Tekniikkaparkki.fi

Uutta tekniikkaa netissä ja radiossa
Järviradio

Arkisto kategorialle ‘PlayStation 2’

Ghostbusters: The Videogame (PS2)

05.08.2009 Toimittaja: Joonas Kategoria: PlayStation 2

Ghostbusters (PS2)Pelätkää aaveet ja muut kummajaiset! Ghostbusters eli haamujengi on täällä taas! Kahden elokuvan jälkeen on jo pitkään lupailtu kolmatta osaa, ja nyt se on tullut. Mutta ei elokuvana vaan videopelinä. Peliboxi sai pelattavakseen Ghostbusters -pelin Playstation 2 -konsolille. Ghostbusters -peli on virallisesti sarjan kolmas osa, jota ei koskaan valkokankailla nähty. Mutta toimiihan se näinkin, ja ehkä joku päivä kyseinen jengi nähdään vielä myös valkokankailla. Puhutaan siis arvostelussakin Ghostbusters -sarjan kolmannesta osasta.

Ilahduttavaa pelissä on se, että sen on käsikirjoittanut alkuperäisten Ghostbusters -elokuvien tapaan Aykroyd ja Ramis. Myös alkuperäinen näyttelijäkaarti on saatu ainakin suurinpiirtein kasaan. Perushaamujengiin kuuluneet henkilöt on saatu mukaan omine äänineen ja hahmotkin ovat tunnistettavissa mainiosti.

(more…)

Buzz: Suomen neropatti (PS2 & PS3)

22.05.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2, PlayStation 3

ps3 buzz suomen neropatti

Buzz: Suomen neropatti jatkaa visailupelien sarjaa suomenkielisten kysymysten ja juontojen voimin. Jälleen siis tarvitaan kasa Buzz-summereita, ja mielellään myös neljä kilpailuhenkistä pelaajaa television äärelle. Buzz: Suomen neropatti tarjoaa pelattavaksi kolme vaihtoehtoa: yksinpelin, moninpelin sekä nettipelin.

(more…)

Singstar Queen (PS2 & PS3)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2, PlayStation 3

ss_queen ps2ps3Saimme ennakkotestiin parin viikon päästä julkaistavan Queenin musiikkiin keskittyvän Singstar-pelin. Nykyäänhän Sonyn linjana on ollut julkaista tiettyjen bändien tuotantoon keskittyviä pelilevyjä entisten monipuolisten kokoelmien sijaan, ja tällä linjalla jatketaan nytkin. Toinen Singstar-sarjassa toistuva tapa on molempien pleikkareiden tukeminen – Singstar Queen on saatavilla niin Playstation 2:lle kuin uudemmalle Playstation 3:llekin. Tämä onkin ihan järkevää, sillä kakkos-pleikkareita on edelleen käytössä hurjia määriä.

Ensin pari sanaa Singstar Queenin teknisestä toteutuksesta. Sisältöhän on molempien konsoleiden pelilevyillä samansuuntainen, mutta kahden version ulkoasut poikkeavat toisistaan. Pleikka-Kakkosella käyttöliittymä noudattelee samaa tutuksi tullutta kaavaa, kun taas Playstation 3:n pelaajat saavat ruudulleen teräväpiirtoaikaan päivitetyn käyttöliittymän, joka samalla korjaa käytettävyyden pikkuvirheitä. Molemmat hoitavat tehtävänsä, ja itse musiikkitaustat soivat tasaveroisesti molemmilla konsoleilla.

Entäs sitten sisältö? No, tottahan se on, että Queenin tuotannosta löytyy monia hittibiisejä, mutta tälle pelilevylle on osunut “We will rock you” ja “We are the Champions”-hittien lisäksi myös vähemmän kuultuja biisejä, jotka eivät välttämättä ole tuttuja kaikille kotisohvien Elviksille. Tärkeintä kai on kuitenkin se, että tuttujen hittien osastolta ei puutu mitään olennaista. Kun pelaaja pääsee näiden biisien kimppuun, alkaa varsin nopeasti valjeta se tosiasia, että Queenin musiikki ei ole ihan sitä helpointa laulettavaa — yritäpä vaikka vetäistä virheetön suoritus Bohemian Rhapsody-sävelmään… Kun itsekriittisyyttä sysää vähän sivummalle ja antaa laulun
kulkea vähän sinne päin, pelistä irtoaa selkeästi enemmän sitä tuttua laulamisen iloa.

Tällä kertaa esille tuli hiukan purnauksenkin aihetta. Yleensä singstar-sarjan peleissä musiikkitaustat ovat olleet tasalaatuisia ja äänentasot on ollut helppoa säätää kohdilleen, mutta nyt tässä asiassa oli hiukan ongelmia. Queenin musiikkihan on tunnetusti varsin vaihtelevaa ja dynamiikaltaan laajaa. Tämä vaihtelevuus tuo esiin sen ongelman, että välillä ääntä pitää ruuvata puolet isommalleen, että musiikista kuulisi jotain, ja välillä taas huippukohdat räjähtävät ilmoille niin, että ikkunat helisee. Samalla kuitenkin oman mikrofonin äänenvoimakkuus säilyy ennallaan, joten hiljaisissa kohdissa taustapiipitys peittyy omaan lauluun ja kovan rytinän aikana omaa laulua ei enää kaiuttimista erota. Vaikka alkuperäisen dynamiikan säilyttäminen onkin äänilevyissä perusteltua, niin tällaisessa bilepelissä ei silti saisi joutua kääntelemään jatkuvasti äänenvoimakkuussäätimiä.

Singstar Queen tarjoaa odotetusti mieluisan paketin Queen-yhtyeen faneille, mutta muiden osalta peliostoksen mielekkyys kannattaa punnita tarkkaan – Queenin mahtipontiset sävellykset kun ovat välillä varsin mutkikkaita tällaisen leppoisan bilepelin kannalta katsottuna. Peliboxi myöntää rockklassikoita tarjoilevalle laulupelille kolme boksitähteä.

Singstar: Singalong with Disney (PS2)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2

singalongdisney_ps2Tänä perjantaina tutustumme musiikkipelien tuoreimpaan tulokkaaseen, joka on nimeltään Singstar: Sing-A-long with Disney. Tämä uutuuspeli todistaa kaksikin eri asiaa: Playstation2-konsoli on edelleen voimissaan varsinkin perheen nuoremmille pelaajille suunnatuissa peleissä ja toisaalta Singstar-pelisarja porskuttaa edelleen eteenpäin sillä samalla alkuperäisellä kaavalla, jolla se neljä vuotta sitten lanseerattiin.

Sing-A-Long with Disney poikkeaa monista aiemmista singstar-sarjan peleistä siinä mielessä, että tällä kertaa keskitytään erittäin kapeaan osa-alueeseen eli Disney-elokuvien musiikkiin. Levyllä on laulettavana parikymmentä englanninkielistä Disney-aiheista kappaletta, joiden höysteenä nähdään tietysti kyseisiin elokuviin liittyviä videoleikkeitä. Levylle päätyneet kappaleet ovat peräisin tunnetuimmista Disney-elokuvista, musiikkia on tarjolla esimerkiksi elokuvista Leijonakuningas, Aladdin ja 101 dalmatialaista. Kappaleet ovat toki ajatuksella valittuja ja mieluisia niille, jotka ovat katsoneet kyseiset elokuvat läpi useampaan kertaan, mutta muut pelaajat ovatkin sitten hiukan ymmällään biisien äärellä. Vaikka useimmat näistä elokuvista ovat tuttuakin tutumpia, niin siitä huolimatta kappaleiden tarkka sävelkulku ei ole painunut mielen sopukoihin lähtemättömästi. Nuorempien pelaajien harmiksi pelin musiikkia ei ole edes suomennettu, vaikka suuri osa Disney-leffoista jo dubataankin suomen kielelle. Kielimuuri on siis omalta osaltaan rajoittamassa pelin kohderyhmää.

Playstation 2:lle julkaistu Singstar: Sing-A-Long with Disney tarjoaa Disney-elokuvien ylimmille ystäville paljon mieluisaa laulettavaa, mutta muiden kannattaa valita ennemmin joku muu Singstar-levy jo ihan siitäkin syystä, että hiukan vieraanoloisten kappaleiden laulaminen on turhauttavan hankalaa ilman perusteellista opettelua. Itse singstar-pelimoottori toimii tässäkin pelissä varmaan ja tuttuun tyyliin, eikä musiikkimakuasioista voi kiistellä, joten kyllä peli silti kolme tähteä ansaitsee.

Buzz Junior: Riemuralli (PS2)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2

buzzjr_riemuralliTällä kertaa Peliboxin arvostelussa on hiukan nuoremmille pelaajille suunnattua viihdettä. Playstation 2- pelikoneeseen läsäytettiin sisään Buzz Junior -pelisarjaan kuuluva julkaisu nimeltään Riemuralli – alkuperäisnimeltään Ace Racers.

Peliä ohjataan Buzz-tietokilpailuista tutuiksi tulleilla summeriohjaimilla, joten pelin ohjaus on äärimmilleen viedyn yksinkertaista ja perheen pienimmille helposti omaksuttavaa. Kyseessä on siis eräänlainen tulkinta rallipelistä, jossa pikkuautot, veneet tai lentokoneen kisaavat keskenään. Perusohjaaminen tapahtuu yhdellä ainoalla napilla, jolla määritetään kuinka lujaa kulkupeli kulkee. Mikäli pelaaja kiihdyttelee liikaa, auto karkaa mutkissa pyörähtäen hallinnasta, jossa taas menetetään aikaa. Olennaista on siis vauhdin oikea annostelu. Yksinkertainen, mutta yllättävän toimiva idea!

Ilahduttavaa on myös pelin audiovisuaalinen toteutus – pelissä käytetään hienosti hyväksi vanhan Playstation2-konsolin rajallisia resursseja, ja pelin erilaiset areenat näyttävät myös aikuisen pelitestaajan silmin aika hienoilta ja rytmikäs musiikkikin on hyvin peliin sopivaa. Tässä tapauksessa on siis nähty vaivaa sen eteen, että myös Juniorisarjan peleissä toteutus on asianmukaisella tasolla. Suurena bonuksena täytyy mainita myös sekin, että peli on kokonaisuudessaan suomennettu niin puheiden kuin valikoidenkin osalta ja kieliasu on kunnollinen.

Peli on ehdottomasti parhaimmillaan, kun kisassa on mukana ainakin kaksi pelaajaa – yksinpeliksi tästä ei oikeastaan ole. Neljäkin pelaajaa voi kaahailla helposti samalla tv-ruudulla, sillä buzz-summerinipussa on aina neljä ohjainkapulaa.

Riemuralli-peliä on hiukan hankalaa suhteuttaa muihin peliboxin arvosteluihin, sillä äärimmäisen yksinkertainen pelattavuus ja kevyt toteutus ovat perheen pienimmille tarkoitetun pelin perusedellytyksiä, eikä niistä voi oikein lähteä peliä moittimaan. Kohderyhmä huomioiden peli on hauska ja viihdyttävä julkaisu, jonka parissa junnut viihtyvät varmasti monia iltoja. Peliboxi myöntää Buzz Junior Riemurallille neljä boksitähteä.

Singstar: Boybands vs. Girlbands (PS2)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2

Tällä viikolla Peliboxin käsittelyssä on Playstation 2:n laulupelisarjan tuorein tulokas Singstar Boybands versus Girl Bands. Kertauksena todettakoon, että Singstar-sarjassahan on tarkoituksena laulaa biisejä mikrofoniin mahdollisimman oikein ja tarkasti, ja pelikonsoli laskee laulajalle pisteet oikeaan osuneista nuoteista biisin edetessä.

Tämän Singstar-uutuuden kantavana ideana on siis poikabändien ja tyttöbändien tuoma tasapaino. Pelistä löytyy monia menneiden vuosien hittibiisejä, mutta sekaan on osunut valitettavan monta tuntematontakin raitaa, ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Uppo-outojen biisien lisäksi bilefiilistä hiukan lannistaa slovareiden suurehko määrä – ainakin Peliboxin kokemusten mukaan vauhdikkaammat rallit ovat Singstarin parasta tarjontaa. Parhaiten toimivista hittibiiseistä voisi mainita vaikkapa Spice Girlsin “Say You’ll Be There”-kappaleen, Fiven hyvärytmiset hitit sekä En Voguen klassikkokappaleen “Free your mind”.

Itse pelitekniikkakin on saanut osakseen pientä hienosäätöä, sillä biisien aikaiset kuvaruutunäytöt on viilattu uuteen uskoon. Muilta osin mennään edelleen sillä toimivalla ja vahvalla konseptilla, joka on vauhdittanut Singstaria suureen suosioon tähänkin asti.

Playstation 2:n Singstar Boybands versus Girlbands saa peliboksin puntarissa kolme tähteä. Tutunoloista laulupeliä vaivaa tällä kertaa hiukan epätasainen biisimateriaali, mutta muuten kaikki on ennallaan.

Singstar SuomiRock (PS2)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2

ss_suomirock_1Peliboksin syyskausi avataan musiikintäyteisissä tunnelmissa, kun esittelyyn saapuu uunituore Playstation 2:n musiikkipeli Singstar SuomiRock. Peli on tällä kertaa täysin suomenkielinen valikot ja muut tekstit mukaanlukien, joten kielimuuri ei ainakaan muodostu lauluhuvittelun esteeksi. Käännöksissä ollaan tehty aivan kelvollista työtä, ja biisivalikoimakin vaikuttaa onnistuneelta.

Mukaan ovat päässeet esimerkiksi suomirockin suuret nimet Apulanta, Popeda ja Eppu Normaali. Kevyempää poppia bändikattausessa edustavat ainakin PMMP, TikTak, Indica ja Stella. Ja onpa mukaan päässyt Paula Koivuniemenkin biisi. Biisilistaa selaillessa voi vain todeta, että koossa on hyvin harkittu ja tasapainoinen kokonaisuus – tästä listasta pitäisi löytyä lähes kenelle tahansa muutama mieleinen biisi.

Pelin toiminta noudattelee vanhaa tuttua kaavaa, kerrataan se tässä varmuuden vuoksi. Singstar SuomiRockissa siis lauletaan biisejä erityisiin Playstation mikrofoneihin, jotka on puolestaan kytketty pelikonsoliin. Ruudussa viipottaa laulun sanojen ohella myös eräänlainen nuotinkorkeuspalkki, johon piirtyy biisin edetessä myös pelaajan todelliset laulusuoritukset. Ja pelaajan laulun tarkkuutta ja nuotteihin osumista analysoimalla jaetaan sitten biisin päätteeksi pelaajalle kokonaispisteet. Kuulostaa ehkä hiukan monimutkaiselta, mutta tämä on oikesti todella suoraviivaista ja hauskaa pelattavaa, johon on kenen tahansa helppoa päästä mukaan.

Peliboxi suosittelee Singstar SuomiRockia kaikille niille, joita kiinnostaa sekä laulaminen että kotimainen pop ja rock. Illanvietoissa ja isommalla porukassa pelatessa Singstar on ehdottomasti parhaimmillaan, mutta kyllä tätä voi tahkota pieninä annoksia ominkin päin – pitäähän sitä nyt hiukan harjoitella, että voi päihittää kaverit seuraavassa Singstar-lauluturnauksessa…

Peliboxi myöntää Singstar SuomiRockille neljä boksitähteä sillä varauksella, että musiikkipelit ylipäänsä kiinnostavat. Mikäli kotimaisen musiikin ja konsolipelin yhdistäminen ei nappaa sinua ollenkaan, niin silloin kannattaa katsella jotain muuta tuotetta pelihyllyn täytteeksi.

Ratchet & Clank: Size Matters (PS2)

04.04.2009 Toimittaja: Joonas Kategoria: PlayStation 2

ratchetclank_ps2Ratchet & Clank -pelisarjan uusin julkaisu Size Matters alkaa siitä, kun Ratchet ja Clank ottavat aurinkoa jossain etelän saaren rannalla aurinkotuoleissa loikoillen. Ratchet on kyllästynyt supersankarin työhön ja aikoo viettää leppoisia eläkepäiviä aurinkoa paistatellessa.

Paikalle kuitenkin ilmestyy häiriköimään toimittajatyttönen kameransa kanssa. Hän haluaa tehdä Ratchetista lehtijutun ja vaatii Ratchetia näyttämään omia taitojaan. Pienen suostuttelun jälkeen Ratchet suostuukin ja lähtee taistelemaan saarella asustavia robottimaisia olentoja vastaan, ainoastaan harjoituksen kannalta. Saarelta löytyy mm. rapuja ja Hawaiji -tyylisiin kauluspaitoihin ja shortseihin pukeutuneita robotteja jotka yrittävät saada itseään ruskettumaan makoillen aurinkotuoleissaan, mikä sinänsä on aika ironista. Ja he eivät tietenkään ole hyvillään siitä että Ratchet ja Clank pilaavat heidän mukavan hetkensä. Kyseiset robotit asuvat bambumajoja muistuttavissa hieman modernimmissa majoissaan.

Ratchetin tarkoitus on vain verestää vanhoja taitojaan, jotta toimittajatyttönen saa juttunsa. Mutta kun he törmäävät vanhaan ystävään ja käykin ilmi, ettei tyttö olekaan pelkkä toimittaja, Ratchet miettii toisen kerran olisiko sittenkään pitänyt lähteä juttuun mukaan. Siitä alkaakin sitten aivan uusi seikkailu.

Ratchet & Clank: Size Matters on ulkoasultaan Hawaijilaista miljöötä lukuunottamatta samaa tasoa kuin aikaisemmatkin versiot. Grafiikka on perussiistiä ja katselun kestävää. Äänimaailma on hauska ja suurimmalta osalta hyvin tehty. Yksi ärsyttävistä puolista on se, että pienen tytön ääni kertoo joka tilanteessa ohjeita kuinka saa esimerkiksi pitkän loikan aikaiseksi eri näppäinyhdistelmillä. Ei siinä vielä mitään, mutta kun tämä tyttö toistaa sitä samaa lausetta niin kauan, että varmasti menee luupäisimmällekin pelaajalle jakeluun kuinka edetä seuraavaan vaiheeseen pelissä.

Pelin ehdottomasti parhaita puolia, varsinkin nuoria pelaajia ajatellen, on suomenkieliset valikot ja tekstit pelin aikana. Kaikki on suomea paitsi puheet, mutta nekin on suomennettu tekstillä. Peliä on paljon mukavampi pelata, kun ei turhaan tarvitse englannin sanakirjaa selailla samalla.

Peli on perus tasohyppelytoimintaa, mutta silti piristävä uutuus tähän genreen. Hawaijimainen miljöö piristää kummasti pelaamista ja pelissä lähes kaikki toimii niin kuin pitääkin. Kamerakulma temppuilee varsinkin alussa, mutta kun sitä tottuu säätämään, niin ei siitä paljon harmia ole. Tämä peli yksinkertaisesti toimii. Niin aikuisille kuin vähän nuoremmillekin.

ATV Offroad Fury 4 (PS2)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2

atvoffroadfury4 ps2Kuluvasta vuodesta on tulossa suomalaisittain eräs huikeimmista moottoriurheiluvuosista kautta aikojen, joten nyt päästäänkin mukavan aasinsillan kautta moottorien pärinän pariin. Peliboxin keväiseen arvosteluun pääsee tällä kertaa ATV Offroad Fury 4-peli, jossa kierretään soraisia ja paljon hyppyreitä sisältäviä ratoja kunnon offroad-tyyliin. Jo heti alkuvaiheessa huomaa, että kulkupelien fysiikan mallinnukseen on panostettu asiallisesti – pieni maastomönkijä tuntuu ratkaisevasti erilaiselta ohjastaa kuin järeämpi nelivetomaasturi.

ATV Offroad Fury 4:n Classic-pelitila tempaisi testaajan mukavasti mukaansa – tässä moodissa ajellaan läpi osakilpailuja erilaisilla offroad-radoilla ja pyritään keräämään mahdollisimman paljon pisteitä. Lisäksi peli tarjoaa tarinatilan, harjoittelutilan sekä yksittäisten kisojen tilan. Varsinkin nelivetomaastureilla kisailu on erittäin viihdyttävää ja mukaansa tempaavaa puuhaa ja pelin ohjaustuntuma on hienosti kohdillaan – puuhassa on positiivisella tavalla reilu annos arcade-rälläilyä ja pieni ripaus fysiikan sanelemaa realismia: mönkijän päältä tippuu väkisin maahan, jos päättää ajella päin rataa reunustavia rengaspinoja…

Graafisestikin peli on miellyttävää katseltavaa. Playstation2-konsoli vääntää 3D-grafiikkaa ruutuun sen minkä ehtii, ja ruudunpäivityksen vauhti säilyy kelvollisena tilanteessa kuin tilanteessa. Ääniraidalla moottorit pärisevät varsin tavanomaisella nuotilla, ehkä jopa turhankin monotonisesti. Pelin soundtrack-musiikki on kuitenkin se tekijä, joka pelastaa ääniraidan loistavasti: peliin on valittu hyvällä maulla rentoa rock-musiikkia, joka nostaa mukavasti fiilistä rataa kiertäessä ja valikoita selatessa. Tätä soundtrackiä voisi kuunnella CD-levyltäkin, sen verran tasavahva musiikillinen kokonaisuus on kyseessä.

Paljon on ATV Offroad Fury 4:sta kehuttu, mutta löytyypä tästä hiukan harmistuksen aiheitakin. Suurin ongelma pelissä on typerä logiikka, jolla seurataan pelaajan radalla pysymistä. Jos mönkijän rengas pääsee lipumaan hiukankin ratalinjan ulkopuolelle, ruutuun ilmestyy käsky “Palaa radalle”, ja tämän toteuttamiseen on aikaa vaivaiset 3 sekuntia, jonka jälkeen kulkupeli “nollataan” keskelle rataa ja muut kisailijat karkaavat näkyvistä. Sama kohtalo tulee helposti vastaan myös sisäkaarteisiin kantatessa, jolloin liiasta oikaisusta pelaajaa sakotetaan samalla stop-and-go-tempulla. Hei haloo, tämä on Offroad-nimeä kantava peli, ja pienestä oikaisusta sakotetaan välittömästi! Tämä nipotus onnistuu ajoittain latistamaan muuten niin letkeää pelifiilistä.

Tästä kritiikistä huolimatta on myönnettävä, että ATV Offroad Fury 4 on hauska ja vauhdikas ajopeli, joka viihdyttää niin nopeina pyrähdyksinä kuin kokonaisina cup-kilpailuinakin. Peli taipuu enemmän arcade-hurjastelun suuntaan ja simulaattorimainen tarkkuus jää puuttumaan, joka onkin mielestäni täysin oikea valinta pelintekijöiltä. Jos kaahailu maastossa kiehtoo sinua, kannattaa kokeilla tätä peliä. Peliboksi jakaa ATV Offroad Fury 4:lle neljä boksitähteä, ja ihmettelee, että missä ne sarjan kolme edellistä osaa oikein piileksii?

Buzz Hollywood Leffavisa (PS2)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2

Tällä kertaa kurkistetaan peliboksissa visailun visaiseen maailmaan. Aiemmin olemme jo tutustuneet BUZZ-pelisarjan megavisaan, mutta tällä kertaa onkin sitten vuorossa hiukan erikoistuneempaa tietokilpailua, kun peliesittelyssä on BUZZ Hollywood – leffavisa.

Buzz-pelit toimivat hyvin pitkälti saman kaavan mukaan pelin versiosta riippumatta, vain kysymykset vaihtuvat. Tämä on sikäli hyvä asia, että peli on aiempiin osiin perehtyneille tuttu heti alusta alkaen. Ja mitäpä sitä toimivaa muuttamaan, sillä Buzzin pelijärjestelmä toimii aivan hienosti omine ohjainlaitteineen. Kertauksena todettakoon, että Buzzia ohjataan tätä pelisarjaa varten suunnitellulla peliohjainviukalla. Yhden USB-liittimen takana on neljä Buzz-ohjainta, joissa on iso valintanappi ja neljä värinäppäintä vastausten antamista varten. Ohjaimen ja pelin yhteistoiminta on johdonmukaista ja hyvin suunniteltua, joten sille saralle ei moitteita putoile.

Hollywood-teeman mukaisesti pelin grafiikka on täynnä säihkettä ja glamouria, ja suuren maailman tuntua on viritelty peliin oikein urakalla. Positiivista on myös sekin, että sekä ruutugrafiikat että ääniraidan puheet on suomennettu kokonaisuudessaan ja peli sopii myös niille, joiden englanninkieli ei ole huippuvireessä. Leffa-aiheiset kysymykset ovat paikoitellen aika kinkkisiä, mikäli vastaajien paikoilla ei ole aktiivisia elokuvaharrastajia. Buzzin pelimekanismi on sikäli tyly, että väärillä vastauksilla ei pääse kovin pitkälle, jolloin pelissä nousee nopeasti seinä pystyyn elokuvaummikolle. No, elokuvavisahan tämä onkin…

Buzz Hollywood Leffavisa on parhaimmillaan suuremmalla porukalla pelattuna, ja neljän pelaajan ohjaimet kuuluvatkin jo perusvarustukseen. Yksinpelinäkin tämä peli toimii hetken hupina, mutta kyllä tämä pohjimmiltaan on nimenomaan laadukasta illanistujaisviihdettä useammalle pelaajalle.

Kuten edellä jo todettiinkin, niin peli vaatii kyllä keskivertoa kattavampaa tietopohjaa elokuvien maailmasta, jotta tästä julkaisusta saisi iloa irti. Mikäli leffat ovat intohimosi, ja kaveriporukan kanssa visailu kiinnostaa, niin Buzz Hollywood Leffavisa on hyvä hankinta.