Viihtyminen on tehty vaikeaksi

Pohjimmiltaanhan ihminen hakeutuu viihteen äärelle sen tarjoamien rentoutumishetkien ja elämysten takia. Siihen tavoitteeseen pyrkivät niin musiikki, pelit kuin sähköisen median viihdeohjelmatkin. ”Analogisena aikana” monet viihtymiseen liittyvät toimet olivatkin sangen suoraviivaisia – asetetaan LP-levy soittimeen ja kuunnellaan tarkasti – tai naksautetaan telkkari päälle juuri sen parhaan shown alkuhetkillä.

Pikkuhiljaa viityminen on kuitenkin alkanut muuttua monimutkaisemmaksi. CD-levy ei vielä merkittävästi hankaloittanut asiaa, sillä se on suoraviivainen ja helppokäyttöinen viihdyke. Oma vaikutuksensa saattaa olla myös sillä, että tietotekniikka ei näyttele kovinkaan suurta roolia itse kuuntelutapahtumassa. Mutta entäs sitten pelaaminen?

Konsoli- ja tietokonepelit ovat olleet alkuaskelistaan lähtien digitaalista viihdettä, ja näitä laitteita voisi pitääkin eräänlaisina olohuoneen digivaltauksen pohjustajina. Kaihoisasti muistellaan vaikkapa 8-bittistä NES-pelikonsolia, sitä vanhaa tuttua Nintendoa, joka jaksoi uskollisesti piirtää Marion seikkailuja ruudulle päivästä toiseen ilman sen suurempia temppuiluja – mitä nyt joskus saattoi joutua kevyisiin puhdistustoimiin. Toista se on tänä päivänä: aiheen tälle jutulle kirvoitti PS3-konsoli peliohjelmistoineen. Viihtyminen alkaa muistuttaa Windowsin huoltotoimenpiteitä, ja näihin oheistoimiin tuhrautuu kohtuuttomasti aikaa tämän tästä.

Tämä vaiva taitaa toki koskea jossain määrin kaikkia kiintolevyllä tai suurella muistikortilla varustettuja pelikoneita joko peli- tai firmwarepäivitysten muodossa. Jos haluat pelata uutta peliä, on edessä pahimmillaan useiden minuuttien odottelu ja prosenttipalkkien tuijottelu, kun peliä asennetaan kiintolevylle. Jos peli on jäänyt joksikin aikaa hyllyyn ja palaat sen pariin uudelleen pienen tauon jälkeen, on edessä jälleen useiden minuuttien odottelu ja prosenttipalkkien tuijottelu, kun peli haluaa ladata verkosta uudet päivitykset. Ahkeran pelaajan ongelmaksi saattaa muodostua jopa se, että pelikonsolin kiintolevy täyttyy, eikä uutta peliä pysty käynnistämään ennen entisten poistamista. Kuulostaa kovinkin… tietokonemaiselta! Aivan, konsolipelaaminen on menettämässä yhden merkittävimmistä mukavuustekijöistään, jos pelaaminen vaatii samansuuntaisia asennus- ja ylläpitotoimia kuin PC-pelaaminenkin.

Olen ollut konsolipelien ystävä jo NES:in ajoilta alkaen juuri sen takia, että pelin pariin pääsee heti, kun siltä tuntuu. Yksi virtanapin painallus, ja peli käynnistyy alkuvalikkoon muutamassa sekunnissa. Optisiin levyihin perustuvat konsolit alkoivat jarrutella pelikokemusta välillä pitkältäkin tuntuvien lataustaukojen muodossa, mutta tähän pikku riesaan tottui nopeasti, sillä käyttäjältä ei kuitenkaan vaadittu muita toimia kuin hetken odottamista. Pelisuorituksia taltioivien muistikorttien täyttyminen vaati välillä pieniä siivoustoimenpiteitä, mutta muilta osin pelaaja sai keskittyä pelaamiseen.

Kiintolevyt ja konsolipelien asentelut toivat kuitenkin tullessaan vielä hiukan lisävaivaa – mikään ei ole tympeämpää kuin pienen pelihetken jämähtäminen heti alkumetreillä siihen, että pelikone ilmoittaa yksioikoisesti päivitysaikeistaan: ”Sinun täytyy päivittää versioon x.x pelataksesti tätä peliä. Aloitetaanko päivitys?” Latautumista odotellessa alkaa nopeasti keksiä jotain muuta tekemistä, ja pelaaminen jääkin väliin siltä kerralta. Hei, oikeesti! Pitääkö viihtymisestä tehdä näin työlästä?

Myönnetään toki, että nykypelit ovat audiovisuaalisesti käsittämättömän viimeisteltyjä ja näyttäviä. Pelimaailmat ovat loputtoman laajoja ja tekeminen ei heti lopu kesken. Kehityksen hyödyt ovat siis ilmeisiä. Mutta silti huomaan välillä kaipaavani ”kivikautista” pelikokemusta, joka ei vaadi suuria valmisteluita. Omalla tavallaan tähän kaipuuseen vastaavat kännykkä- ja iPod Touch-pelit, jotka ovat pääosin suoraviivaista viihdykettä. Silti välillä alkaa kaduttamaan se ”peliliike”, että erehdyin aikoinaan myymään pois NES-konsolin isoine peliläjineen. Vieläköhän kirpparilta löytyisi 8-bittinen klassikkokonsoli kera Super Mario Brosin…?