Tekniikkaparkki.fi

Pelimaailman tuttuakin tutummat pikkuotukset tassuttelevat nyt Playstation 2:lle. Kuten monet varmasti jo tietävätkin, Lemmingsin ideana on ohjata sopulilaumaa pitkin sokkeloisia kenttiä. Nämä otukset ovat sen verran tyhmiä, etteivät he ilman pelaajan opastusta osaa muuta kuin kävellä suoraan eteenpäin. Pelaajan tehtävänä onkin raivata reittiä antamalla otuksille erilaisia taitoja, kuten kaivamista, sillanrakentamista tai sateenvarjolla leijailemista. Näillä eväillä pitäisi koko lauma saada ohjattua kotipesälle.

Täytyy myöntää, että eihän tämäkään Lemmings-julkaisu tuo mitään suurta uudistusten ryöppyä, vaan pelaaminen sujuu samaan malliin kuin jo 90-luvulla PC-koneilla pelatessa. Playstationin peliohjain ei sovellu kursorin ohjailuun aivan yhtä hyvin kuin tietokoneen hiiri, mutta homma toimii kuitenkin riittävän hyvin. Grafiikka on kokenut pieniä uudistuksia, kuten äänimaailmakin, mutta tuttu ote on tallella tälläkin saralla.

Lemmings on mukavan rauhallista naksuttelua, jonka pariin unohtuu pitkäksikin aikaa – tällaiset ongelmanratkaisupelit tuovat mukavaa vaihtelua hektisempään vauhtiin ja hulinaan. Lemmingsin ystäville tämä Playstation2-versio on varmasti mieluisaa pelattavaa, sillä konsolikäännös on onnistunut kokonaisuus. Jos Lemmings on tuntematon käsite, niin kannattaa tutustua tähän peliin, sillä kyseessä on ehdottomasti yksi pelimaailman maineikkaista klassikoista. Peliboxi myöntää PS2:n Lemmingsille neljä boxitähteä.

pisteet: 4/5

Japanilaiset osaavat tunnetusti tehdä kauhuleffoja. Japanilaiset ovat myös tunnettuja pelien tekijöitä. Kun he yhdistävät kummatkin taitonsa, syntyy jotakin todella omaperäistä. Tällä kertaa he ovat saattaneet maailmaan pelin nimeltään Forbidden Siren 2.

Forbidden Siren 2 sijoittuu pienelle japanilaiselle Yamijiman saarelle, jossa kaikki asiat eivät ole aivan kohdallaan. Pelissä on useampia pelattavia hahmoja, joilla lähes kaikilla on pakko pelata. Kaikki hahmot seikkailevat saarella, mutta jokaisella on eri tarina. Pelin edetessä nämä tarinat jollakin lailla sitoutuvat toisiinsa.

Pelin hahmot ovat normaaleja ihmisiä, eivätkä minkäänlaisia erikoiskykyjä omaavia kuten peleissä yleensä on. Joillakin toki on hiukan järeämpiä aseita käytettävissä, jos he ovat sattuneet niitä löytämään saarelta. Hahmojen normaalius on hyvä asia, sillä pelaaja voi täysin samaistua heihin ja kuvitella itse olevansa hahmon paikalla saarella. Tämä tekee pelistä vielä pelottavamman. Pelin todellinen idea selviää pelaajalle sen edetessä. Alussa peli voi tuntua todella hämmentävältä eikä siihen tahdo oikein päästä sisälle, mutta kun alkuun on päässyt, alkaa pikkuhiljaa pääsemään jyvälle ja silloin tajuaa kuinka hyvä peli onkaan.

Pelin grafiikka on hyvää. Virheitä grafiikasta ei löydä oikeastaan ollenkaan. Ohjaus on hiukan kankeaa, mutta se ei vaikuta peli-intoon ainakaan itseni kohdalla juuri ollenkaan. Hahmot liikkuvat siitä huolimatta kiitettävän ketterästi, eikä peliin pääse turhautumaan ennen aikojaan.

Lisäpisteitä peli saa sen haastavuudesta. Osat tehtävistä toki ovat helppoja juosten läpi mentäviä mutta osa taas vaatii todellakin kärsivällisyyttä ja pähkäilyä. Kaikki niin sanotut viholliset joita ovat esimerkiksi zombieksi kutsuttavat ihmiset, jotka ovat jo kuolleet mutta silti vielä vaeltavat maan päällä pahojen aikeiden kanssa, eivät kuole ollenkaan, eivätkä ainakaan yhdestä laukauksesta. Tämä tekeekin osaltaan pelistä haastavan, nimittäin aseissa panoksia on todella rajallinen määrä. Mutta onneksi hyväkseen voi käyttää myöskin käsiaseita, kuten rautaputkea.

Forbidden Siren on omaperäisyydellään ja tunnelmaltaan loistava kauhupeli. Jos etsit jännitystä syysiltoihin, niin älä turhaan lähde olohuonettasi kauemmaksi. Aseta vain tämä levy pleikkariisi, käynnistä se, katkaise valot, istu sohvalle ja hyytävä seikkailu josta ei hiuksia nostattavaa jännitystä puutu voi alkaa.

pisteet: 4½ / 5

Tällä kertaa peliboxin arvostelun kohteeksi on joutunut seikkailupeli Shadow of the Colossus. Peli alkaa siitä kun nuori ritari vie kuolleen tyttönsä pyhään paikkaan, jossa tarujen mukaan kuolleen sielu palaa takaisin ruumiseen. Mutta sielun palauttaminen ei olekaan näin yksinkertaista, vaan ennen kuin ritari saa rakastettunsa takaisin, hänen täytyy tuhota 12 jättiläistä jotka vartioivat kuoleman salaisuutta. Siinä onkin pelin idea. Etsi jättiläiset ja tuhoa ne. Mutta tämä ei ole mikään helppo tehtävä. Nimittäin ensiksi nuo jättiläiset on löydettävä jostain ja pelialue on todella suuri. Ja kun jättiläinen löytyy, sen tuhoaminen ei ole mikään helppo tehtävä. Jokaisella jättiläisellä on oma heikkoutensa ja jättiläisestä pääsee yleensä eroon vain kiipeämällä sen selkään ja etsimällä tämän heikko kohta. Mutta on jo vaikeaa päästä jättiläisen selkään sen huitoessa isoilla moukarikäsillään ja riehuessa minkä ehtii. Siinä kuluukin mukavasti aikaa miettiessä, miten saisi tämän jättiläisen hengiltä. Mutta jättiläistä vastaan taisteleminen on silti hieno kokemus ja todella kaunista katseltavaa.

Suurimmaksi osaksi pelissä liikutaan hevosella ja hahmolla on muutama käyttökelpoinen ase mukaan lukien miekka. Alussa peli voi alkaa väsyttämään kärsimätöntä pelaajaa, koska erämaata tuntuu riittävän loputtomasti ja ratsastukseen väsyy pian. Mutta kun pääsee tämän totutteluvaiheen yli, avautuu pelissä suurenmoinen seikkailu, joka ei jätä ketään kylmäksi. Pelin grafiikka on todella mahtavaa ja kaunista ja äänimaailmakin on toteutettu hyvin. Tästä pelistä ei oikeastaan löydy mitään valittamisen aihetta. Tämän pelin takia voisi ottaa jopa viikon loman töistä ja pelata kellon ympäri tätä suurenmoista seikkailupeliä. Tällaisia kaivataan ehdottomasti markkinoille.

pisteet: 4½ / 5

Playstation 2:n Tourist Trophy – The Real Riding Simulator on moottoripyöräilypeli, ja kuten nimikin on enteilee, kyseessä on realistiseen kisailutunnelmaan pyrkivä pelijulkaisu.

Jo ensi metreiltä huomaa, että tällä pelillä on jotain yhtäläisyyksiä moottoriurheilupelien saralla mainetta niittäneelle Gran Turismo-pelisarjalle. Jos visuaalisessa toteutuksessa on tietynlaista viittausta Gran Turismo 4:n suuntaan, niin onpa sitä myös sisällössä. Turismo-maiseen tapaan pelaajalla on valittavanaan valtava skaala eri moottoripyöriä ja ratoja: 12 eri valmistajalta on mallinnettu peliin 180 moottoripyörämallia, ja ratojakin on tarjolla kunnioitettavat 35 kappaletta. Peliä voi tahkota sekä yksin että jaetulta ruudulta kaverin kanssa. Arcade-pelitilassa pääsee heti radalle vauhtiin, Tourist Trophy-muodossa voi kisailla perusteellisemmin ja kerätä kalustoa kilpailujen lomassa.

Sitten radalle. Vaikuttaisi siltä, että Gran Turismo 4:n kauniisti toimivaa pelimoottoria on hyödynnetty myös Tourist Trophyssa. Fysiikkamallinnus on kuitenkin mennyt uusiksi, kun neljän renkaan sijaan pitäisikin pärjätä kahdella kumitassulla. Ensimmäinen kokemus noviisilla on varmasti se, että pyörällä ei pysy pystyssä edes kokonaista kierrosta – sen verran helposti virtuaalisen moottoripyörän selästä lennähtää lepikkoon. Kisailu vaatii tässä pelissä äärimmäistä tarkkuutta ja keskittyneisyyttä, sillä pienikin ajovirhe tai liian suuri tilannenopeus suistaa prätkän sille radan perusteellisesti hiekoitetulle osiolle, ja sieltäpä onkin kova työ päästä tasapainossa takaisin asvalttiradalle. Hankalaa, hankalaa. Oman haasteensa asettavat myöskin erilaiset moottoripyörämallit, jotka käyttäytyvät aivan eri tavalla toisiinsa verrattuna. Tässäpä kai onkin se Tourist Trophyn ehdoton valtti – toistasataa pyörää eivät ole sitä yhtä ja samaa, vaan joukosta pitää etsiä niitä malleja, jotka omaan käteen sopivat.

Mikäli pelin ohjauksen kanssa tulee sinuiksi, on ratojen kiertäminen muilta osin leppoisaa ja silmää miellyttävää puuhaa. Yksityiskohtainen grafiikka soljuu sulavasti silmien edessä ja äänimaailma vaihtelee suuresti alla hyrisevän moottoripyörän mukaan.

Tourist Trophy tarjoaa Playstation 2:lle hiukan harvinaisempaa herkkua, eli moottoriurheilua kaksirenkaisilla kiitureilla. Mikäli aihe kiinnostaa, niin tässäpä on todella perusteellinen paketti viihdettä syysiltojen ratoksi. Vastineeksi peli vaatii runsain määrin harjoittelua, sillä virtuaalisten ratojen kiertäminen on todella haastavaa puuhaa, jossa kärsimätön arcade-rälläilyä toivova pelaaja ehtii tuskastua moneen otteeseen. Peliboxi ei aivan saanut kiinni Tourist Trophyn syvimmästä olemuksesta, joten arvosana jää keskivertosuorituksen tasolle: kolme peliboxi-tähteä. Tämä peli kannattaa ehdottomasti pyrkiä koeajamaan ennen ostopäätöstä, sillä pelituntuma jakaa mielipiteitä kahtia.

pisteet: 3/5

Tällä kertaa Peliboxi koeajoi Formula One 06 -pelin. Tämä uunituore peli on julkaistu PS2- ja PSP-konsoleille. Molempien konsoleiden versiot ovat hyvin samanlaisia, joten samat asiat pätevät pääosin niin PS2- kuin PSP-pelinkin kohdalla. Sonyn julkaisema Formula One 06 -peli sisältää aidot tallit, kuljettajat ja radat, joten formulatunnelma on siltä osin taattua. Suomalaisia formulafaneja ilahduttaa varmasti se tieto, että peli on täysin suomennettu niin selostuksien kuin valikoidenkin osalta.

Muutenkin tämä formula-aiheinen uutuusjulkaisu on tasaisen laadukasta työtä. Pelissä riittää säätövaraa niin sunnuntaipelaajien kuin kokeneiden ratakettujenkin makuun. Yksinkertaisimmillaan riittää kunhan huolehtii kaasun ja jarrun lisäksi oikeista ajolinjoista, muun voi jättää aputoimintojen huoleksi. Toisessa äärilaidassa taas voi pudottaa aputoiminnot pois päältä ja huolehtia itse tarkemmin auton käytöksestä. Peliin sopivissa määrin annosteltu realismi tarjoaa poikkeuksellisen antoisan ja mukaansatempaavan kokemuksen. Järviradion Peliboxitiimi totesi myös senkin, että PS2-version kaksinpeli jaetulla ruudulla on äärimmäisen hauskaa ajanvietettä: sekuntin sadasosiin tiivistyvät kamppailut saavat tunnelman nousemaan ja pelaajat hyppimään tuolissaan… ja ankarat jälkipelit spekulaatioineen kuuluvat silloin asiaan! PSP-versiosta tämä vauhdikas kaksinpelitila puuttuu.

Grafiikka näyttää erityisesti PSP:n pienemmällä näytöllä erittäin kauniilta eikä siinä ole mitään moitteen sijaa. PS2:llakin kuvaruudun näkymät ovat kerrassaan mainioita. Peliäänetkin kuulostavat pääosin asiallisilta, mutta ajonaikainen selostus on tässäkin formulapelissä hiukan pihalla tapahtumista ja toistelee itseään.

Kokonaisuus on kuitenkin erittäin viihdyttävä paketti kaikille ajopelien ystäville, ja vieläpä suomenkielisenä. Mikäli formulapelit yhtään kiinnostavat ja hyllystä löytyy jompikumpi Sonyn konsoli, niin Formula One 06 on suositeltava hankinta. Peliboxi myöntää Formula One 06-pelille neljä ja puoli tähteä.

pisteet: 4½/5

Socom 3 on taktinen räiskintäpeli Sonylta. Pelaaja erikoisryhmineen puolustaa vapautta ja järjestystä ja vastapuolella on kumouksellisia muslimeja, aasialaisia rosvoja ja eurooppalaisia terroristeja, suuruudenhulluja kumousjohtajia, joukkotuhoaseita ja kansanmurhaajia.
SOCOM:ssa on useita suoritettavia tehtäviä ja niiden tarinat etenevät joustavasti tehtävästä toiseen erinomaisten välivideoiden kautta. Vaihtelua on myös maantieteellisellä osalla, nimittäin socomissa seikkaillaan kolmella eri mantereella.

Vaikka SOCOMin pelaaminen onkin sinänsä suoraviivaista räiskintää, niin kolmososassa on panostettu myös taktisuuteen. Räiskinnän ohella on myös tilaa harkinnalle ja älylliselle pelaamiselle. Socomissa kuljetaan pääosin ryhmissä ja tässä pelissä ryhmällä on väliä. SOCOMissa voi kustomoida joukkueen neljän sotilaan varusteet ennen tehtävää. Ase- ja varusvalikoima on suuri, ja jokaiselle sotilaalle voi valita yhden pääaseen ja yhden kakkosaseen. Lisäksi ukoilla voi olla muita varusteita, kuten maaliosoitin, kranaatteja, kamera tai kiikari. Varusteita on kiva värkätä ja miettiä, millainen varustus sopii mihinkin maastoon ja tehtävään. Aseita voi myös ”modata”, eli pyssyyn voi lisätä lisävarusteita kuten äänenvaimentimen ja konekiväärin jalustan helpottamaan tulitusta. Mutta liika paino hidastaa joten kannattaa harkita tarkoin miten ja millä varusteilla toimii.

SOCOM on pohjimmiltaan tuttua 3d-räiskintää, mutta SOCOM panostaa myös ryhmätaktikointiin. Osastolle voi antaa monipuolisesti komentoja o-näppäintä painamalla minkä lisäksi toisen parin voi käskeä osoittimen paikkaan L2:ta näpäyttämällä. Tämä ominaisuus mahdollistaa joustavan etenemisen ja tulituen taistelutilanteissa.

Pelattavuus ja kontrollit ovat pelissä kohdallaan ja grafiikka on loistavaa. Äänimaailma on pelin tunnelmaan sopiva. Tekoälykin on yleensä ajan tasalla, eivätkä vastustajat jumitu paikoilleen. Socom 3 on kaiken kaikkiaan loistava räiskintäpeli jolle peliboxi antaa täydet 5 tähteä.

pisteet: 5/5

Peli on idealtaan.. sanotaanko nyt, että.. varsin poikkeuksellinen, sillä tämän hilpeän pelijulkaisun kantavana ajatuksena on Katamari-nimisen möykyn pyörittely pitkin pelikenttiä. Sama persoonallinen linja jatkuu myös pelin grafiikoihin ja äänimaailmaan, jotka maalailevat pelaajan silmien eteen värikästä mielikuvitusmaailmaa hilpeän ääniraidan säestyksellä. Sen kummemmin maailmankulttuureita tuntematta arvioisin, että We Love Katamari-pelissä on selkeästi näkyvissä japanilainen huumori ja pelikulttuuri.

Pelaajan tehtävänä on ohjastaa pientä robottia, joka keräilee pelikentille levitettyä sälää laidasta laitaan. Keräilyn apuna on mystinen, pyöreä  Katamari-niminen möhkäle, johon pelikentän tavarat liimaantuvat, kunhan Katamari ensin ohjastetaan niiden päälle. Katamari-möykky kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän siihen saadaan kerättyä tavaraa, ja koon kasvaessa myös isommat esineet alkavat takertua siihen kiinni. Ohjaus tapahtuu pääosin analogitateilla, joten ohjaustuntuma on sujuvasti kohdallaan.

Peli etenee leppoisan letkeästi pitkin kenttiä rullaillessa, ja peliin pääseekin sisään nopeasti. We Love Katamari on siinäkin mielessä hauska ajankulutuspeli, että sen pariin on nopeaa hypätä ja pelata muutama taso eteenpäin. Täytyy toki myöntää, että peli vaikutti ensikokeilulla varsin hätkähdyttävältä kokemukselta omaperäisen huumorin ja visuaalisen ilmeen takia, mutta — kyllähän tämä tapaus vetää uteliaan pelaajan suun väkisin hymynvirnistykseen! Useampikin testihenkilö juuttui pelin äärelle pitkiksi ajoiksi, joten kyllä Katamarissa täytyy olla jotain puoleensavetävää… :)

We Love Katamari on raikas tuulahdus eurooppalaisiin pelihyllyihin. Jos tavanomaiset toimintapelit alkavat puuduttaa, Katamari tarjoaa taatusti erilaista äksöniä. Kannattaa testata Katamari ja todeta, että kolahtaako tämä rullailupeli juuri sinun makuusi. Kyseessä on kuitenkin värikäs ja pelattavuudeltaan mainio kokonaisuus, jota on hankala radiossa kuvailla. Peliboxiarvosanaksi We Love Katamarille ropisee muikeat 4 tähteä

pisteet: 4/5

Peliboxin esittelyssä on toimintapeli nimeltään Urban Reign Playstation 2:lle. Pelin takana on nimekäs pelitalo Namco, joka on tullut tunnetuksi mm. genren parhaimmistoa edustavista mätkintäpeleistä tyyliin Soul Calibur ja Tekken. Mätkintää on tässäkin julkaisussa tiedossa, mutta hiukan poikkeksellisella muotilla. Urban Reignin kantavana ideana on jengitappelut Amerikan hämyisillä kaduilla, joten toiminta on varsin rujoa – kaukana siitä värikkäästä fantasiamaailmasta, mitä esimerkiksi saman pelitalon Soul Calibur edustaa.

Grafiikka on tässäkin tapauksessa Namcolle ominaiseen tyyliin aivan kelvollisen näköistä ja ympäristö reagoi todentuntuisesti pelihahmojen iskuihin ja törmäyksiin. Positiivisen erityismaininnan Urban Reign saa sulavasta hahmoanimaatiosta. Äänet ovat puolestaan hiukan yksipuolista mätkettä ja murahduksia, ja valikoiden taustamusiikkikin toistaa nopeasti itseään.

Pelattavuus ei sekään yllä huippusuoritukseen. Paikoitellen ohjauskomentojen perillemeno tuntuu jotenkin epämääräiseltä, ja ohjainta saa näpytellä oikein urakalla: pelaajalta vaaditaan määrätietoista otetta, että ruudun tapahtumat pysyvät aisoissa.

Mitä tästä pelistä siis jää käteen? No, kyseessä on keskinkertainen mätkintäpeli, joka jaksaa viihdyttää hetken aikaa, mutta käy pidemmän päälle pitkäveteiseksi. Lisäksi täytyy mainita, että Urban Reignin toiminta on sen verran karua, että minä en kyllä suosittelisi peliä alaikäisille pelaajille. Asteikolla yhdestä viiteen, Urban Reignille napsahtaa kolme peliboksitähteä. Menettelee, mutta ei erityisemmin loista millään osa-alueella.

pisteet: 3/5

Nyt on käsillä varsin ovela peli, nimittäin Sly 3: Konnien kunnia. Ja sitä oveluutta peliin tuo päähahmo, joka sattuu olemaan kettu. Sly 3 tarjoilee kolmiulotteista tasoloikkaa ja ongelmien ratkomista. Peli on kokonaan suomenkielinen, joten perheen nuoremmatkin pelaajat pärjäävät pelin kanssa mainiosti. Ääninäyttelijät ja käännökset ovat pääosin onnistuneita ja tästä myönnämme papukaijamerkin pelistudiolle – näin sitä pitää, otetaan pienemmätkin kielialueet tasapuolisesti huomioon.

Pelin kantavana ideana on Sly-ketun eteneminen erilaisissa ympäristöissä apuriensa saattelemana. Sly 3 Konnien kunnia on selkeästi suunnattu nuorille pelaajille, joten peli etenee varsinkin aluksi pelaajaa kädestä pitäen ja suomeksi neuvoen. Seikkailun edetessä itsenäisen etenemisen määrä toki kasvaa.

Ketun ohjastaminen on tehty helpoksi ja toimivaksi, vaikka tarkkojen paikkojen tullen toivoisi että ohjaus olisi hiukan herkempikin. Kolmiulotteisuuden myötä pelikameran kuvakulma vaihtelee tilanteiden mukaan, ja onpa täsäskin pelissä edelleen hiukan näkyvissä se 3D-tasoloikkien perusongelma, eli harhaileva kamera. Onneksi PS2-ohjaimen analogitatilla voi käännellä kuvakulmaa vapaasti, mikäli kettu jää piiloon nurkan taakse.

Muilta osin Sly 3 on miellyttävää katseltavaa. Grafiikat ovat hiukan sarjakuvamaisia, mutta huolellisesti toteutettuja. Pelikentällä talojen katoilta tähystellessä ruudulle piirtyy kauniisti vaikka kokonaisen kaupungin maisemat eikä nopeissakaan toimintahetkissä ilmene minkäänlaista nykimistä tai tökkimistä.

Sly 3 Konnien kunnia on hienosti toteutettu tasoloikkapeli, joka sisältönsä puolesta sopii hyvin lapsille. Täytyy tosin myöntää, että myös pelin testaaja joutui raapimaan päätään hankalissa paikoissa, joten ei tämä seikkailu aivan läpihuutojuttukaan ole. Sly 3 on letkeää, suomenkielistä seikkailuloikkimispeliä parhaimmillaan. Tasapainoinen kokonaisuus siivittää Konnien kunnian oman peligenrensä huippupisteisiin, kyllä tälle julkaisulle napsahtaa neljä tähteä ja vielä hiukan plussaa päälle.

pisteet: 4/5

Peliboksin tarkasteluun on päätynyt uutuusmätkintäpeli Soul Calibur 3. Tämä peli jatkaa eteenpäin kaksintaistelupelien perinnettä, jonka edustajia on nähty jo ammoisista ajoista lähtien, kuuluisimpina genren julkaisuina pidetään varmaankin Mortal Kombat- ja Street Fighter-pelisarjoja.

Soul Calibur kulkee samoja jälkiä omalla tavallaan. Graafinen näyttävyys on nykypäivän peleissä jo melkeinpä perusvaatimuksia, eikä Soul Calibur kolmonen petä sillä osa-alueella. Peli on mukavaa katsottavaa, areenoiden maisemat piirtyvät kauniisti ruudulle ja pelihahmojen animointi on hienoa työtä sekin. Ääniefektit ja mahtipontiset taustamusiikit pönkittävät tunnelmaa entisestään.

Pelattavuuden puolella Soul Calibur 3 selviää myöskin puhtain paperein – peliohjauksen toteutus on kriittisen tärkeää, kun on kyse tällaisesta nopeita refleksejä ja sitäkin nopeampia sormia vaativasta pelistä. Liikesarjat napsahtavat kohdilleen ja napinpainallukset todellakin näkyvät ruudulla hahmon liikehdintänä täsmällisesti. Hyvä niin.

Kun kyse on kuitenkin varsin tutusta peligenrestä, niin Soul Calibur 3:een pätee samat sanat kuin moniin aiempiinkin tuotoksiin: peli on ehdottomasti parhaimmillaan kahden pelaajan voimin. Yksin tietokonevastustajaa vastaan pelatessa meno ei ole ihan yhtä hektistä, mutta myönnettäköön – kyllä tätä mielellään pelailee omin päinkin. Pelattavaa nimittäin riittää monien erilaisten pelitilojen, omien hahmojen luontimahdollisuuden ja turnauspelien ansiosta.

Peliboksin pistepuntarissa Soul Calibur 3 ansaitsee neljä tähteä. Täytyy sanoa, että toteutus on hieno ja Namco ansaitsee kehun jos toisenkin tasaisen varmasta pelijulkaisusta. Soul Calibur ansaitsee varmasti paikkansa taistelupelifanien pelihyllyissä. Tosin mätkintäpelit ovat lyhytikäisiä varsinkin yksinpelinä ja tässäkin julkaisussa kyllästymispiste tulee kyllä vastaan, siitä hiukan pisterokotusta.

pisteet: 4/5