjaus jää hiukan tahmaiseksi, mutta yleisesti ottaen pelattavuus on kuitenkin kohdallaan. Boing-pallon pomputtelu läpi tasojen sopii hyvin nopeaksi joutuaikaviihteeksi, vaikka pelin latausajat valikoiden ja tasojen välillä ovatkin pitkähköjä.

Jos tasoloikkapelit ovat mieleesi, ja ohjailu kännykän näppäimistöltä ei tunnu mahdottomalta ajatukselta, niin Boing Bounce Voyage tarjoaa mukavasti vastinetta noin 7 euron hinnalleen.

Tällä viikolla tutustumme Peliboxissa Nokian N-Gage- kännykkäpeleihin. N-Gage on ohjelmisto, jonka kautta tietyissä Nokian puhelinmalleissa voi pelata juuri N-Gagea varten räätälöityjä pelejä. Nimi N-Gage on tuttu jo menneiltä vuosilta, jolloin Nokia yritti läpimurtoa pelimarkkinoille pelaamista varten suunnitellun kännykän avulla. Idea ei kuitenkaan saanut riittävän suurta kannatusta maksavilta asiakkailta, joten ensimmäisen sukupolven N-Gage-puhelin jäi vain vaisuksi yritykseksi. Nyt Nokia päätti tulla pelimarkkinoille uudelleen samalla nimellä, mutta erilaisella konseptilla: nyt pelit pyörivät useissa älypuhelinmalleissa, ja yhteensopivien listalle kuuluvat esimerkiksi suositut N95- ja N82-älypuhelimet.

Kun N-gage-ohjelma on asennettu kännykkään, voi pelaaminen alkaa. Jokaista tarjolla olevaa peliä voi kokeilla rajoitettuna demoversiona ilmaiseksi, ja mikäli peli miellyttää, sen voi ostaa ja aktivoida saman tien. Tämä periaate on kuluttajan kannalta mukava, sillä pelattavasta demoversiosta saa jo kohtuullisen käsityksen myytävänä olevasta pelistä. Pelejä voi ostaa joko lyhytaikaisella käyttöoikeudella tai rajoittamattomana täysversiona – esimerkiksi Crash Bandicoot Nitro Kart-pelin voi ostaa päiväksi 2 eurolla tai pysyvästi 10 eurolla. Maksu hoituu Nokian mukaan joko luottokortilla tai puhelinlaskun mukana – laskutus toki edellyttää sitä, että operaattori tukee kyseistä maksumuotoa.

N-gage on teknisesti toimiva, mutta hiukan sekava palvelu. Kun juonesta saa kiinni, alkaa pelien latailu ja muut oheistoiminnotkin luistaa. Hiukan kankea linja jatkuu myös pelien puolella, sillä joidenkin julkaisujen kohdalla tuntuu siltä, että kännykän teho ei oikein riittäisi 3D-grafiikan pyörittämiseen – asia näkyy selvimmin hitaahkona ruudunpäivitysnopeutena ja pitkinä latausaikoina. N-Gage-peleissä näyttäisikin olevan olennaista se, miten hyvin pelintekijät ovat osanneet ottaa huomioon kännykän rajallisen suorituskyvyn, sillä jotkut pelit pyörivät selkeästi nopeammin ja sulavammin kuin toiset. Onneksi ilmaisten kokeiluversioiden avulla voi todeta tämänkin asian ennen pelin ostamista.

N-Gagen käyttökokemus ei ole vielä hioutunut yhtä saumattomaksi kuin oikeilla taskupelikonsoleilla. On kuitenkin mukavaa nähdä, että N-Gage-alustalle on julkaistu jo monia hyviä pelejä, jotka sopivat nimenomaan kännykällä pelattaviksi. Suunta on hyvä, joten jäämme seuraamaan mielenkiinnolla tilanteen kehittymistä. Peliboxi tulee jatkossa esittelemään tärkeimpiä N-Gage-pelijulkaisuja, ja pidämme silmämme auki muunkin mobiilipelaamisen suhteen.

Nokia N-Gage -sivut

Tänä perjantaina tutustumme musiikkipelien tuoreimpaan tulokkaaseen, joka on nimeltään Singstar: Sing-A-long with Disney. Tämä uutuuspeli todistaa kaksikin eri asiaa: Playstation2-konsoli on edelleen voimissaan varsinkin perheen nuoremmille pelaajille suunnatuissa peleissä ja toisaalta Singstar-pelisarja porskuttaa edelleen eteenpäin sillä samalla alkuperäisellä kaavalla, jolla se neljä vuotta sitten lanseerattiin.

Sing-A-Long with Disney poikkeaa monista aiemmista singstar-sarjan peleistä siinä mielessä, että tällä kertaa keskitytään erittäin kapeaan osa-alueeseen eli Disney-elokuvien musiikkiin. Levyllä on laulettavana parikymmentä englanninkielistä Disney-aiheista kappaletta, joiden höysteenä nähdään tietysti kyseisiin elokuviin liittyviä videoleikkeitä. Levylle päätyneet kappaleet ovat peräisin tunnetuimmista Disney-elokuvista, musiikkia on tarjolla esimerkiksi elokuvista Leijonakuningas, Aladdin ja 101 dalmatialaista. Kappaleet ovat toki ajatuksella valittuja ja mieluisia niille, jotka ovat katsoneet kyseiset elokuvat läpi useampaan kertaan, mutta muut pelaajat ovatkin sitten hiukan ymmällään biisien äärellä. Vaikka useimmat näistä elokuvista ovat tuttuakin tutumpia, niin siitä huolimatta kappaleiden tarkka sävelkulku ei ole painunut mielen sopukoihin lähtemättömästi. Nuorempien pelaajien harmiksi pelin musiikkia ei ole edes suomennettu, vaikka suuri osa Disney-leffoista jo dubataankin suomen kielelle. Kielimuuri on siis omalta osaltaan rajoittamassa pelin kohderyhmää.

Playstation 2:lle julkaistu Singstar: Sing-A-Long with Disney tarjoaa Disney-elokuvien ylimmille ystäville paljon mieluisaa laulettavaa, mutta muiden kannattaa valita ennemmin joku muu Singstar-levy jo ihan siitäkin syystä, että hiukan vieraanoloisten kappaleiden laulaminen on turhauttavan hankalaa ilman perusteellista opettelua. Itse singstar-pelimoottori toimii tässäkin pelissä varmaan ja tuttuun tyyliin, eikä musiikkimakuasioista voi kiistellä, joten kyllä peli silti kolme tähteä ansaitsee.

Tällä kertaa Peliboxi esittelee uuden Playstation 3:n moottoriurheilupelin nimeltään Motorstorm: Pacific Rift. Kyseessä on vauhdikas ja arcade-tyylinen ajelupeli, jossa kiidetään monenlaisilla menopeleillä läpi näyttävien maisemien. Pelin pääpaino on nimenomaan vauhdissa, ilmavissa hypyissä ja letkeässä ajotunnelmassa, joten peliin on helppo tarttua ilman sen kummempia harjoitteluita.

Graafisesti MotorStorm Pacific Rift on herkkua silmille: ratojen miljööt ovat tarkasti taiteiltuja, vaihtelevia ja sulavasti ohi vilistäviä. Playstation 3-konsolin mittavasta suorituskyvystä otetaan ilo irti ja kyseessä taitaa olla eräs oman tyylilajinsa näyttävimmistä edustajista. Myöskään äänipuolella peli ei kompuroi, vaan hoitaa homman kotiin kuten kunnon kaahailupelin pitääkin.

Sanotaan, että “moni kakku päältä kaunis”. No, tämä kakku on käyttökelpoinen myös sisältä, sillä autojen, mönkijöiden sun muiden vekottimien ohjailu sujuu johdonmukaisesti ja miellyttävästi ja erilaisten ajoneuvojen vaihtelevat luonteet pääsevät esille. Kun ohjauksen kanssa ei tarvitse taistella, on mukavampaa keskittyä itse pelaamiseen ja mahdollisimman hyvien sijoitusten nappailuun.

Playstation 3:n Motorstorm Pacific Rift on miellyttävä tuttavuus kaikille vauhtipelien ystäville. Kun kokonaisuus on hienosti kasassa ja homma toimii niin kuorrutuksen kuin pelattavuudenkin puolesta, on erittäin todennäköistä, että tämän pelin pariin tulee palattua vielä monen monta kertaa! Peliboxi tarjoilee mallikkaalle ajelupelille peräti neljä ja puoli boksitähteä!

Tällä viikolla tutustutaan Sonyn uuteen, mutta betavaiheessa olevaan palveluun nimeltään Playstation Home. Kyseessä on Playstation 3:lle ladattavissa oleva ohjelma, jonka avulla pääsee mukaan kolmiulotteiseen playstation-pelaajien yhteisöön. Playstation Homen peruskäyttö on ilmaista ja sen saa käyttöönsä päivittämällä Playstation 3:n ohjelmiston tuoreimpaan versioon.

Playstation Home-palvelussa käyttäjä luo itselleen avatar-hahmon, jonka ulkonäköä voi muokata tarjolla olevien vaihtoehtojen avulla. Samantyyppinen muokattavuus jatkuu myös hahmon omaan kotihuoneeseen, jota voi sisustaa ja järjestellä mielensä mukaan. Muiden Playstation3-käyttäjien kanssa pääsee jutustelemaan Home Square-aukiolla ja sen ympärillä olevissa taloissa – paikoista mainittakoon esimerkiksi leffateatteri ja ostoskeskus. Kyseessä on siis nykyaikaisen pelin ulkoasuun puettu yhteisöpalvelu, jossa pörrää käyttäjiä ympäri maailman. Playstation Homesta löytyy paljon samankaltaisia ideoita kuin suomalaisesta Habbo Hotel-nettipalvelustakin, mutta tällä kertaa Sony on vienyt graafisen toteutuksen aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Pakko myöntää, Playstation Home näyttää hämmentävän hyvältä. Käyttäjä pääsee juoksentelemaan vapaasti pitkin pihamaita ja huoneita, ja tämä vapauden tunne on olennainen osa palvelun viehättävyyttä. Komealla ulkokuorella on kuitenkin veronsa, sillä ensimmäistä kertaa uusiin tiloihin astuttaessa on edessä useiden kymmenien megatavujen lataustauko, ja myöhemminkin tilasta toiseen siirryttäessä joutuu odottelemaan jonkinmoisen tovin. Toinen rajoittava tekijä on tekstinsyöttö: kun kyse on chattailyyn ja muuhun kommunikointiin perustuvasta palvelusta, niin kirjaimien valitseminen yksitellen pad-ohjaimella käy nopeasti ärsyttäväksi puuhaksi ja hahmojen välinen juttelu tahmaa hitaasti tapahtuvan tekstinsyötön takia. Kirjoittamisongelmaan on toki olemassa ratkaisu: USB-liitäntäisen näppäimistön hankkiminen helpottaa kirjoittamista tuntuvasti, mutta aiheuttaa samalla lompakkoon useiden kymppien kokoisen aukon.

Kun ongelmista pääsee yli, kuoren alta löytyy hauskasti ja toimivasti toteutettu yhteisöpalvelu, jonka todellisen käyttöarvon määrää itse käyttäjät. Toistaiseksi palvelusta on lähes mahdotonta löytää suomenkielistä keskustelua, eikä englanninkielinenkään keskustelu oikein meinaa sytyttää niukkasanaisten kanssapelaajien kanssa. Mikäli Playstation Home kerää jatkossa virtuaalimaailmaansa enemmän ja monipuolisemmin käyttäjiä, palvelun hauskuuskerroin tulee nousemaan tuntuvasti.

Tällaisenaankin Playstation Home on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen lisätemppu kaikille Playstation 3:n omistajille jo pelkästään näyttävän virtuaalimaailmansa ansiosta. Ja mikä parasta – kokeileminenhan ei tässä tapauksessa maksa mitään.

Lisätietoja Playstation Home:sta löytyy Playstationin nettisivuilta.