eMachines E442 käyttää AMD:n kevyemmän pään V160-suoritinta ja ATI Mobility Radeon HD 4250-näytönohjainta. Muukin varustelu on hillittyä perustasoa, sillä muistia on Windows 7:n perustarpeisiin kelpaavat 2 gigatavua ja kovalevyä puolestaan 250 gigaa. 15″ näytön resoluutio on varsin yleinen 1366×768 ja oikeasta kyljestä löytyy polttava DVD-DL-asema.

Ulkoisesti kone ei suuremmin eroa kalliimmista eMachines- tai Acer-malleista – näppäimistö on samanlainen ja näytön kokokin yksi yleisimmistä. Koneesta jää väistämättä melko muovinen vaikutelta, mutta mustan muovin pintakuviointi tekee kokonaisuutta hiukan eloisammaksi. Kovaan rääkkiin ei tällaista laitetta kannata asettaa, mutta siististi käsittelemällä koneen voisi kuvitella kestävän normaalikäyttöä ongelmitta.

Peruskokoinen 15″ näyttö hoitaa tehtävänsä, joskaan ei liput liehuen. Tasaiset väripinnat toistuvat tarkkaan katsottaessa hiukan levottomasti eikä katselukulmat ole kaksisia, mutta näytön kirkkaus riittää normaalikäyttöön. Kuvankäsittelijä ei siis ole näyttöön tyytyväinen, mutta tavallinen kotikäyttäjä tulee toimeen tälläkin. Näppäimistö on Acerin tyylinen – litteät näppäinhatut ja tyhjää näppäinten välissä. Kirjoitustuntuma on kelvollinen, mutta jotkut käyttäjät saattavat hiukan vierastaa tätä tyyliä, jossa litteät näppäimet hiukan keinuvat painalluksen alla, riippuen siitä mihin kohtaan näppäintä sattuu osumaan.

eMachines E442 -tietokoneen käytännön suorituskyky on hintaan ja ominaisuuksiin nähden yllättävän hyvä. Windows 7 Home Premiumin peruskäyttö onnistuu takkuilematta ja kevyt lomakuvien käsittelykin luonnistuu järkevästi. 2 gigan keskusmuisti toki loppuu nopeasti kesken useampia raskaita ohjelmia yhtä aikaa pyöritellessä, mutta jos etenee asia kerrallaan, muistimäärän kanssa pärjää. Yksiytiminen prosessori on kevyessä kotikäytössä tehtävänsä tasalla ja laite vaikuttaa samassa hintaluokassa painivia miniläppäreitä vauhdikkaammalta. Jopa Canonin järjestelmäkameralla kuvatun Full HD-videon toistaminen onnistui Windows Media Playerilla nykimättä.

Oheisvarustuksen laatu on perusluokkaa: integroitu kaiutin on satunnaiseen nettivideoiden katseluun riittävä ja 4-kennoinen akku pitää koneen käynnissä ainakin puolentoista tunnin ajan. Webkamera ja mikrofonikin löytyvät samoista kuorista ja ne kelpaavat vaikkapa skype-soitteluun. HDMI-liitäntä ja SD-korttipaikka ovat molemmat mukavia lisäominaisuuksia.

eMachines E442 on Tekniikkaparkin pikakokeen perusteella hyvinkin hintansa arvoinen kokonaisuus. Jos tietokoneen käyttötarve rajoittuu ihan oikeasti nettisurffailuun, tekstinkäsittelyyn, nettivideoiden katseluun ja kevyeen lomavalokuvien korjailuun, E442 on tehtävän tasalla. Raskaampaa multimedian työstämistä tai 3D-pelaamista ei tällä koneella pysty tekemään, mutta totuuden nimissä sitä ei oikein voi huippuhalvalta tarjouskoneelta odottaakaan. Vaatimaton akkukesto ja näytön laatu saattavat houkutella sijoittamaan koneeseen tuplasti enemmänkin, mikäli näillä ominaisuuksilla on erityistä merkitystä. Toisaalta laite tarjoaa sujuvaa käytettävyyttä reilunkokoisen näytön ja erillisen numeronäppäimistön myötä eikä tehokaan lopu kevyessä käytössä kesken. E442 onnistui omalta osaltaan häivyttämään ennakkoluuloja halpistietokoneita kohtaan – testin myötä voidaan todeta, että läppäristä ei kannata maksaa suotta ylimääräistä, mikäli huipputeholle ei ole käyttöä.

Jatkona aiemmin esitellylle iPad2-taulutietokoneelle otamme tällä kertaa käsittelyyn iPadin lisävarusteita. Laitteeseen saa nimittäin järjestettyä niin USB-liitännän, SD-korttipaikan kuin VGA- ja HDMI-kuvalähdötkin erillisten adapterien avulla. Tekniikkaparkki testasi nämä lisävarusteet ja totesi, että johdonpätkät tekevät jopa useampia asioita kuin myyntiesitteessä luvataan.

iPad2:n HDMI- ja VGA-sovittimet toimivat juuri niin kuin olettaa saattaakin – laitteen kuvan saa kloonattua isolle näytölle sellaisenaan ja kaikki se, mitä iPadin ruudulla näkyy, ilmestyy myös televisioon. Jotkut sovellukset voivat tosin tarvittaessa ottaa näytöt käyttöön kahtena erillisenä ruutuna, esimerkkinä tästä App Storesta löytyvä Real Racing 2 HD-ajopeli, jossa VGA-adapteria käytettäessä TV-ruudulle piirtyi pelin ajomaisemat ja laitteen omalla näytöllä näkyi numerotietoja pelin etenemisestä. TV-ruudulla näkyvää pelikuvaa ei myöskään kallistella samalla tavalla käännösten mukaisesti kuten iPadin omalla ruudulla tapahtuisi, joten pelikokemus on sikälikin mielekäs. Toki videosovittimien kautta voi katsella pelien lisäksi muitakin sisältöjä, ja Tekniikkaparkin testissä esimerkiksi nettiselaimen kuva ja verkosta streamattava 720p-video toistuivat moitteettomasti ulkoisella näytöllä ja videotykillä katseltaessa. Pienenä yksityiskohtana HDMI-adapteri sisältää mahdollisuuden kytkeä iPad2 yhtä aikaa myös laturiin, mutta VGA-sovittimen kanssa on pärjättävä laitteen omalla akulla, latausjohto kun ei yhtä aikaa laitteeseen sovi.

iPad2:n Camera Connection Kit eli kamerankytkentäpaketti sisältää USB-sovittimen sekä SD-kortinlukijan. Näiden avulla voi kätevästi siirtää digikameralla otettuja kuvia iPadiin katsottavaksi ja muokattavaksi, mutta videoiden kanssa tilanne ei ole yhtä helppo: koekamerana käytetyn Panasonic TZ10:n AVCHD Lite-videot eivät näkyneet lainkaan iPadille, vaikka samalle kortille otetut digikuvat olivat siirrettävissä moitteetta. Applen sivuston mukaan videotkin pitäisi olla mahdollista siirtää, mutta ilmeisesti tässä tapauksessa kyse oli formaatin yhteensopimattomuudesta.

Sovittimen kautta käyttöön saatava USB-liitäntä on sikäli mielenkiintoinen tuttavuus, että se mahdollistaa kameran kytkemisen lisäksi joidenkin muidenkin lisälaitteiden käyttämisen, vaikkei sitä virallisesti isoon ääneen mainostetakaan. Testissämme iPad 2 tunnisti esimerksi tavallisen USB-näppäimistön sekä USB-liitäntäisen Logitech-kuuloke/mikrofoniyhdistelmän.

Yhteenvetona tämä iPad 2:lle soveltuva sovitinkimara tekee juuri sen mitä luvataankin. Käytettävyys voisi varsinkin Camera Connection Kitin osalta olla parempikin, sillä suoraan iPadin pohjaliittimeen kytkettävät sovitinmöhkäleet ovat ikävästi tiellä laitetta käytettäessä. Ennemmin olisin toivonut näidenkin osalta pienen johdonpätkän päässä roikkuvia adaptereita, jolloin liittimiin vahingossa kohdistuva vääntökään ei olisi kovin suurta. Kaikesta huolimatta nämä sovittimet ovat aivan käypäisiä laajennuksia taulutietokoneen hankkineille, ja varsinkin videosovittimille voi löytyä paljonkin käyttöä niin yritysmaailmasta kuin viihdepuoleltakin.

Yleinen käyttötuntuma on tuttua ja turvallista Applea. Valikoiden vierittelyt, nettisivujen selailut ja jopa tekstinsyötty onnistuvat herkän ja käyttökelpoisen kosketusnäytön kautta. Varsinkin vaakatasossa QWERTY-näppäimistö on jo sen verran kookas, että sillä voi pienen harjoittelun jälkeen naputella jo useammallakin kuin yhdellä sormella, joka puolestaan nopeuttaa tekstinsyöttöä tuntuvasti. Ohjelmat avautuvat A5-tuplaydinprosessorin vauhdittamana nopeasti eikä ensimmäisten testipäivien aikana ilmennyt mainittavia hidastuisia normaalikäytössä.

Tietotekniikasta kun on kyse, niin tässäkään tapauksessa ei aivan ongelmitta selvitty. Ensimmäistä kertaa Garage Band-ohjelmaa käytettäessä iPad 2 koki nimittäin totaalisen hyytymisen: kesken virtuaalikitaran rämpyttelyn kuva juuttui paikalleen eikä laite reagoinut enää mihinkään näppäinpainalluksiin. Ensin tuli mieleen irroittaa laitteen akku, mutta hetkinen – sehän on sisäänrakennettu, ei auta. Apu löytyikin pakotetusta uudelleenkäynnistyksestä, jonka saa aikaan koti- ja virtanäppäimiä pohjassa pitämällä. Pieni kiusa muuten niin viimeistellyssä kokonaisuudessa. Sittemmin ei jumiutumisia ole ilmennyt, joten kyse lienee yksittäisestä sattumasta.

Uusia ominaisuuksia iPad2:ssa edustavat etu- ja takapaneelin kamerat. Huomaamattoman pienet kamerat tuottavat kuvanlaatua, joka ei sekään juuri huomiota osakseen kerää – varsinkin valokuvat ovat molemmilla kameroilla kuvattuna hyvin vaatimattomia, korkeintaan pienimuotoiseen bloggaamiseen ja muuhun nettijulkaisuun sopivia. Videotallennuksen laatu sen sijaan vaikuttaa aivan käyttökelpoiselta – teräväpiirtovideoita katselee kohtuudella ainakin tietokoneen ruudulta. Yhteenvetona kameroista voisi sanoa, että ei iPadeja pelkästään niiden takia kannata ostaa, mutta lisänä jo ennestään hyvään kokonaisuuteen ne ovat aivan tervetulleita.

iPad 2:n suurin vahvuus on ohjelmistotarjonta. App Storessa on jo tässä vaiheessa kohtuullisen paljon iPad-sovelluksia, ja pakon edessä iPhone-ruudulle sovitettujakin ohjelmistoja voi käyttää, kunhan hyväksyy joko suht pienen kuvakoon tai rosoiseksi koko näytölle suurennetun grafiikan. Juuri käyttökelpoiset ohjelmistot houkuttelevat iPad 2:n äärelle – esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa 3,99 euron hintaan App Storesta ladattavan Garage Band-musiikkiohjelmiston tai hienosti toimivat selain- ja sähköpostiohjelmat. Ohjelmistoista voisikin oikeastaan kirjoittaa ihan eri jutun…

Kokonaisuutena Apple iPad 2 on erittäin vahva esitys vailla merkittäviä ongelmia. Pienistä näytön ja kameran tarkkuuksiin liittyvistä nurinoista huolimatta iPad on edelleen sujuva ja miellyttävän helppokäyttöinen kokonaisuus, joka hoitaa tärkeimpiä nettiajan askareita ilman turhaa säätämistä ja vääntämistä. Pelikoneenakin iPad2 saattaa yllättää, mikäli fyysisten ohjainnappien puute ei muodostu liian suureksi esteeksi. Erikoismaininnan Apple iPad2 ansaitsee hyvästä akustaan, josta järkevällä käyttömäärällä riittää potkua koko päiväksi. Ontuvan vertauksen uhallakin on pakko todeta, että halvimpiin miniläppäreihin verrattuna hinta on kova, mutta kilpailijoidenkin tablet-tietokoneet maksavat useampia satasia – siinäkin suhteessa iPad2 kestää siis vertailun. Vakavampaan hyötykäyttöön iPad2 ei varauksetta ja ongelmitta veny, joten kevyelle reissuläppärillekin on vielä paikka aktiivikäyttäjän kalustossa. Viihdelaitteena “pädi” kuitenkin vakuuttaa vahvasti.

Jos tietokoneen emolevylle integroidun äänipiirin laatu ei oikein meinaa enää riittää, apu löytyy kätevästi ulkoisten äänikorttien suunnalta. Tekniikkaparkin testissä on yksi tämän lajityypin edustaja, M-Audio FastTrack Pro. Kyseessä on USB-liitäntäinen ja 24-bit/96kHz-laatuun asti yltävä äänikortti, josta löytyy myös kaikki olennaisimmat ääniliitännät, joita edistyneemmät harrastajat äänikortiltaan vaativat: esimerkiksi XLR-liittimet phantom-syötöllä, ulostulot niin balansoidulla plugilla kuin RCA:llakin, digitaaliset S/PDIF-liittimet, MIDI ja kuulokeliitäntä.

Liitäntöjä tärkeämpi kysymys on kuitenkin äänenlaatu – senhän takia näitä pykälää arvokkaampia äänikortteja halutaan tietokoneisiin hankkia. Tekniikkaparkin testissä M-Audion kaverina testeissä käytettiin useiden kuulokkeiden lisäksi aiemmin testattuja ja hyviksi havaittuja Behringer Truth B2030A -aktiivikaiuttimia. Äänenlaatu oli koko lailla moitteetonta radion äänituotantopuuhien parissa askarrellessa – kohinaa ei tallenteista löydy nimeksikään, soundi kuulostaa asialliselta ja sisääntulojen säätövaratkin riittävät monenlaisten äänilähteiden kytkemiseen.

Myös käytettävyyden suhteen asiat ovat FastTrack Prossa hyvällä tolalla – moitteiden puolelle kirjataan lähinnä melkoisen pienellä fontilla kirjoitetut säädinten nimet. Hämärässä tekstejä joutuu tihrustamaan hyvinkin tarkasti, mutta onneksi sinänsä loogisesti toimivien säädinten paikat alkavat käytön myötä löytyä ulkomuistista. USB-portin tarjoama virta tuntuu riittävän M-Audiolle, mikäli se saa olla USB-liitännässä yksinään ilman portteja jakavia hubeja. Kaikkeahan pitää kuitenkin testata, ja neliporttisen USB-hubin perään kytkettynä FastTrack Pro ilmaisikin tyytymättömyytensä tilanteeseen liikuttelemalla ääntä ainoastaan tietokoneelta kortille päin.

Kaiken kaikkiaan M-Audio FastTrack Pro hoitaa tehtävänsä eleettömän varmasti ja ääntä vääristelemättä, kuten laadukkaan studiolaitteen kuuluukin. Markkinoilla on monia laadukkaita USB-äänikortteja, joten valinta ei välttämättä ole helppo, mutta M-Audiota on syytä pitää vahvana ehdokkaana kohtuubudjetilla liikkuvan kotistudion rakentelijan paletissa. Ja eipä FastTrack Pro kevyttä ammattikäyttöäkään säikähdä.

Valmistajan tuotesivut:
http://www.m-audio.com/products/en_us/FastTrackPro.html

Huawei E5:n idea on toimia 3G-modeemin lisäksi myös yksinkertaisena langattoman WLAN-verkon tukiasemana. Laitteessa on SIM-korttipaikan ja pienen näytön lisäksi myös akku, jonka voimin Huawei jaksaa jakaa yhteyttä valmistajan lupauksien mukaan 4-5 tunnin ajan nettikäyttöä. 3G-yhteys on tietysti helppoa jakaa WLAN:in kautta useammankin koneen kesken, joten siinä mielessä Huawei on varsin näppärä nettiyhteys tien päälle maksimissaan viidelle yhtäaikaiselle käyttäjälle – tässä ei tarvita erillisiä 3G-reitittimiä useamman koneen verkottamiseksi.

3G-yhteyksien nopeudet heittelehtivät ajoittain suurestikin, eikä moitteettoman sujuva nettisurffailuelämys ole itsestäänselvyys, kun jo valmiiksi rajallista kaistaa on jakamassa enimmillään viisi käyttäjää. Tekniikan luonteen vuoksi matkapuhelinverkon kuormitus tuntuu vaikuttavan yhteysnopeuksiin, eikä 3G-verkon kentänvoimakkuuden merkitystäkään voi vähätellä. Testissä käytettiin Soneran 3G-liittymää, jonka latausnopeus WLAN:in kautta mitattuna liikkui testijakson aikana yleensä noin puolen ja puolentoista megan välillä, jolla saadaan toki käyttökelpoinen käyttökokemus perusnäppäilyyn, mutta varsinkin nopeaa vasteaikaa kaipaavat käyttäjät jäävät kaipaamaan kiinteillä piuhoilla toteutettuja yhteyksiä mobiiliyhteyden ping-arvojen roikotellessa vajaan 200 ms luokassa. Huawein puolustukseksi täytyy todeta, että yhteyden jako useamman koneen kesken on toteutettu järkevänoloisesti: ison tiedostopaketin lataaminen yhdellä koneella ei nimittäin hyydyttänyt toisen koneen nettiyhteyttä kovinkaan pahasti, vaikka toisin olisi voinut luulla.

Nopeuksista tuskin kannattaa puhua enempää, sillä ne ovat hyvinkin pitkälti olosuhteista ja liittymästä riippuvia. Katsotaan mieluummin itse nettitikun käytettävyyttä. Huawein mukana tulee laitteen USB-liitäntään sopiva laturi, jolla akku saadaan täytettyä täysin langatonta käyttöä varten. Itse käyttöönottoprosessi oli kohtuullisen selkeä, kunhan pakkauksen materiaaleja malttoi tutkiskella kaikessa rauhassa – ohjeiden ja laitteen takakanteen painettujen WLAN-tietojen avulla läppärin nettiyhteys Huawein kautta oli pystytetty muutamassa minuutissa. Kun kaikki nippelit on kohdillaan, käyttäjän tarvitsee vain kytkeä virta Huaweihin ja yhdistää oikeaan langattomaan verkkoon tietokoneelta. Kunhan uusille mukaan hyppääville käyttäjille kertoo langattoman verkon salausavaimen, hekin pääsevät hetkessä liittymään verkkoon. Arkikäyttö on siis yhtä helppoa kuin tavallisella USB-mokkulallakin.

Huawein asetuksia hallitaan nettiselaimella suomenkielisen käyttöliittymän kautta. Säädettävää löytyy yllättävänkin paljon…

Huawei E5 on idealtaan hyvä ja toteutukseltaan toimiva WLAN-verkon ja 3G-yhteyden toisiinsa yhdistävä pikku modeemi. Jos tällaiselle käyttötavalle on omassa arjessa tilausta, paketissa voi olla hyvinkin ideaa. Alkuasetukset vaativat hiukan näpertelyä, mutta myöhemmin laitetta voisi tituleerata jopa helppokäyttöiseksi. Nettiselaimen kautta käytettävä laitteen asetuksia muokkaava sivusto saa erityiskiitosta suomenkielisestä käyttöliittymästä.

Jos koneessa on jo valmiiksi sisäinen äänikortti, niin miksi sitten kytkeä vielä ylimääräinen palikka koneeseen? Tämän ratkaisun tavoitteena on tietysti tarjota tietokoneen integroitua äänikorttia parempi äänenlaatu. Lisäksi äänikorttina toimiva USB-sovitin mahdollistaa +48V Phantom-jännitteen syötön mikrofonille ilman lisävirtalähteitä, joten T.bone Micplug mahdollistaa myös kondensaattorimikrofonien käytön ilman mikseripöytiä. Sovittimesta löytyy myös äänenvoimakkuuden säädöllä varustettu 3,5mm kuulokeliitäntä. Siinä kaikki.

Käytännön kokeilut kuitenkin ryöpyttävät virtuaalista kylmää vettä niskaan, sillä se tärkein parannuskohde eli äänenlaatu haparoi yllättävällä tavalla. Testasimme laitetta kolmen eri mikrofonin kanssa: ensimmäinen mikki oli halpa dynaaminen laulumikrofoni, toinen phantom-jännitettä käyttävä ns. haulikkomikki ja kolmas studiokondensaattorimikki. Kaikkien mikrofonien kanssa t.bonen pohjakohina nousi harmillisen korkeaksi vaativampaa käyttöä ajatellen: mikrofonista pitäisi saada puristettua mahdollisimman suuri äänenpaine ulos, jotta sovittimen oma kohina jäisi piiloon taustalle. Varsinkin voimakkaasti suuntaavan haulikkomikin kanssa säätäessä ongelma nousi esille – jos ääniraitaan käyttää vähänkin reilumpaa vahvistusta tai kompressointia, tasainen suhina nostaa heti päätään. Jutun lopussa on kaksi ääninäytettä USB-sovittimen äänenlaadusta, joten jokainen voi niiden perusteella itse päätellä, onko laatu riittävää omaan käyttöön.

Myös kuulokeliitäntä ansaitsee hiukan sapiskaa. Kuulokkeisiin tuleva ääni ei olekaan suoraan peräisin sovittimeen kytketystä mikrofonista, vaan liitäntä toimii äänikortin ulostulona ja on täten riippuvainen Windowsin mikserin asetuksista. Vaikka mikrofonin äänen saa väännettyä kuuluville, ei sen kuiskaavan pieni äänenvoimakkuus riitä käynnissä olevan äänityksen kuulokemonitorointiin alkuunkaan, vaikka esimerkiksi mp3-toisto soikin sovittimen kautta normaalipotkulla.

Laitteen pohjaan on sijoitettu USB- ja kuulokeliitännät sekä phantom-jännitteen kytkin.

Vaikka hintaluokka on vain noin 30 euroa, T.bone osoittautui silti kokonaisuutena jonkinasteiseksi pettymykseksi. Laite kyllä periaatteessa tekee kaiken sen, mitä paperilla luvataan, mutta rimaa hipoen. Jos tietokoneen oma äänikortti on rikkinäinen tai muuten umpisurkea, t.bone tuo toki pikkurahalla jonkinasteista parannusta tilanteeseen. Toinen käyttötarkoitus voisi olla kondensaattorimikrofonien käyttäminen vaikkapa kannettavan tietokoneen kanssa, jolloin Micplugin pieni koko on eduksi. Mielekkäitä käyttökohteita rajoittaa joka tapauksessa se fakta, että tämän härvelin äänenlaatu ei riitä vaativampaan käyttöön. Reilun satasen sijoituksella markkinoilta löytyy järeämpiä USB-äänikortteja, jotka hoitavat äänen digitoimisen huomattavasti paremmalla laadulla.

Ääninäytteet:
T.bone Micplug USB ja kondensaattorimikrofoni
T.bone Micplug USB ja halpa dynaaminen mikrofoni

Valmistajan nettisivut: http://www.thomann.de/fi/the_tbone_micplug_usb.htm

Teknisiä ratkaisuja tutkittaessa tuntuu, että lähestulkoon kaikki markkinoilla olevat miniläppärit matkivat toisiaan, eikä tämä Packard Bell ole myöskään poikkeus – rautapuolelta löytyy Intel Atom N270-prosessori, 1 Gt keskusmuistia sekä 160 Gt kovalevy. Näillä eväillä Windows XP Home onneksi toimii aivan kelvollisesti, mutta pelikoneeksi tällaisesta Atom-koneesta ei oikein ole. Hiukan yllättäen läppärin ohjelmistovarustukseen kuului Windowsin ja virusturvan kokeilulisenssin lisäksi myös Adobe Photoshop Elements 6 -kuvankäsittelyohjelmisto, joka on varsinkin digikuvia näpsivälle käyttäjälle erittäin mieluisa kaupanpäällinen. Sisäänrakennettu 3G-modeemi koneesta valitettavasti puuttuu, mutta onneksi sentään WLAN-yhteydet toimivat koneella ilman lisälaitteita.

Packard Bell Dot S on rakenteeltaan tukevanoloinen, vaikkakin muovinen miniläppäri. Koneen fyysisen koon määrittelee lähinnä kymppituumainen näyttö, joten tämä tietokone sujahtaa näppärästi reppuun tai laukkuun mukaan. Kirkkaassa auringonvalossa kiiltäväpintainen näyttö saattaa olla hankala lukea, mutta normaalivalaistuksessa kuva on kirkas ja laadultaan kelvollinen. Näppäimistö ja hiiren virkaa toimittava kosketuslevy hoitavat myös tonttinsa asiallisesti – näppis voisi toki olla hiukan isompi ja tunnokkaampi, mutta tällaisenaankin sen kanssa tulee toimeen. Jotain moitteitakin laite saa osakseen, ja suurin osa niistä liittyy tavalla tai toisella sähköön ja sen säilömiseen: mittavia akkutestejä ei laitteelle voitu tehdä, mutta karkean arvion mukaan laitteen akkukesto on pienen kolmikennoakun takia vaatimatonta 2,5 tunnin luokkaa. Kun akkua pitää latailla tämän tästä, soisi laturin olevan niin pienikokoinen ja näppärä kuin mahdollista, mutta ei. Verkkolaite on kahteen osaan pätkittävä johto, jonka puolivälissä on kookas “muuntajamöhkylä”, jonka mukana kanniskelu ei ole läheskään yhtä eleganttia puuhaa kuin vaikkapa eeePC:n kevyehkön laturin tapauksessa. Tarkkasilmäiset saattavat myös kiinnittää huomiota Dot S:n kannen kiiltävään mustaan pintaan, joka täyttyy jo lyhyen käsittelyn jälkeen sormenjäljistä.

Dot S:n kaikki liitännät löytyvät laitteen kyljistä. Vasemmalla reunalla ovat VGA-näyttöliitäntä, yksi USB, mikrofoni- ja kuulokeliitännät sekä kuvan ulkopuolelle jäänyt RJ45-verkkoliitin. Oikeassa kyljessä on virtaliitäntä, kaksi USBia sekä SD-korttipaikka.

Multimediatoiminnot ovat hintaan nähden hyvällä mallilla. Laitteen sisäänrakennetut kaiuttimet ja mikrofoni ovat molemmat aivan hyväksyttävänlaatuisia esimerkiksi Skype-puheluiden soittelemiseen ja näytön yläreunaan sijoitettu webbikamerakaan ajaa sekin asiansa, vaikka himmeästi valaistuissa tiloissa kameran kohina alkaakin kasvaa näkyvästi. Kuulokekuuntelun perusteella Packard Bellin Realtek-pohjainen äänipiiri on myös asiallisen laatuinen, eikä kuulokelähdöstä erotu mitään ylimääräisiä kohinoita tai häiriöitä.

Pienistä kauneusvirheistään huolimatta Packard Bell Dot S on kätevä ja käyttökelpoinen miniläppäri hintatietoiselle kuluttajalle. Peruskäyttäjä pärjää tämän koneen tehoilla aivan mainiosti ja kannettavuuskin on mukavalla tasolla. Jos nykymittapuun mukaan heikko akkukesto, kiiltäväpintainen näyttö ja 3G:n puuttuminen eivät haittaa, Dot S sopii mainiosti esimerkiksi liikkuvan käyttäjän reissukoneeksi tai ahkeran digikuvaajan kuvavarastoksi – 160 gigatavun kovalevylle kun pystyy tyhjentämään kameran muistikortin monta kertaa saman reissun aikana. Loppuyhteenvetona todettakoon, että Packard Bell Dot S tarjoaa yllättävän paljon vastinetta 222 euron hinnalleen.

Samsung NC10 on tuntuvasti suurempi laite kuin miniläppäribuumin aloittanut Asus EeePC 701. Parhaiten kokoero näkyy 10,2″ näytössä – nyt suurin osa nettisivuista mahtuu jo ruudulle ilman ruudun sivusuuntaista vierittelyä. Ulkomittojen ansiosta myös näppäimistö on miellyttävän kookas ja tunnokas, ja kirjoittaminen sujuu NC10:llä ilman tuskailuja. Hiiren virkaa hoitava kosketuslevy on sen sijaan jäänyt paitsioon: levy on aivan liian pieni, ja käyttökelpoista tilaa vielä entisestään rokottaa oikean reunan “vieritysalue” – kerta toisensa jälkeen huomaa sormen ajautuvan kosketuslevyltä muovikuoren puolelle ja kursori pysähtelee tällöin keskelle ruutua. Tämä läppäri suorastaan huutaa seurakseen kunnollista irtohiirtä, mutta onneksi sellaisen kytkeminen käy USB-porttin kautta kitkattomasti.

Kestää, kestää ja kestää…

NC10 ansaitsee erityismaininnan akunkestostaan, sillä tämä pikku läppäri jaksaa maltillisessa käytössä palvella lähes kokonaisen työpäivän ajan ilman lataustaukoja. Käyttömukavuus kasvaa merkittävästi, kun konetta ei tarvitse pidellä tämän tästä latausjohdon päässä, ja töitä (tai huvia) voi jatkaa sujuvasti myös vaikkapa bussimatkalla tai puistonpenkillä.

Oikeasta kyljestä löytyy tärkeitä liitäntöjä: kuuloke- ja mikrofoniliittimet, USB ja VGA-liitin ulkoiselle näytölle. Koneen toisella puolella sijaitsevat RJ45-verkkoliitin, 2 USB:ia ja sähkönsyöttö.

Suorituskykynsä puolesta Samsung NC10 edustaa miniläppäreiden vakaata perustasoa – gigan keskusmuisti riittää hyvin Windows XP:n käyttämiseen ja kovalevylläkin on tarpeeksi tilaa reissukäyttöä varten. Kaikki normaali toimistokäyttö ja nettisurffailu sujuu täysin ongelmitta, ja koneella voi tehdä jopa kevyttä äänen- ja kuvankäsittelyä, vaikkei näyttö ja kaiuttimet huipputasoa olekaan. Pelikoneeksi tästä miniläppäristä ei luonnollisestikaan ole – vähänkin uudemmat pelit hyytyvät heti kättelyssä vaatimattoman 3D-suorituskyvyn takia. Kokeilin kaikesta huolimatta vuonna 2006 julkaistun Flatout 2-pelin demoa NC10:llä, ja tulokset olivat odotusten mukaisia: peli kyllä käynnistyy, mutta grafiikka-asetukset pitää säätää aivan minimiin, jotta ruutu päivittyisi riittävän nopeasti. Pasianssi ja monet muutkin pikkupelit sen sijaan pyörivät tälläkin koneella kitkatta, joten pelihetkiä kaipaavien reissaajien kannattaa ennemmin panostaa niihin.

Nykyläppärin perusvarusteisiin kuuluvat Bluetooth- ja WLAN-yhteydet ovat toki mukana. Paremmin varustellusta rinnakkaismallista löytyy myös integroitu 3G-modeemi, joka onkin erittäin kätevä lisävaruste: silloin nettiyhteys onnistuu omalla 3G-liittymällä ympäri Suomea paikasta riippumatta – toki nopeus vaihtelee rajusti käytettävän matkapuhelinverkon mukaan.

Hyötykäyttäjän reissukone

Samsung NC10 on näppärä ja ajatuksella koottu miniläppäri, joka sopii varsinkin hyötykäyttöön ja nettihupailuun – tätä painotusta tukee erityisesti miellyttävän laadukas näppäimistö ja pitkä akkukesto.  Viihdepuolelta löytyy esimerkiksi nettikamera, pienet kaiuttimet ja mikrofoni, mutta mikään näistä varusteista ei ole erityisen hyvälaatuinen – ajavat kyllä asiansa satunnaisessa käytössä, mutta parempilaatuiset lisävarusteet ovat tarpeen, jos näille toiminnoille on enemmän käyttöä.

Tämä tasapainoinen kokonaisuus herättää kuitenkin koneen hankintaa harkittaessa muutamia perustavanlaatuisia kysymyksiä: pitäisikö hankkia vieläkin pienempi miniläppäri, vai kannattaisiko kuitenkin ostaa normaali 15″ näytöllä varustettu läppäri? NC10 putoaa tavallaan näiden kahden laiteryhmän väliin – se ei ole ihan yhtä kevyt ja pienikokoinen kuin pienimmät miniläppärit, ja hintakin on noussut ensimmäisen sukupolven miniläppäreiden 200-300 euron hintatasosta jo yli viiteensataan euroon.  Toisaalta täyskokoisten ja suorituskyvyltään jämerämpien kannettavien hinnat ovat laskeneet selvästi: “isoja läppäreitä” myydään  parhaimmillaan jo alle 500 eurolla, joten ennen läppärin hankintaa on syytä puntaroida omia läppäritarpeita tarkasti.

Kenelle Samsung NC10 sitten sopii? Valinta osuu luontevasti NC10:iin, mikäli tiedossa on paljon kirjoittamista ja nettisurffailua sähköpistorasioiden ulottumattomissa. Samsungissa on potentiaalia myös monikäyttöiseksi kotikoneeksi, mikäli käyttö rajoittuu kevyelle perustasolle – ulkoisen näytön, hiiren ja näppäimistön vauhdittamana NC10 hoitaa toimistotyöt siinä missä pöytäkonekin. Mikäli taas tien päällä on tarvetta raskaammalle käytölle kuten kuvan-, äänen- tai videonkäsittelylle, niin silloin kannattaa harkita järeämmän ja isompinäyttöisen läppärin hankkimista.

Plussaa:
+ erittäin hyvä akkukesto
+ hyvälaatuinen näppäimistö
+ laadukkaanoloinen kokonaisuus

Miinusta:
- liian pieni kosketuslevyhiiri
- heikko kaiutin- ja mikrofoniääni
- suorituskyky raskaassa käytössä

Samsung NC10
Valmistajan nettisivut: http://www.samsung.com/fi/
Hintaluokka: 499 e (sisäänrakennetulla 3G-modeemilla 599 e)