Nintendon Wii -pelikonsolin liiketunnistinohjausta on vuosien varrella hyödynnetty vaihtelevalla menestyksellä. Nyt tätä ominaisuutta hyödyntäen on tuotu legendaarinen Duck Hunt -konsepti 2000 -luvulle. Western Heroes -pelissä ei kuitenkaan esi-isänsä tapaan ammuta ankkoja, eikä edes kiekkoja, vaan peli sijoittuu villiin länteen ja piipun toisella puolella on rosvoja, joilla on pahat mielessä.

Peli etenee ikäänkuin itsestään villin lännen maisemissa, eikä pelaaja itse pääse liikkumaan vapaasti. Ideana onkin, että pelaaja keskittyy rosvojen ampumiseen aina silloin kun niitä on näkyvillä. Ampuminen tapahtuu joko liikkeessä esimerkiksi hevoskärryillä ajellessa tai pysähdyksissä esimerkiksi piiritystilanteessa tai saluunassa. Rosvoja on moneen eri junaan ja osa kuolee yhdestä laukauksesta kun taas osa tarvitsee muutaman luodin pysähtyäkseen. Heitä ilmestyy ikkunoista, tynnyreiden takaa ja mistä milloinkin, ja kerätäkseen mahdollisimman paljon pisteitä onkin oltava liipaisinsormi herkkänä. Rosvoilla on yleensä panttivankeina siviilejä, joiden ampumisesta tulee miinuspisteitä, joten myös siinä tulee olla tarkkana.

Pyssynä toimii western -tyylinen katkaistu haulikko, joka tulee pelin mukana ja on ainakin lähestulkoon oikean kokoinen. Pyssyviritelmän sisältä löytyy paikat Wii -ohjaimille ja pikaisen asennuksen jälkeen pääseekin jo ammuskelemaan. Tähtääminen onnistuu kohtalaisen tarkasti ruudulla näkyvän tähtäimen kuvan avulla ja ammuskelu tuntuu mukavan helpolta. Pyssy kylläkin tuntuu hiukan heikkotekoiselta viritelmältä ja hiukan huolestusta herättääkin sen  kesto kovassa käytössä, joten sen kanssa kannattaa olla hiukan varovainen.
Western Heroes tuo Nintendon tutut ammuskelupelit nykyaikaan niin grafiikan kuin toiminnankin puolesta ja on ainakin alkuun todella viihdyttävä peli, jonka pariin haluaa palata uudelleenkin. Alkuhuuman jälkeen innostus saattaa hiukan lopahtaa, nimittäin peli ei oikeastaan tarjoa mitään uutta, vaan sama kaava jatkuu ainoastaan maisemien muuttuessa. Toki illanistujaisissa ja kavereiden tai perheen kesken pelistä saattaa löytyä iloa pidemmäksikin aikaa. Pelissä on myös mahdollisuus nelinpelille, mikäli jaksaa tai malttaa ostaa muutaman lisäpyssyn. Pelin aikana pelaajaa palkitaan myös niin sanoituilla Party Mode -tasoilla, jotka avautuvat kun “virallisia” tasoja käy läpi.

Western Heroes on ehdottomasti kokeilemisen arvoisen peli ja sitä voi suositella myös perheille, joissa on hiukan nuorempiakin lapsia, sillä ammuskelusta huolimatta peli on pyritty tekemään lapsiystävälliseksi, eikä esimerkiksi verta näy lainkaan. Peliä ei kuitenkaan suositella alle 12 vuotiaille. Pelin parissa viihtyy varmasti sekä vanhempi että nuorempikin pelaaja sekä lännenelokuvien ystävät, ja kyllä siitä iloa ainakin vähäksi aikaa riittää… Kunnes kyllästyy tai ase hajoaa.

Perustaistelupeleihin verrattuna peli sekä taistelut poikkeavat siinä, että taistelut eivät ole mitään kuolontaisteluita, vaan vastustaja on saatava joko sinkoamaan ruudusta pois tai putoamaan areenalta. Myöskään verisiä taisteluja peli ei sisällä, joten se sopii myös hiukan nuoremmalle pelaajakunnalle.

Peli ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin miltä kuulostaa. Taistelukentällä saattaa olla yhtäaikaa neljäkin taistelijaa ja kentillä piilee muitakin vaaroja kuin taistelukumppanit. Joillakin tasoilla ruutu niin sanotusti scrollaa koko ajan ylöspäin ja pelaajan on pyrittävä pysymään ruudussa hyppimällä tasopelityyliin tasoja ylöspäin taistelun ohessa. Jos jää ruudun ulkopuolelle, peli loppuu siihen. Joillakin tasoilla taas väistellään kart-autoja ja vyöryvää laavaa taistelun ohessa. Eli siis jokaisessa kentässä piilee muitakin vaaroja kuin vastassa olevat otukset.

Osaltaan kaikki nämä tekevät pelistä erittäin nopeatempoisen. Taistelut kestävät ainoastaan muutamia sekunteja ja meininki on armotonta ja niin vauhdikasta että välillä on vaikeuksia pysyä mukana. Pelin ohjauksen harjoitteluun ja tilanteissa mukana pysymiseen tarvitaan hiukan harjoittelua ja kokeilua. Mutta tovin harjoittelun jälkeen pelin ohjausmekanismit avautuvat pelaajalle ja sen jälkeen pelaaminen on ihan mielekästä.

Peliboxi -tiimi ei ennättänyt kokeilla pelin moninpeliosuutta lainkaan, vaan pelaaminen jäi yksinpeliin. Yksin pelatessa peli toki toimii, mutta hiukan jäi kuivahko maku suuhun paikoitellen. Mutta kuulemieni huhujen mukaan peli on moninpelintä mitä loistavinta viihdettä esimerkiksi illanistujaisissa. Ja sen kyllä uskon, nimittäin pelin nopeatempoisuudesta ja värikkäästä maailmasta päätellen moninpelissä tunnelma pääsee nousemaan kattoon potkiessa muita pelaajia ruudulta ulos.

Nintendo teki taas sen mitä Nintendolta on totuttu näkemään. Värikästä tasohyppely/mäiskintä meininkiä josta ei vauhtia ja viihdettä puutu. Peliboksi suosittelee peliä kaikille tasohyppelystä ja mäiskinnästä pitäville ja ehdottamasti kaikille Nintendo -pelien aikaisemmille ystäville. Jos on tykännyt esimerkiksi aikaisemmista Mario peleistä, niin tykkää varmasti myös tästä. Viatonta viihdettä arki-iltoihin tai viikonlopun viettoihin kaveriporukassa. Peliboksi antaa pelille 4 tähteä. Yksi tähti jääköön odottamaan moninpelin testausta.

Nimestä löytyy hienoinen viittaus vanhan NES-konsolin aikaiseen hittipeliin Exite Bike, jossa moottoripyörää eteen- ja taaksepäin kallistelemalla yritettiin selvittää esterata läpi mahdollisimman nopeasti. Uudessa Excite Truck-pelissä tuo kulkupelin kallistelu tulee mukaan Wii-ohjainta eteen- ja taaksepäin nyökkäilemällä ja maasturin kulkusuuntaa muutetaan ohjainta vasemmalle ja oikealle kallistelemalla. Ohjaimen liikeanturit ovat siis kovassa käytössä. Ohjaus toimii odotetulla tavalla, kunhan pelaaja malttaa pitää ohjaimen suurinpiirtein vaakasuorassa asennossa suoraan päristellessä. Liian suuret ohjausliikkeet myös kostautuvat pelissä, joten virtuaaliauton hallitsemiseen kannattaa perehtyä kunnolla ennen kisailun aloittamista – ja tätä opettelua varten Éxcite Truckista löytyykin asianmukainen opetusmoodi.

Excite Truckissa joko kaahaillaan täysillä porttien läpi tai rällätään hiukan vapaammin maastoradoilla tietokoneen ohjastamia autokuntia vastaan. Aika on lähestulkoon pahin vihollinen pelissä, joten kiirettä kannattaa pitää radalla kuin radalla. Vaikeusaste on mukavasti kohdillaan, sillä pelissä kyllä pääsee eteenpäin tarpeeksi sutjakkaasti, vaikka joskus kisoja joutuu tahkoamaan useammankin kerran, ennenkuin vaadittu pistetaso saavutetaan. Pelaaja huomaakin pian toteavansa itselleen kisa toisensa jälkeen, että “vielä ajan sen yhden kisan läpi”, sen verran mukaansatempaavaa maastorallia tämä on.

Graafisesti peli on tyylikästä katseltavaa lumikenttineen, metsikköineen ja jokineen. Nintendo Wii:n grafiikkapaukut eivät riitä konsolisodassa aivan terävimpään kärkeen, mutta se ei tässäkään tapauksessa pääse lannistamaan peli-iloa. Ääniraita on täynnä moottorien murinaa ja kevyttä rokkia, joten se puoli on hoidettu asiallisesti ja varman päälle.

Jo edellinen Wii-arvostelukin antoi osviittaa siitä, että Wiin pelijulkaisut tulevat olemaan poikkeuksellisia muihin pelikoneisiin verrattuna. Sama linja jatkuu odotetusti Excite Truckissakin, sillä autopelien perinteinen ohjaustyyli on tipotiessään, ja kulkinetta komennetaankin tällä kertaa ohjainkapulaa ilmassa kallistelemalla. Sehän toki vaatii totuttelua, mutta tuo myöskin uutta tuoretta otetta autopelien genreen, jossa lähes kaikki temput ohjaimen kallistelua lukuunottamatta on jo nähty. Uudenlaista näkökulmaa haeskeleville kaahailupelien ystäville Excite Truck on mainiota viihdettä – ja perinteisempää autoilusimulaatiota kaipaavat saattavat toisaalta vierastaa tätä maastorälläilyä. Peliboxi myöntää Excite Truckille neljä boksitähteä.

pisteet: 4/5

Nintendo Wii-konsolia pelikuntoon asentaessa on viisainta turvautua käyttöohjeen neuvoihin, sillä piuhojen kytkemisen lisäksi infrapunatunnistin täytyy asettaa oikeaan paikkaan television luo sekä tunnistuttaa langaton ohjain ja konsoli keskenään. Kun piuhat on kytketty ja valmistelut on ohi, pääsee pelituokio alkamaan. Ja hämmennys on kohtuullisen suuri, kun ensimmäinen Wii Sports-matsi alkaa – valkoisen peliohjainkapulan huitominen ilmassa todellakin näkyy myös ruudulla, ja kaiken lisäksi varsin täsmällisesti! Hämmennystila jatkuu vähintäänkin ensimmäisen varttitunnin ajan, kun pelaaja yrittää totutella omalaatuiseen ohjaustapaan ja omien käsien hallintaan. Totuttelu kuitenkin palkitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun ruudulla hyppivät urheilijat alkavat totella pelaajan toiveita… Pidempien pelisessioiden keskellä on syytä muistaa huilata välillä, sillä Wii-pelaaminen on keskimääräistä vauhdikkaampaa toimintaa ja vähintäänkin kädet heiluvat yhtä soittoa, saattaapa välillä koko pelaajakin loikkia sivusuunnassa pelin tiimellyksessä.

Wii-pelit toimitetaan cd-levyn kokoisilla pelilevyillä, ja valmistaja lupaa myös pienempien GameCube-pelilevyjen toimivan uudessa Wii-konsolissa. GameCube-pelejä varten tosin tarvitaan myös kyseisen konsolin vanhanmallisia ohjaimia, jotka voi kytkeä Wiin kylkeen. Laite on käyntiääneltään melko hiljainen, joten turhat tuulettimen puhinat eivät liiemmin häiritse pelihetkiä. Ja onhan hillityn valkoinen, melkeinpä kiillotetun tiiliskiven näköinen pelikonsoli myös tyylikkään näköinen sisustuselementti.

Jälleen kerran täytyy todeta, että Nintendo on tuonut markkinoille erittäin persoonallisen ja massasta poikkeavan hupilaitteen. Erikoisella tavalla toteutettu ohjausjärjestelmä laittaa pelaajan liikkumaan television edessä, ja vanhat pelitottumukset joutuvat väistymään uusien tieltä. Välillä kyllä tulee kaivanneeksi perinteistä pad-mallista ohjainta, vaikka Wii:n kevyestä ja kapeasta ohjaimesta löytyykin tutut ristiohjaimet ja nappulat… Mutta vanhojen asioiden muistelu sikseen, tällaisia Wiin kaltaisia läpimurtoja pelimaailma kaipaakin.

Wii sopii sellaisille pelaajille, jotka ovat jo nähneet tarpeeksi perinteistä sohvanpohjalta pelattavaa räiskintää. Wii pakottaa liikkeelle, ja omia liikkeitään on myös osattava hallita tarkasti eikä pelkkä sorminäppäryys enää riitä. Jää nähtäväksi, miten pitkälle uudenlaiset ratkaisut ja persoonalliset pelit Nintendo Wii:tä loppujen lopuksi kantavat. Lähtökohdat ovat kuitenkin hienot ja ensikokemus Wii:stä jättää pelaajan positiiviselle mielelle.

Wii Sportsin lajivalikoimaan kuuluu tennis, baseball, golf, keilailu ja nyrkkeily. Yhteistä näille kaikille on se, että pelaaja pääsee hallitsemaan pelitapahtumia peliohjainta ilmassa huitomalla. Uudella ohjaustyylillä päästään kieltämättä hämmästyttävän lähelle aitoa urheilusuoritusta.

Tennistä pelatessa peliohjainta viuhdotaan kuin tennismailaa, ja lyönnin suunta ja voimakkuus luonnollisesti määrää, mihin suuntaan pallo ruudulla singahtaa. Nyrkkeilyssä puolestaan Wii:n kaksi ohjainta pääsevät nyrkkeilyhanskan korvikkeeksi ja koreografia on sen mukainen: iskuilta suojaudutaan nostamalla molemmat ohjaimet silmien eteen, ja osumat uppoavat vastustajaan käsiä eteenpäin suoristamalla. Keilailussa taas käsi tekee samanlaisen heiluriliikkeen kuin keilaradallakin, tällä kertaa vaan ote pallosta irtoaa B-napin vapauttamisella – ohjainta ei suinkaan kannata singota kohti televisioruutua. Edellämainitut kolme lajia toimivat pelissä parhaiten – keilailu, tennis ja nyrkkeily ovat onnistuneita ja vaudikkaita lajeja myös televisioruudun äärellä.

Pelissä ei juurikaan ole pitkän linjan tavoitteita, joten pääpaino asettuu uudenlaisen peliohjaimen opetteluun ja tietokonevastustajien rökittämiseen. Jos samaan huoneeseen osuu useampia Wii-ohjaimia, voi pelejä tahkota myös moninpelinä, joka tietysti nostaa olennaisesti pelin viihdyttävyyttä. Grafiikka ja äänet jäävät huomioarvossaan peliohjauksen jalkoihin, eikä niihin pelin aikana kiinnitä juurikaan erityishuomiota – homma siis toimii siltä osin kelvollisesti.

Pidemmän päälle Wii Sports-urheilupeli alkaa toistamaan itseään, mutta konsolin esittelyyn ja ohjauksen opetteluun se sopii mainiosti. Moninpelimahdollisuus on tervetullut ominaisuus, joka omalta osaltaan lisää pelin kiinnostavuutta. Wii Sports on kaikenkaikkiaan hämmentävä kokemus, jota kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti – sitten kun ohjaus alkaa luonnistua, alkaa myöskin pelaaminen maistumaan. Peliboxi myöntää Wii Sportsille kolme tähteä.

pisteet: 3/5