Tekniikkaparkki.fi

Tällä viikolla tutustumme Peliboxissa Nokian N-Gage- kännykkäpeleihin. N-Gage on ohjelmisto, jonka kautta tietyissä Nokian puhelinmalleissa voi pelata juuri N-Gagea varten räätälöityjä pelejä. Nimi N-Gage on tuttu jo menneiltä vuosilta, jolloin Nokia yritti läpimurtoa pelimarkkinoille pelaamista varten suunnitellun kännykän avulla. Idea ei kuitenkaan saanut riittävän suurta kannatusta maksavilta asiakkailta, joten ensimmäisen sukupolven N-Gage-puhelin jäi vain vaisuksi yritykseksi. Nyt Nokia päätti tulla pelimarkkinoille uudelleen samalla nimellä, mutta erilaisella konseptilla: nyt pelit pyörivät useissa älypuhelinmalleissa, ja yhteensopivien listalle kuuluvat esimerkiksi suositut N95- ja N82-älypuhelimet.

Kun N-gage-ohjelma on asennettu kännykkään, voi pelaaminen alkaa. Jokaista tarjolla olevaa peliä voi kokeilla rajoitettuna demoversiona ilmaiseksi, ja mikäli peli miellyttää, sen voi ostaa ja aktivoida saman tien. Tämä periaate on kuluttajan kannalta mukava, sillä pelattavasta demoversiosta saa jo kohtuullisen käsityksen myytävänä olevasta pelistä. Pelejä voi ostaa joko lyhytaikaisella käyttöoikeudella tai rajoittamattomana täysversiona – esimerkiksi Crash Bandicoot Nitro Kart-pelin voi ostaa päiväksi 2 eurolla tai pysyvästi 10 eurolla. Maksu hoituu Nokian mukaan joko luottokortilla tai puhelinlaskun mukana – laskutus toki edellyttää sitä, että operaattori tukee kyseistä maksumuotoa.

N-gage on teknisesti toimiva, mutta hiukan sekava palvelu. Kun juonesta saa kiinni, alkaa pelien latailu ja muut oheistoiminnotkin luistaa. Hiukan kankea linja jatkuu myös pelien puolella, sillä joidenkin julkaisujen kohdalla tuntuu siltä, että kännykän teho ei oikein riittäisi 3D-grafiikan pyörittämiseen – asia näkyy selvimmin hitaahkona ruudunpäivitysnopeutena ja pitkinä latausaikoina. N-Gage-peleissä näyttäisikin olevan olennaista se, miten hyvin pelintekijät ovat osanneet ottaa huomioon kännykän rajallisen suorituskyvyn, sillä jotkut pelit pyörivät selkeästi nopeammin ja sulavammin kuin toiset. Onneksi ilmaisten kokeiluversioiden avulla voi todeta tämänkin asian ennen pelin ostamista.

N-Gagen käyttökokemus ei ole vielä hioutunut yhtä saumattomaksi kuin oikeilla taskupelikonsoleilla. On kuitenkin mukavaa nähdä, että N-Gage-alustalle on julkaistu jo monia hyviä pelejä, jotka sopivat nimenomaan kännykällä pelattaviksi. Suunta on hyvä, joten jäämme seuraamaan mielenkiinnolla tilanteen kehittymistä. Peliboxi tulee jatkossa esittelemään tärkeimpiä N-Gage-pelijulkaisuja, ja pidämme silmämme auki muunkin mobiilipelaamisen suhteen.

Nokia N-Gage -sivut

Tänä perjantaina tutustumme musiikkipelien tuoreimpaan tulokkaaseen, joka on nimeltään Singstar: Sing-A-long with Disney. Tämä uutuuspeli todistaa kaksikin eri asiaa: Playstation2-konsoli on edelleen voimissaan varsinkin perheen nuoremmille pelaajille suunnatuissa peleissä ja toisaalta Singstar-pelisarja porskuttaa edelleen eteenpäin sillä samalla alkuperäisellä kaavalla, jolla se neljä vuotta sitten lanseerattiin.

Sing-A-Long with Disney poikkeaa monista aiemmista singstar-sarjan peleistä siinä mielessä, että tällä kertaa keskitytään erittäin kapeaan osa-alueeseen eli Disney-elokuvien musiikkiin. Levyllä on laulettavana parikymmentä englanninkielistä Disney-aiheista kappaletta, joiden höysteenä nähdään tietysti kyseisiin elokuviin liittyviä videoleikkeitä. Levylle päätyneet kappaleet ovat peräisin tunnetuimmista Disney-elokuvista, musiikkia on tarjolla esimerkiksi elokuvista Leijonakuningas, Aladdin ja 101 dalmatialaista. Kappaleet ovat toki ajatuksella valittuja ja mieluisia niille, jotka ovat katsoneet kyseiset elokuvat läpi useampaan kertaan, mutta muut pelaajat ovatkin sitten hiukan ymmällään biisien äärellä. Vaikka useimmat näistä elokuvista ovat tuttuakin tutumpia, niin siitä huolimatta kappaleiden tarkka sävelkulku ei ole painunut mielen sopukoihin lähtemättömästi. Nuorempien pelaajien harmiksi pelin musiikkia ei ole edes suomennettu, vaikka suuri osa Disney-leffoista jo dubataankin suomen kielelle. Kielimuuri on siis omalta osaltaan rajoittamassa pelin kohderyhmää.

Playstation 2:lle julkaistu Singstar: Sing-A-Long with Disney tarjoaa Disney-elokuvien ylimmille ystäville paljon mieluisaa laulettavaa, mutta muiden kannattaa valita ennemmin joku muu Singstar-levy jo ihan siitäkin syystä, että hiukan vieraanoloisten kappaleiden laulaminen on turhauttavan hankalaa ilman perusteellista opettelua. Itse singstar-pelimoottori toimii tässäkin pelissä varmaan ja tuttuun tyyliin, eikä musiikkimakuasioista voi kiistellä, joten kyllä peli silti kolme tähteä ansaitsee.

Tällä kertaa Peliboxi esittelee uuden Playstation 3:n moottoriurheilupelin nimeltään Motorstorm: Pacific Rift. Kyseessä on vauhdikas ja arcade-tyylinen ajelupeli, jossa kiidetään monenlaisilla menopeleillä läpi näyttävien maisemien. Pelin pääpaino on nimenomaan vauhdissa, ilmavissa hypyissä ja letkeässä ajotunnelmassa, joten peliin on helppo tarttua ilman sen kummempia harjoitteluita.

Graafisesti MotorStorm Pacific Rift on herkkua silmille: ratojen miljööt ovat tarkasti taiteiltuja, vaihtelevia ja sulavasti ohi vilistäviä. Playstation 3-konsolin mittavasta suorituskyvystä otetaan ilo irti ja kyseessä taitaa olla eräs oman tyylilajinsa näyttävimmistä edustajista. Myöskään äänipuolella peli ei kompuroi, vaan hoitaa homman kotiin kuten kunnon kaahailupelin pitääkin.

Sanotaan, että “moni kakku päältä kaunis”. No, tämä kakku on käyttökelpoinen myös sisältä, sillä autojen, mönkijöiden sun muiden vekottimien ohjailu sujuu johdonmukaisesti ja miellyttävästi ja erilaisten ajoneuvojen vaihtelevat luonteet pääsevät esille. Kun ohjauksen kanssa ei tarvitse taistella, on mukavampaa keskittyä itse pelaamiseen ja mahdollisimman hyvien sijoitusten nappailuun.

Playstation 3:n Motorstorm Pacific Rift on miellyttävä tuttavuus kaikille vauhtipelien ystäville. Kun kokonaisuus on hienosti kasassa ja homma toimii niin kuorrutuksen kuin pelattavuudenkin puolesta, on erittäin todennäköistä, että tämän pelin pariin tulee palattua vielä monen monta kertaa! Peliboxi tarjoilee mallikkaalle ajelupelille peräti neljä ja puoli boksitähteä!

Tällä viikolla tutustutaan Sonyn uuteen, mutta betavaiheessa olevaan palveluun nimeltään Playstation Home. Kyseessä on Playstation 3:lle ladattavissa oleva ohjelma, jonka avulla pääsee mukaan kolmiulotteiseen playstation-pelaajien yhteisöön. Playstation Homen peruskäyttö on ilmaista ja sen saa käyttöönsä päivittämällä Playstation 3:n ohjelmiston tuoreimpaan versioon.

Playstation Home-palvelussa käyttäjä luo itselleen avatar-hahmon, jonka ulkonäköä voi muokata tarjolla olevien vaihtoehtojen avulla. Samantyyppinen muokattavuus jatkuu myös hahmon omaan kotihuoneeseen, jota voi sisustaa ja järjestellä mielensä mukaan. Muiden Playstation3-käyttäjien kanssa pääsee jutustelemaan Home Square-aukiolla ja sen ympärillä olevissa taloissa – paikoista mainittakoon esimerkiksi leffateatteri ja ostoskeskus. Kyseessä on siis nykyaikaisen pelin ulkoasuun puettu yhteisöpalvelu, jossa pörrää käyttäjiä ympäri maailman. Playstation Homesta löytyy paljon samankaltaisia ideoita kuin suomalaisesta Habbo Hotel-nettipalvelustakin, mutta tällä kertaa Sony on vienyt graafisen toteutuksen aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Pakko myöntää, Playstation Home näyttää hämmentävän hyvältä. Käyttäjä pääsee juoksentelemaan vapaasti pitkin pihamaita ja huoneita, ja tämä vapauden tunne on olennainen osa palvelun viehättävyyttä. Komealla ulkokuorella on kuitenkin veronsa, sillä ensimmäistä kertaa uusiin tiloihin astuttaessa on edessä useiden kymmenien megatavujen lataustauko, ja myöhemminkin tilasta toiseen siirryttäessä joutuu odottelemaan jonkinmoisen tovin. Toinen rajoittava tekijä on tekstinsyöttö: kun kyse on chattailyyn ja muuhun kommunikointiin perustuvasta palvelusta, niin kirjaimien valitseminen yksitellen pad-ohjaimella käy nopeasti ärsyttäväksi puuhaksi ja hahmojen välinen juttelu tahmaa hitaasti tapahtuvan tekstinsyötön takia. Kirjoittamisongelmaan on toki olemassa ratkaisu: USB-liitäntäisen näppäimistön hankkiminen helpottaa kirjoittamista tuntuvasti, mutta aiheuttaa samalla lompakkoon useiden kymppien kokoisen aukon.

Kun ongelmista pääsee yli, kuoren alta löytyy hauskasti ja toimivasti toteutettu yhteisöpalvelu, jonka todellisen käyttöarvon määrää itse käyttäjät. Toistaiseksi palvelusta on lähes mahdotonta löytää suomenkielistä keskustelua, eikä englanninkielinenkään keskustelu oikein meinaa sytyttää niukkasanaisten kanssapelaajien kanssa. Mikäli Playstation Home kerää jatkossa virtuaalimaailmaansa enemmän ja monipuolisemmin käyttäjiä, palvelun hauskuuskerroin tulee nousemaan tuntuvasti.

Tällaisenaankin Playstation Home on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen lisätemppu kaikille Playstation 3:n omistajille jo pelkästään näyttävän virtuaalimaailmansa ansiosta. Ja mikä parasta – kokeileminenhan ei tässä tapauksessa maksa mitään.

Lisätietoja Playstation Home:sta löytyy Playstationin nettisivuilta.

Peliboksin arvostelussa on tällä kertaa uunituore Playstation Portablen julkaisu LocoRoco 2. Kyseessä on siis eräänlainen tasoloikkapeli, jossa ohjataan oranssia mutta sympaattista möhkälettä läpi erilaisten kenttien.

Locoroco 2 on jatkoa aiemmin PSP:lle julkaistulle ykkösosalle, ja yhteneväisyyksiä näiden kahden pelin välillä riittääkin – äkkisilmäyksellä onkin hankalaa sanoa, onko kyse ykkös- vai kakkososasta. Pelin ohjaus on säilynyt ennallaan – Locoroco-hahmo osaa hyppiä, vieriä ja hajota kappaleiksi ahtaiden paikkojen varalta. Käytännössä peliohjauksessa tarvitaan noin kolmea  näppäintä, mikä on nykypäivänä aika pelkistettyä! Ohjaustoiminnot ovat äärimmäisen yksinkertaisia, mutta toimivia, joten LocoRocon oppimiskynnys on matalalla ja peli sopii varsin mukavasti kaikenikäisille pelaajille. Samaa ajatusta tukee myös lastenohjelmista tuttu ylihilpeä meininki ja värikäs grafiikka – LocoRoco on siis turvallista peliviihdettä myös perheen pienemmille pelaajille.

Pelikenttien suunnittelussa on kieltämättä käytetty mukavasti mielikuvitusta, joten perustaltaan varsin samanoloisena toistuva peli ei kuitenkaan ihan heti käy kyllästyttämään, vaan kentän läpäisyn jälkeen pitää vielä päästä kurkkaamaan, että miltä se seuraava kenttä näyttää…

LocoRocoa on hankalaa kuvailla tekstimuodossa, joten suosittelen itse kutakin kokeilemaan peliä ihan itse – jos simppelit tasoloikkapelit ovat mieluisaa viihdettä, niin kyllä tästäkin ilo irtoaa. Toisaalta, ensimmäisen LocoRocon omistajat eivät saa mitenkään hurjasti uusia elämyksiä tästä edeltäjäänsä vahvasti muistuttavasta LocoRoco 2:sta, joten siitä pieniä miinuksia tälle uutuudelle.

Playstation Portablen LocoRoco 2 on pirteää ja värikästä pomppimista kaikenikäisille – tässä tilanteessa pomppimisella ansaitaan kolme ja puoli boksitähteä.

Tällä kertaa Peliboxin arvostelussa on hiukan nuoremmille pelaajille suunnattua viihdettä. Playstation 2- pelikoneeseen läsäytettiin sisään Buzz Junior -pelisarjaan kuuluva julkaisu nimeltään Riemuralli – alkuperäisnimeltään Ace Racers.

Peliä ohjataan Buzz-tietokilpailuista tutuiksi tulleilla summeriohjaimilla, joten pelin ohjaus on äärimmilleen viedyn yksinkertaista ja perheen pienimmille helposti omaksuttavaa. Kyseessä on siis eräänlainen tulkinta rallipelistä, jossa pikkuautot, veneet tai lentokoneen kisaavat keskenään. Perusohjaaminen tapahtuu yhdellä ainoalla napilla, jolla määritetään kuinka lujaa kulkupeli kulkee. Mikäli pelaaja kiihdyttelee liikaa, auto karkaa mutkissa pyörähtäen hallinnasta, jossa taas menetetään aikaa. Olennaista on siis vauhdin oikea annostelu. Yksinkertainen, mutta yllättävän toimiva idea!

Ilahduttavaa on myös pelin audiovisuaalinen toteutus – pelissä käytetään hienosti hyväksi vanhan Playstation2-konsolin rajallisia resursseja, ja pelin erilaiset areenat näyttävät myös aikuisen pelitestaajan silmin aika hienoilta ja rytmikäs musiikkikin on hyvin peliin sopivaa. Tässä tapauksessa on siis nähty vaivaa sen eteen, että myös Juniorisarjan peleissä toteutus on asianmukaisella tasolla. Suurena bonuksena täytyy mainita myös sekin, että peli on kokonaisuudessaan suomennettu niin puheiden kuin valikoidenkin osalta ja kieliasu on kunnollinen.

Peli on ehdottomasti parhaimmillaan, kun kisassa on mukana ainakin kaksi pelaajaa – yksinpeliksi tästä ei oikeastaan ole. Neljäkin pelaajaa voi kaahailla helposti samalla tv-ruudulla, sillä buzz-summerinipussa on aina neljä ohjainkapulaa.

Riemuralli-peliä on hiukan hankalaa suhteuttaa muihin peliboxin arvosteluihin, sillä äärimmäisen yksinkertainen pelattavuus ja kevyt toteutus ovat perheen pienimmille tarkoitetun pelin perusedellytyksiä, eikä niistä voi oikein lähteä peliä moittimaan. Kohderyhmä huomioiden peli on hauska ja viihdyttävä julkaisu, jonka parissa junnut viihtyvät varmasti monia iltoja. Peliboxi myöntää Buzz Junior Riemurallille neljä boksitähteä.

Tällä viikolla Peliboxin käsittelyssä on Playstation 2:n laulupelisarjan tuorein tulokas Singstar Boybands versus Girl Bands. Kertauksena todettakoon, että Singstar-sarjassahan on tarkoituksena laulaa biisejä mikrofoniin mahdollisimman oikein ja tarkasti, ja pelikonsoli laskee laulajalle pisteet oikeaan osuneista nuoteista biisin edetessä.

Tämän Singstar-uutuuden kantavana ideana on siis poikabändien ja tyttöbändien tuoma tasapaino. Pelistä löytyy monia menneiden vuosien hittibiisejä, mutta sekaan on osunut valitettavan monta tuntematontakin raitaa, ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Uppo-outojen biisien lisäksi bilefiilistä hiukan lannistaa slovareiden suurehko määrä – ainakin Peliboxin kokemusten mukaan vauhdikkaammat rallit ovat Singstarin parasta tarjontaa. Parhaiten toimivista hittibiiseistä voisi mainita vaikkapa Spice Girlsin “Say You’ll Be There”-kappaleen, Fiven hyvärytmiset hitit sekä En Voguen klassikkokappaleen “Free your mind”.

Itse pelitekniikkakin on saanut osakseen pientä hienosäätöä, sillä biisien aikaiset kuvaruutunäytöt on viilattu uuteen uskoon. Muilta osin mennään edelleen sillä toimivalla ja vahvalla konseptilla, joka on vauhdittanut Singstaria suureen suosioon tähänkin asti.

Playstation 2:n Singstar Boybands versus Girlbands saa peliboksin puntarissa kolme tähteä. Tutunoloista laulupeliä vaivaa tällä kertaa hiukan epätasainen biisimateriaali, mutta muuten kaikki on ennallaan.

Tällä viikolla peliboxissa päristellään Racedriver Grid-nimisen ajopelin parissa. Peli on julkaistu useammallekin konsolille, mutta nyt perehdymme nimenomaan Nintendo DS:n versioon. Pelissä ajellaan kilpaa eri maanosissa – USA:ssa ajetaan katukisoja, japanissa driftiä ja Euroopassa kierretään komeita moottoriurheiluratoja. Monia erilaisia kisatyyppejä on tarjolla: on esimerkiksi harjoittelua, aika-ajoja ja kisoja tietokonevastustajien kera.

Kuten arvata saattaa, Nintendo DS on hiukan altavastaajana graafisilta ominaisuuksiltaan muihin konsoleihin verrattuna. Racedriver Gridin tapauksessa se näkyy ikävän räikeästi, sillä DS:n suorituskyky ja ominaisuudet eivät oikein meinaa riittää vauhdikkaaseen ja nykymittapuun mukaan tehtyyn ajopeliin – grafiikka on silmiinpistävän rosoista eikä radan edessäolevia kaarteita meinaa millään erottaa ruudulta ajoissa. Tähän jälkimmäiseen vaivaan auttaa toki hiukan DS:n alempi ruutu, jossa pyörii koko ajan isokokoinen karttapohja ajettavasta radasta – siihen vilkaisemalla pystyy hiukan ennakoimaan tulevia shikaaneja sun muita mutkia.

Pelituntuma on grafiikan lailla hiukan kulmikasta ja äkkinäistä – ratojen kiertämiseen on hankalaa saada kunnon tuntumaa. Kun omaperäiseen ohjaustuntumaan tottuu, alkaa siedettävien kierrosaikojen tahkoaminen onnistua, mutta suureksi nautinnoksi pelattavuutta ei silti voi kehua.

Pohjimmiltaan Racedriver Grid on tyylikäs ja hyvällä otteella tehty ajopeli, mutta käytännössä pelikokemus jää puolivillaiseksi. Nintendo DS:n ajosimulaattoritarjonta on aika kapeaa, joten siinä mielessä tälle pelille löytyy kyllä markkinoilta tilausta, mutta pelin tuntuma kannattaa pyrkiä testaamaan ennen ostopäätöstä. Jos ajopeliltä ei kaipaa liikaa realismia, saattaisi esimerkiksi huippuhauska Mario Kart DS olla parempi pelihankinta.

Super Smash Bros: Brawl on Super Smash Bros -pelisarjan kolmas osa, ja se on julkaistu Nintendo Wii -pelikonsolille. Kyseessä on tappelupeli johon on koottu lähes kaikki mieleen tulevat tutut hahmot Nintendo peleistä. Pelissä hahmot pieksevät toisistaan ilmat pihalle suuressa taistelu turnauksessa. Pelistä löytyy mm. tutun Mario-jengin lisäksi hahmoja Zeldasta, Fire Emblemistä, Kirbystä ja lukuisista muista Nintendo peleistä. Mukana on myös Nintendo pelien ulkopuolisia hahmoja kuten Sonic, Solid Snake ja löytyyhän pelistä myös tutut Pokemonitkin. Eli aikamoinen sillisalaatti on kyseessä. Kaiken kaikkiaan pelattavia hahmoja on 35.

Perustaistelupeleihin verrattuna peli sekä taistelut poikkeavat siinä, että taistelut eivät ole mitään kuolontaisteluita, vaan vastustaja on saatava joko sinkoamaan ruudusta pois tai putoamaan areenalta. Myöskään verisiä taisteluja peli ei sisällä, joten se sopii myös hiukan nuoremmalle pelaajakunnalle.

Peli ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin miltä kuulostaa. Taistelukentällä saattaa olla yhtäaikaa neljäkin taistelijaa ja kentillä piilee muitakin vaaroja kuin taistelukumppanit. Joillakin tasoilla ruutu niin sanotusti scrollaa koko ajan ylöspäin ja pelaajan on pyrittävä pysymään ruudussa hyppimällä tasopelityyliin tasoja ylöspäin taistelun ohessa. Jos jää ruudun ulkopuolelle, peli loppuu siihen. Joillakin tasoilla taas väistellään kart-autoja ja vyöryvää laavaa taistelun ohessa. Eli siis jokaisessa kentässä piilee muitakin vaaroja kuin vastassa olevat otukset.

Osaltaan kaikki nämä tekevät pelistä erittäin nopeatempoisen. Taistelut kestävät ainoastaan muutamia sekunteja ja meininki on armotonta ja niin vauhdikasta että välillä on vaikeuksia pysyä mukana. Pelin ohjauksen harjoitteluun ja tilanteissa mukana pysymiseen tarvitaan hiukan harjoittelua ja kokeilua. Mutta tovin harjoittelun jälkeen pelin ohjausmekanismit avautuvat pelaajalle ja sen jälkeen pelaaminen on ihan mielekästä.

Peliboxi -tiimi ei ennättänyt kokeilla pelin moninpeliosuutta lainkaan, vaan pelaaminen jäi yksinpeliin. Yksin pelatessa peli toki toimii, mutta hiukan jäi kuivahko maku suuhun paikoitellen. Mutta kuulemieni huhujen mukaan peli on moninpelintä mitä loistavinta viihdettä esimerkiksi illanistujaisissa. Ja sen kyllä uskon, nimittäin pelin nopeatempoisuudesta ja värikkäästä maailmasta päätellen moninpelissä tunnelma pääsee nousemaan kattoon potkiessa muita pelaajia ruudulta ulos.

Nintendo teki taas sen mitä Nintendolta on totuttu näkemään. Värikästä tasohyppely/mäiskintä meininkiä josta ei vauhtia ja viihdettä puutu. Peliboksi suosittelee peliä kaikille tasohyppelystä ja mäiskinnästä pitäville ja ehdottamasti kaikille Nintendo -pelien aikaisemmille ystäville. Jos on tykännyt esimerkiksi aikaisemmista Mario peleistä, niin tykkää varmasti myös tästä. Viatonta viihdettä arki-iltoihin tai viikonlopun viettoihin kaveriporukassa. Peliboksi antaa pelille 4 tähteä. Yksi tähti jääköön odottamaan moninpelin testausta.

Peliboxin arvostelussa on tällä kertaa Playstation Portablen moottoriurheilupeli ATV Offroad Fury Pro. Kuten pelin nimi antaa jo ymmärtää, niin tässä pelissä mennään sitten sora pölisten yli mäkien ja mättäiden, eikä formula1-tyylisestä bisnesmies-tason urheilusta ole tietoakaan. Kisojen joukossa on mukavaa vaihtelua, sillä pelissä pääsee mukaan niin Supercross-, rallycross-, endurocross-, lumicross-, maastorata-, kuin stadionratakisoihinkin, muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Graafisesti ATV Offroad Fury Pro on näyttävää katseltavaa pikkukonsolin näytöllä – radat rullaavat silmien edessä kauniisti piirtyen ja edessä olevat esteet on helppoa erottaa ruudulta jo hyvissä ajoin. Sikäli kaikki siis kunnossa. Äänipuolella räyhää fiilikseen sopiva ja vauhdikas rock sekä moottorien monenmoinen pärinä, joten audiovisuaalinen kokonaisuus on kaiken kaikkiaan varsin kelvollisella tasolla.

Pelattavuuspuolella moottoriurheilupelin tapauksessa ensimmäisenä nousee esiin tietysti ajettavuus, joka vaihtelee tuntuvasti käytettävän ajoneuvon mukaan. Aluksi tuntuma ei ole yhtä mehukas kuin Playstation 2:lle julkaistussa ATV Offroad Fury 4:ssa, mutta pelin edetessä ohjauksen kanssa alkaa tulla sinuiksi ja pelaaminen alkaa maistua. Pelattavuuspuoli on melko onnistunut tulkinta arcademaisesta soramonttukaahailusta.

ATV Offroad Fury Pro tarjoaa Sonyn taskukonsolille onnistunutta vauhdin hurmaa. ATV-pelisarjaa PSP:lle käännettäessä on jouduttu tekemään pieniä kompromisseja nimenomaan ajotuntuman puolella, mutta mitään dramaattista ongelmaa ei tästä pelistä löydy. Peliboxi suosittelee tätä peliä kaikille vauhdinnälkäisille taskukonsolipelaajille, sillä tällaista herkkua ei mukana kulkeville pelikoneille useinkaan julkaista. Peliboxi myöntää ATV Offroad Fury Prolle kolme ja puoli boksitähteä.