Tekniikkaparkki.fi

Uutta tekniikkaa netissä ja radiossa
Järviradio

Arkisto kategorialle ‘Peliboxi’

Ghostbusters: The Videogame (PS2)

05.08.2009 Toimittaja: Joonas Kategoria: PlayStation 2

Ghostbusters (PS2)Pelätkää aaveet ja muut kummajaiset! Ghostbusters eli haamujengi on täällä taas! Kahden elokuvan jälkeen on jo pitkään lupailtu kolmatta osaa, ja nyt se on tullut. Mutta ei elokuvana vaan videopelinä. Peliboxi sai pelattavakseen Ghostbusters -pelin Playstation 2 -konsolille. Ghostbusters -peli on virallisesti sarjan kolmas osa, jota ei koskaan valkokankailla nähty. Mutta toimiihan se näinkin, ja ehkä joku päivä kyseinen jengi nähdään vielä myös valkokankailla. Puhutaan siis arvostelussakin Ghostbusters -sarjan kolmannesta osasta.

Ilahduttavaa pelissä on se, että sen on käsikirjoittanut alkuperäisten Ghostbusters -elokuvien tapaan Aykroyd ja Ramis. Myös alkuperäinen näyttelijäkaarti on saatu ainakin suurinpiirtein kasaan. Perushaamujengiin kuuluneet henkilöt on saatu mukaan omine äänineen ja hahmotkin ovat tunnistettavissa mainiosti.

(more…)

Buzz: Suomen neropatti (PS2 & PS3)

22.05.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2, PlayStation 3

ps3 buzz suomen neropatti

Buzz: Suomen neropatti jatkaa visailupelien sarjaa suomenkielisten kysymysten ja juontojen voimin. Jälleen siis tarvitaan kasa Buzz-summereita, ja mielellään myös neljä kilpailuhenkistä pelaajaa television äärelle. Buzz: Suomen neropatti tarjoaa pelattavaksi kolme vaihtoehtoa: yksinpelin, moninpelin sekä nettipelin.

(more…)

Singstar Suomipop & Singstar Pop Edition (PS3)

07.05.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 3

Kevät ei tuonut tällä kertaa muuraria, vaan kaksi uutta Singstar-peliä. Tähänastinen Singstar-levyvalikoima on ollut pääosin ulkomaista hittimusiikkia, mutta nyt suomalaisten singstar-biisien valikoima on jälleen kasvanut levyllisen verran Singstar SuomiPop-pelin myötä. Samaan aikaan Sony julkisti myös ulkomaisiin hitteihin tukeutuvat Singstar Pop Edition-pelin. Kannattaa ottaa huomioon se, että nämä uutuudet julkaistaan vain Playstation 3-konsolille, eikä rinnakkaisia Pleikkari Kakkosen versioita ole enää saatavilla. (Päivitys 25.5. – Juuri saamamme tiedon mukaan Sony on päättänyt julkaista Singstar Suomipopin myös Playstation 2:lle. PS2-versio tulee kauppoihin 10. kesäkuuta.)

Singstar Suomipopin biisilista on varsin vakuuttavaa luettavaa: mukana on kasa suomalaisen musiikin suurnimiä, eikä joukosta löydy moniakaan hutikappaleita – jos on sattunut kuuntelemaan radiota viime vuosien aikana, nämä biisit ovat kyllä tulleet tutuiksi. Kattauksessa mennään laidasta laitaan: vauhdikasta jytkettä edustavat esimerkiksi Aikakone ja Movetron, räpin ystävät voivat riimitellä vaikkapa Elastisen ja Fintelligensin tahtiin ja nykypoppia edustavat omalla tavallaan Anna Aberu, PMMP, Irina ja niin edelleen. Vaikka biisimateriaali on tutunkuuloista, niin laulunautinto ei pääse tälläkään levyllä nousemaan Singstarin alkuaikojen tasolle, sillä monet näistä pop-hiteistä ovat yllättävän haastavia laulettavia, ja mikkiin saa lauleskella ihan tosissaan, ettei pistesaldo jää amatööritasolle. Oli miten oli, kotimaisen musiikin ystävät löytävät Singstar SuomiPopista paljon mukavia biisejä ja hauskoja hetkiä.

Kansainvälistä tähtisadetta puolestaan edustaa Singstar Pop Edition. Tämän julkaisun biisikattaus on jossain määrin kahtiajakoinen – mukana on monia tuttuja nykyhittejä, mutta toinen puolisko kappalelistasta on huomattavasti tuntemattomampaa materiaalia Suomesta päin katsoen. Jos MusicTV:llä pyörivät uutuudet ovat mieluisaa  laulettavaa, Pop Editionin hankinta voi olla hyväkin veto. Muille biisikattaus saattaa jäädä hiukan hitaasti avautuvaksi, vaikka muutama megaleka joukosta löytyykin.

Little Big Planet (PS3)

01.05.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 3

ps3 little big planet

Little Big Planet on tasoloikkapeli, jossa seikkaillaan ja pompitaan värikkäissä unimaailmoissa. Kenttiin on luotu näennäistä kolmiulotteisuutta, vaikka todellisuudessa hahmo pystyy liikkumaan normaalin sivusuuntaisen köpöttelyn lisäksi vain muutaman pykälän verran syvyyssuunnassa. Tämä efekti toimii kuitenkin mainiosti, ja luo mukavia mahdollisuuksia pelikenttien toteuttamiseen. Monipuolisuuden lisäksi pelin kentät ovat graafisesti hämmästyttävän komeita – maisemat ja grafiikat vaihtelevat näyttävästi kentän teeman mukaan, ja myös musiikin vauhdittama äänimaailma myötäilee onnistuneesti ruudun näkymiä. Kaiken kaikkiaan voi ihan hyvillä mielin sanoa, että Little Big Planetin audiovisuaalinen toteutus on erittäin onnistunut ja tasapainoinen.

Näyttävien puitteiden ohella Little Big Planet tekee vaikutuksen tunnokkaalla ja johdonmukaisella pelattavuudellaan. Pelihahmon liikkeet, hypyt, roikkumiset ja ilmalennot on toteutettu todellista maailmaa mukaillen, mutta kuitenkin satumaailmaan sopivasti, ja hahmo voi hyppimisen ohella esimerkiksi raahata, työntää, töniä ja kaataa erilaisia esineitä. Jottei koko pelikokemus olisi pelkää läpijuoksemista, unimaailmassa tulee vastaan usein pieniä pulmia, joihin pitää keksiä ratkaisu ympäristöä ja kerättyjä esineitä hyödyntäen. Nämä pikku pulmat ja oveliin paikkoihin piilotetut esineet pitävätkin pelin mielenkiintoisena pitkän aikaa.

Vaikka Little Big Planet tuntuisi olevan suunniteltu lapsipelaajia silmällä pitäen, sen parissa viihtyvät myös hiukan varttuneemmat pelaajat. Värikäs ja hauskannäköinen pelimaailma tuo mukanaan tuulahduksen lapsuuden satujen viehätystä, joten Little Big Planet on hyvä esimerkki aidosta koko perheen pelistä.

Playstation 3:n Little Big Planet oli merkittävä uutuus jo julkaisuhetkellä, ja peli on sittemmin kerännyt laajasti kehuja, ja ihan syystäkin. Little Big Planet näyttää, mihin Pleikka-kolmonen osaavien pelintekijöiden käsissä pystyy – tässä pelissä komea ulkokuori ja sujuva pelattavuus muodostavat niin mainion kokonaisuuden, että peliboxi ei voi muuta kuin antaa tälle tasoloikinnalle täydet viisi boksitähteä.

Resistance 2 (PS3)

24.04.2009 Toimittaja: Joonas Kategoria: PlayStation 3

ps3 resistance 2Recistance 2 on uusimpia toimintapelejä Playstation 3 konsolin valikoimiin. Pelin juoni on lyhyesti tiivistettynä seuraavanlainen: Kimera -niminen virus on levinnyt maailmalla ja muuttaa ihmisiä kimeroiksi. Pelin päähahmo Nathan Hale on myös saanut tartunnan johon ei ole parannuskeinoa. Viruksen voimistuessa hänen sisällään hän taistelee yhdysvaltojen armeijan riveissä kimeroita vastaan yrittäen pysättää viruksen leviämisen ja kimeroiden
maailmanvalloituksen. Vihollisia on monenlaisia ja -kokoisia ryömivistä mutanttiravuista aina kerrostalon korkuiseen metallijärkäleeseen, joka tulittaa armottomasti ympäriinsä.

Peli yllättää positiivisesti heti alkuunsa. Valikkotekstit ovat suomea, mikä ei sinänsä ole vielä suuri juhlan aihe, mutta kun ensimmäinen pelivideo jyrähtää käyntiin on ilon aihe suuri; hahmot puhuvat suomea ja vielä sujuvaa sellaista. Myös itse pelitilanteessa komennot tulevat suomeksi ja tämä tekee pelaamisesta erittäin miellyttävää.

Suomen kielen lisäksi pelistä löytyy paljon muutakin kehumisen aihetta. Grafiikka on juurikin niin hyvää mihin Playstation 3 konsoli kykenee ja hahmoanimaatiot ovat kiitettävällä tasolla. Ohjaus on toteutettu hyvin ja sopivan yksinkertaisesti. Kaikki tarvittavat liikkeet ja toiminnot oppii ensimmäisen kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen.

Vaikeustasoja on valittavissa 3 kappaletta, ja vaikeimmalla tasolla hengissä säilyminen on paikoitellen tuskan ja hien takana. Keskittymisen herpaantumisesta sakotetaan lähes samantien kuolettavalla sarjatulituksella. Helpoimmalla tasolla peli taas on niin helppo, että pikkulapsikin tai sellainen ihminen joka ei ikinä ole pelikonsoleihin koskenutkaan, osaa edetä pelissä. Resistance 2:sessa on myös verkkopeliominaisuus, jossa voi liittyä esimerkiksi 60 pelaajan verkkosotaan. Tätä ominaisuutta Peliboxi ei valitettavasti ehtinyt sen lähemmin tarkastella, mutta huhut kertovat että myös tällä puolella peli toimii.

Resistance 2 taitaa olla arvostelun kirjoittajalle ensimmäinen peli, josta ei löydy mitään valittamisen aihetta. Jos on toiminta- ja räiskintäpelien fani, niin tätä peliä ei kannata jättää hankkimatta. Tämä peli on täyden 5 tähden arvoinen!

Patapon 2 (PSP)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation Portable

patapon2 pspPikku Patapon-soturit ovat tehneet paluun! Nyt Peliboxi tutustuu Playstation Portablen tuoreeseen peliuutuuteen eli Patapon 2:een. Peli on jatkoa aiemmin ilmestyneelle Pataponille, ja peli vaikuttaakin ykkösosaa pelanneen silmissä heti alkumetreistä lähtien erittäin tutulta. Tarkoituksena on siis ohjata pieniä patapon-sotureita läpi kenttien, välillä puolustautuen ja välillä hyökäten. Pelin ohjaaminen perustuu rytmikkääseen näppäinten naputteluun – hahmot tottelevat neljän napautuksen sarjoina annettuja komentoja. Jos rytmi ei ole hallussa ja näppäily menee pieleen, hahmot seisovat vain paikallaan toimettomina. Tarkasta ja rytmikkäästä näppäilystä palkitaan Fever-tilalla, jossa matkanteko sujuu joutuisammin ja tehokkaammin. Yksikin väärä naputtelu puolestaan pudottaa pelaajan pois tästä huippuvauhdista. Kaikki tämä on tuttua jo ykkösosasta, mutta jotain pikku uutuuksiakin on tarjolla. Kun neljän näppäilyn sarja osuu täysin kohdalleen, peliruudulla aktivoituu Hero-tila, joka antaa entisestään potkua kentän läpäisyyn.

Peli on graafisesti varsin persoonallisen näköinen, ja äänimaailmakin koostuu rytmikkäästä taustamusiikista ja pataponien huutelusta. Pelkistetyn karua, mutta tarkoituksenmukaista. Pakko myöntää, että “pata-pata-pata-pon” -rallatukset jäävät herkästi soimaan päähän…

Peli ei ole juurikaan edellisosaan verrattuna huonontunut, mutta eipä se ole paljoa uudistunutkaan. Patapon 2:n kohdalla kärsitään siitä perinteisestä jatko-osien vaivasta: uusi osa ei tarjoa tarpeeksi uudistuksia, että edellisen osan omistaja innostuisi uudelleen peliostoksille. Peli käy edeltäjänsä tapaan hiukan pitkäveteiseksi pidemmässä juoksussa, joten peli saattaa jäädä keskimääräistä nopeammin hyllyyn pölyttymään. Jos sinulla on rytmi veressä ja Pataponin ensimmäinen osa puuttuu hyllystä, saattaa tämän uutuuden hankinta olla kuitenkin hyväkin peliliike.

Oli miten oli, Playstation Portablen Patapon 2 tarjoaa pelikansalle tarttuvia rytmejä, suoraviivaista pelattavuutta ja omituisia juonikuvioita. Näillä eväillä päästään peliboxin arvostelussa kolmeen boxitähteen.

Singstar Queen (PS2 & PS3)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2, PlayStation 3

ss_queen ps2ps3Saimme ennakkotestiin parin viikon päästä julkaistavan Queenin musiikkiin keskittyvän Singstar-pelin. Nykyäänhän Sonyn linjana on ollut julkaista tiettyjen bändien tuotantoon keskittyviä pelilevyjä entisten monipuolisten kokoelmien sijaan, ja tällä linjalla jatketaan nytkin. Toinen Singstar-sarjassa toistuva tapa on molempien pleikkareiden tukeminen – Singstar Queen on saatavilla niin Playstation 2:lle kuin uudemmalle Playstation 3:llekin. Tämä onkin ihan järkevää, sillä kakkos-pleikkareita on edelleen käytössä hurjia määriä.

Ensin pari sanaa Singstar Queenin teknisestä toteutuksesta. Sisältöhän on molempien konsoleiden pelilevyillä samansuuntainen, mutta kahden version ulkoasut poikkeavat toisistaan. Pleikka-Kakkosella käyttöliittymä noudattelee samaa tutuksi tullutta kaavaa, kun taas Playstation 3:n pelaajat saavat ruudulleen teräväpiirtoaikaan päivitetyn käyttöliittymän, joka samalla korjaa käytettävyyden pikkuvirheitä. Molemmat hoitavat tehtävänsä, ja itse musiikkitaustat soivat tasaveroisesti molemmilla konsoleilla.

Entäs sitten sisältö? No, tottahan se on, että Queenin tuotannosta löytyy monia hittibiisejä, mutta tälle pelilevylle on osunut “We will rock you” ja “We are the Champions”-hittien lisäksi myös vähemmän kuultuja biisejä, jotka eivät välttämättä ole tuttuja kaikille kotisohvien Elviksille. Tärkeintä kai on kuitenkin se, että tuttujen hittien osastolta ei puutu mitään olennaista. Kun pelaaja pääsee näiden biisien kimppuun, alkaa varsin nopeasti valjeta se tosiasia, että Queenin musiikki ei ole ihan sitä helpointa laulettavaa — yritäpä vaikka vetäistä virheetön suoritus Bohemian Rhapsody-sävelmään… Kun itsekriittisyyttä sysää vähän sivummalle ja antaa laulun
kulkea vähän sinne päin, pelistä irtoaa selkeästi enemmän sitä tuttua laulamisen iloa.

Tällä kertaa esille tuli hiukan purnauksenkin aihetta. Yleensä singstar-sarjan peleissä musiikkitaustat ovat olleet tasalaatuisia ja äänentasot on ollut helppoa säätää kohdilleen, mutta nyt tässä asiassa oli hiukan ongelmia. Queenin musiikkihan on tunnetusti varsin vaihtelevaa ja dynamiikaltaan laajaa. Tämä vaihtelevuus tuo esiin sen ongelman, että välillä ääntä pitää ruuvata puolet isommalleen, että musiikista kuulisi jotain, ja välillä taas huippukohdat räjähtävät ilmoille niin, että ikkunat helisee. Samalla kuitenkin oman mikrofonin äänenvoimakkuus säilyy ennallaan, joten hiljaisissa kohdissa taustapiipitys peittyy omaan lauluun ja kovan rytinän aikana omaa laulua ei enää kaiuttimista erota. Vaikka alkuperäisen dynamiikan säilyttäminen onkin äänilevyissä perusteltua, niin tällaisessa bilepelissä ei silti saisi joutua kääntelemään jatkuvasti äänenvoimakkuussäätimiä.

Singstar Queen tarjoaa odotetusti mieluisan paketin Queen-yhtyeen faneille, mutta muiden osalta peliostoksen mielekkyys kannattaa punnita tarkkaan – Queenin mahtipontiset sävellykset kun ovat välillä varsin mutkikkaita tällaisen leppoisan bilepelin kannalta katsottuna. Peliboxi myöntää rockklassikoita tarjoilevalle laulupelille kolme boksitähteä.

DChoc Cafe Solitaire 12-Pack (N-Gage)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: Mobiilipelit

cafesolitaire1 ngagePeliboxissa tutustutaan tällä kertaa Digital Chocolaten N-Gage-peliin nimeltään Cafe Solitaire 12-pack. Nimensä mukaisesti kyseessä on useita pasiansseja sisältävä pelikokonaisuus. Tietokonepasianssit ovat vallanneet oman paikkansa pelikansan sydämissä – niiden pariin uppoavat jopa sellaiset henkilöt, jotka eivät muuten pelaa juurikaan mitään. Oma suuri osansa tässä asetelmassa on Windowsin vakiovarusteisiin kuuluvilla pasiansseilla. Mutta onpa pasiansseja soviteltu aikojen saatossa monille muillekin pelaamiseen soveltuville laitteille, kuten kännyköille. Lähes kaikkia kännykkäpasiansseja on vaan vaivannut sellainen perustavanlaatuinen vika, että pelattavuus on ollut kankeaa ja kömpelöä, jolloin pelaamisesta ei juurikaan pysty nauttimaan.

Onneksi asiaan on saatu muutos ainakin N-gage-kännyköiden osalta tämän tuoreen Cafe Solitaire-pelin muodossa. Pelissä on tarjolla useita tuttuja pasiansseja kuten Klondike, Golf, Pyramidi ja Vapaakenttä. Onpa mukana muutama vieraampikin tapaus. Grafiikasta ja äänistä on kai pasianssin tapauksessa turha puhua mitenkään erityisen paljoa – todettakoon vain sen verran, että molemmat osa-alueet on hoidettu asianmukaisesti ja miellyttävästi. Se tärkein ominaisuus eli pelattavuus on hoidettu myöskin ilahduttavan hyvään kuosiin Cafe Solitairessa – näytöllä on riittävästi tilaa korteille, jolloin niiden merkinnät erottuvat vaivattomasti ja korttien siirtely on tehty niin helpoksi kuin se nyt ylipäänsä kännykän näppäimistöllä on mahdollista. Onneksi pelissä on sen verran älyä mukana, että korttia nuolinäppäimillä liikuteltaessa peli tarjoaa kortille vain niitä paikkoja, joihin se on mahdollista sääntöjen puitteissa laskea – turha korttirivien kahlaaminen jää siis minimiin.

Pelissä on kortinläiskeen lisäksi tarjolla myös nimenmukaista kahvilaelämää – pelaaja voi luoda itselleen avatar-hahmon ja somistaa sen mielensä mukaan, jonka jälkeen hahmolla voi liikkua eri kahviloissa. Tämä sivujuonne tuo jonkinlaista tavoitetta pelaamiseen, sillä pasianssissa menestymällä saa lisää toimintoja kahvilapelin puolelle. Nämä oheishöysteet jäävät kuitenkin toissijaisiksi sen faktan edessä, että itse pasianssin pelaaminen on tässä pelissä toteutettu hyvin.

N-Gagen Cafe Solitaire 12-pack on saatavilla Nokian N-Gagea tukeville puhelimille. Mikäli hiiren vaihtaminen kännykän nuolinäppäimiin ei tuota tuskaa, peliä voi suositella mielellään pasianssin ystäville. Ilmaisen kokeiluversionkin perusteella saa jo hyvän käsityksen, mitä pelissä on luvassa. Peliboxi myöntää tälle mukavalle pasianssikokoelmalle neljä boksitähteä.

Abracadaball (Mobiilipeli)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: Mobiilipelit

abracadaball mobiiliPeliboxissa ollaan jälleen mobiilipelitunnelmissa. Tällä kertaa arvostelussa on Gameloftin julkaisema pikkupeli nimeltään Abracadaball, joka toimii kymmenissä eri puhelimalleissa, esimerkiksi useissa Nokian, Samsungin ja Sony-Ericssonin kännyköissä. Tarkat yhteensopivuustiedot löytyvät osoitteesta gameloft.com.

Abracadaball-pelissä on tarkoituksena hävittää ruudulta erivärisiä palloja sitä mukaa kun niitä ilmestyy näkyville. Kyseessä on suoraviivainen älypeli, jonka perusidea on tuttu jo vuosien takaa esimerkiksi Puzzle Bobble-pelistä – kun kolme tai useampia samanvärisiä palloja on kosketuksissa toisiinsa, ne katoavat ruudulta. Pelaajan pitää siis harkita tarkkaan, mihin kohtaa hän viskoo tarjolle tulevia väripalloja. Kuulostaa ehkä laimealta näin radiossa selitettynä, mutta voin kertoa, että peli on erittäin mukaansatempaava, jahka siinä pääsee alkuun.

Graafinen toteutus on tarkoitusenmukaista, joskaan ei erityisen hämmästyttävää. Äänipuolella on menty hiukan oikoen, sillä musiikit ja ääniefektit ovat melko päällekäyvän kuuloisia, ja alkukokeilun jälkeen pelin äänet kytkee mieluummin kokonaan pois päältä. Näistä pienistä marmatuksista huolimatta Abracadaballin parissa viihtyy hyvin, ja pelin pariin loikkaaminen käy nopeasti joutilaan pelihetken tullen. Peli erottuu perusmallin toteutuksista edukseen tarinankerrontansa puolesta – sinänsä lähes merkityksetön juoni tuo tullessaan sen loistavan seikan, että pelihahmon kyvyt ja bonustoiminnot kehittyvät jatkuvasti pelin tarinan edetessä ja näin mukaan tulee tervetullutta vaihtelua. Pelin vaikeusaste on sopiva satunnaisellekin pelaajalle.

Abracadaball-kännykkäpeli on audiovisuaalisista puutteistaan huolimatta varsin toimiva ja viihdyttävä kokonaisuus, jota voi suositella erityisesti satunnaista pulmapelailua kaipaavalle kännykän omistajalle. Peliboxi jakaa tällä kertaa tasan neljä boksitähteä ja lähtee tuhoamaan lisää värillisiä palloja.

Bounce: Boing Voyage (N-Gage)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: Mobiilipelit

bounceboing_ngageEnsimmäisenä esittelyyn pääsee Boing Bounce Voyage-niminen tasoloikkapeli, jossa ohjaillaan punaista mutta sympaattista palloa läpi värikkäiden kenttien. Boing-peli on esimerkki siitä, miten kännykkäpeli pitää toteuttaa: ohjaus on toteutettu yksinkertaisesti, mutta suhteellisen tunnokkaasti, ja grafiikka on riittävän kevyttä pyöriäkseen sujuvasti. Ei Boing Bounce Voyagea silti erityisen rumaksi peliksi voi haukkua, sillä 3D-grafiikat ovat matkapuhelinten mittapuulla aivan kelvollista tasoa.

Pelin tunnelma on sarjakuvamainen ja hilpeä, mutta haastettakin löytyy ja pelaajan täytyy olla tarkkana kiperämmissä paikoissa. Nopeita liikkeitä vaativissa kohdissa ohjaus jää hiukan tahmaiseksi, mutta yleisesti ottaen pelattavuus on kuitenkin kohdallaan. Boing-pallon pomputtelu läpi tasojen sopii hyvin nopeaksi joutuaikaviihteeksi, vaikka pelin latausajat valikoiden ja tasojen välillä ovatkin pitkähköjä.

Jos tasoloikkapelit ovat mieleesi, ja ohjailu kännykän näppäimistöltä ei tunnu mahdottomalta ajatukselta, niin Boing Bounce Voyage tarjoaa mukavasti vastinetta noin 7 euron hinnalleen.