Tekniikkaparkki.fi

Uutta tekniikkaa netissä ja radiossa
Järviradio

Arkisto kategorialle ‘PlayStation Portable’

WipEout Pulse (PSP)

04.04.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation Portable

Tällä viikolla Peliboxi tuo esille uunituoreen Wipeout-pelisarjan tulokkaan nimeltä WipeOut Pulse, joka on julkaistu Playstation Portablelle. Ensin pari sanaa pelisarjasta ja sen historiasta. Ensimmäinen Wipeout-pelihän julkaistiin Psygnosiksen toimesta vuonna 1996 mm. Playstation-konsolille. Pelihän saavutti kohtuullisen mukavasti suosiota, joten pelisarja on jäänyt senkin jälkeen elämään uusien julkaisujen muodossa. Wipeoutin ystävät tietävät taatusti sen, että kyseessä ei ole mikään realistinen ajosimulaattori, vaikka tässä kilparadalla ajellaankin. Kulkuvälineinä pelissä ovat futuristiset, ilmassa leijuvat kulkineet, joiden vauhdittamina rataa kierretään enemmänkin kuin kahtasataa. PSP:n uutuus Wipeout Pulse jatkaa perinnettä tuttuun tapaan.

Pelin audiovisuaalinen ilme vastaa hyvin pitkälti odotuksia – tällaisena Wipeout-pelit on totuttu ennenkin näkemään. Grafiikka piirtyy ruudulle vauhdikkaasti ja konemusiikissakin on tanakkaa poljentoa – ulkokuori vastaa siis pelin tarkoitusta aivan kelvollisesti. Maisemia ei juuri tässäkään ajopelissä ihailla, joten pääasia on se että rata näkyy ja vauhtia riittää.

Pelattavuus on sekin aivan kohtuullisesti kohdallaan. Leijuvien kulkupelien ohjaaminen on kyllä tyystin erilaista kuin WRC-ralliohjuksen käskyttäminen sorapätkillä, joten peli vaatii aluksi keskimääräistä enemmän keskittymistä. Välillä kyllä tuntuu siltä, että meno on varsin kulmikasta, sillä aluksen nokan kääntäminen on tarkkaa touhua. Ensin tuntuu että alus ei taitu mutkaan alkuunkaan, ja sitten kun käännöstä hiukan avustaa L- tai R-liipasinnäppäimillä, niin johan taittuu vähän liikaakin. Seinäkosketukset myös leikkaavat vauhtia rajusti, joten lievä turhautuminen kärkkyy pelaajaa nurkan takana. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan, sillä pikkuhiljaa Wipeoutin kulkineet alkavat totella pelaajan komentoja.

Erilaiset pelitilat aika-ajoineen ja kisoineen tuovat hiukan vaihtelua muuten melko yksinuottiseen ajopeliin. Vaikka vauhtia riittää, niin tunnelmasta jää jotain puuttumaan – futuristinen avaruuskaahailu kun ei jotenkin tunnu siltä kotoisimmalta vaihtoehdolta… Osittain myös tämän tietyn itseään toistavan fiiliksen vuoksi pelikokemus jää harmillisen vaisuksi, vaikka tekniset puitteet ovatkin hyvin kasattuja. Mieleen hiipii väkisinkin ajatus siitä, että tässä taas uudelleenlämmitellään yli kymmenen vuoden ikäistä menestyspelisarjaa…

Vauhtipeleistä pitävät PSP:n omistajat löytävät Wipeout Pulsesta paljon pelattavaa, mutta ostosuositusta en uskalla suorilta käsin antaa – tässä on kyseessä sellainen peli, joka vaatii pienen koeajon ennen ostopäätöstä. Toiset ovat edelleen haltioissaan Wipeoutin tulevaisuuteen päin kallellaan olevasta tunnelmasta, kun taas perinteisemmän moottoriurheilun ystävät haluavat edelleen nähdä pelissä mukana olevien autojen alla neljä rengasta… Peliboksi myöntää Wipeout Pulselle kolme boksitähteä, ja toteaa, että ihan kiva.

Smash Court Tennis 3 (PSP)

10.09.2008 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation Portable

Nyt näyttää siltä, että Sonyn konsoleilla on tennisbuumi päällä. Muutama viikko sitten arvostelimme PS2:n Everybody’s Tennis-pelin, ja nyt jo PSP:llekin on tarjolla uunituoretta keltaisen pallon mätkyttelyä.

Smash Court Tennis 3 pyrkii olemaan mahdollisimman realistinen tennissimulaatio, joten grafiikat ovat viimeisen päälle hiottuja ja ääniraitakin kuulostaa aidonoloiselta. Peliin on saatu lisensoitua mukaan tosielämän tennistähtiä, joten niin nimet kuin pelikentillä nähtävät kasvotkin näyttävät tutuilta tennistä seuraavien silmissä. Grafiikka on hämmästyttävän aidon näköistä, ja PSP:n suuri näyttöruutu pääsee todella oikeuksiinsa. Pelissä on mukana asiaankuuluvat harjoittelumoodit kuin pidemmät turnauksetkin. Kärsimättömät pelaajat pääsevät suoraan vauhtiin rennommassa Arcade-tilassa, jossa pelin voi aloittaa heti muutaman perusvalinnan jälkeen.

Täytyy myöntää, että Smash Court Tennis 3:ssa on todellakin yritystä olla mahdollisimman hyvä tennispeli. Ja yritykset palkitaan, sillä kyseessä on varsin onnistunut ja viihdyttävä paketti. Pelattavuus on kohdillaan ja pelihahmon mailankäsittelyä ja kentälle sijoittumista on helppoa ohjata analogisen ohjaimen avulla. Liian helpoksi peliä ei voi kuitenkaan sanoa, sillä vääränlaisella näppäilyllä lyönnit karkaavat helposti yli kentän rajojen ja syötöt jäävät vaisuiksi – oikeaa peliotetta siis tarvitaan. Turhautuminen ei kuitenkaan pääse pelin edetessä pintaan, joten tätä pallorallia näppäilee kesäpäivien ratoksi ihan mielellään.

PSP:n Smash Court Tennis 3 on kaikin puolin onnistunut kokonaisuus, joka on varmasti mieleinen paketti urheilun ja erityisesti tenniksen ystäville. Grafiikka näyttää komealta, äänet luovat tennisareenan tunnelmaa ja pelattavuus osuu nappiin. Mitäpä sitä muuta osaisi vaatiakaan? Peliboxi jakaa Smash Court Tennis 3:lle neljä boxitähteä.

pisteet: 4/5

Tekken: Dark Resurrection (PSP)

10.09.2008 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation Portable

Pelin nimestä voi jo päätellä, että mätkintäpelihän tässä on tiedossa. Tekken-pelisarja on tuttu tapaus jo kymmenen vuoden takaa, ja tällä hetkellä PS2-konsolilla ollaan menossa jo vitososassa. Sonyn taskuun mahtuva PSP-konsoli on sen sijaan ollut ilman Tekkeneitä tähän asti. Ei ole enää.

Playstation Portablen Tekken: Dark Resurrection tarjoaa yli 30 kustomoitavaa pelihahmoa, joihin kuuluu niin uutuuksia kuin vanhoja tuttuja hahmojakin. Pelitilojakin on tarjolla monipuolisesti aina wanhasta tutusta Arcade-tilasta tarinamuodon kautta pikamatseihin. Uudempia tuulahduksia tuovat esimerkiksi Time Attack, Survival, Gold Rush ja Tekken Dojo-pelimuodot. Ajan mittaan pelaajan menestyessä käyttöön avautuu myös yllätyksellisiä bonuspelejä, mutta en tässä paljasta sen enempää näistä bonuksista, ettei teidän kuuntelijoiden löytämisen riemu pääse latistumaan.

Graafisesti liikutaan puhtailla vesillä, sillä peli on toki monin paikoin näyttävää katseltavaa. Jotkut taisteluareenat tosin ovat hiukan suttuisia ja hahmot meinaavat hukkua taustoihin, mutta tämä kauneusvirhe ei onneksi vaivaa pelaajaa kuin satunnaisesti. Äänimaailma on Tekkenissä yhdellä sanalla kuvaillen “perinteinen”. Taustalla soi tasainen konemusiikkijytke ja iskujen perillemenon kuulee monenmoisina mätkähdyksinä ja huudahduksina. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta siedettävää kuitenkin.

Pelin ohjaus sujuu ristiohjainta ja neljää toimintonappia näpytellen. Pitkien liikesarjojen näpyttely on välillä sattumankauppaa, sillä monimutkaiset näppäilysarjat menevät perille vaihtelevalla menestyksellä. Nasevammat hyökkäykset toimivat kuitenkin mallikkaasti ja pelin ohjaaminen alkaa sujua mukavasti pienen totuttelun jälkeen. Mätkintäpeleissä pääsee usein pitkälle myös huvittavalla satunnaisen rämpytyksen strategialla. Tämä taktiikka puree tiettyyn pisteeseen asti Tekkenissäkin, mutta hankalampien vastustajien kohdalla täytyy jo suunnitella järjestelmällisempääkin hyökkäystä. Pienoinen epäkohta nousee esille pitkiin hyökkäyssarjoihin liittyen: sellaisen kohdatessaan pelihahmon tilanne muistuttaa lähinnä höyryjyrän alle jäämistä – vastustajan onnistunutta hyökkäystä on vaikeaa torjua tai katkaista, jolloin oma energiapalkki hupenee vauhdilla ja tyrmäys on väistämättä edessä.

Moninpeli on erittäin olennainen osa tätä peligenreä, ja onneksi asia on järjestetty kuntoon PSP:n Tekkenissäkin. Koska käsikonsoliin ei tietenkään pysty kytkemään useampia ohjaimia, niin moninpeliratkaisu perustuu langattomaan verkkoyhteyteen. Tekken-pelin omistaja voi jakaa moninpeliosuuden vaatimat tiedostot langattomasti muille pelaajille ja tällä tavoin taistella tuttavia vastaan.

Tekken Dark Resurrection on tasaisen onnistunut julkaisu ja tulee tyylikkäästi täyttämään PSP:n mätkintäpelien puutetta. Laadukkaan teknisen toteutuksen vastapainona on tietynlainen koko genreä vaivaava puuduttavuus. Hetken huvina Tekken palvelee tarkoitustaan loistavasti ja kaksinpelinäkin tämä on varmasti hulppeaa huvia, mutta yksinpeli alkaa pidemmän päälle puuduttaa. Peliboxi jakaa Tekkenille kolme ja puoli tähteä.

pisteet: 3½ / 5

MotoGP (PSP)

10.09.2008 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation Portable

MotoGP on peli, joka vie pelaajan nimensä mukaan MotoGP-ratamoottoripyöräilyn tunnelmiin. Kilpailijoiden nimet vaikuttavat tutuilta, joten MotoGP-fanit pääsevät fiilistelemään mahdollisimman aidonoloisessa kisatilanteessa.

Pelillisesti kyseessä on varsin onnistunut julkaisu. Varsinkin Arcade-tilan rento ja tasapainoinen kisailu miellytti testaajaa kovasti: ajotuntuma on realistisen oloinen, mutta pelaajaa ei rankaista ajovirheistä kohtuuttomasti. Jos mutkaan jarrutus menee pitkäksi, niin toki kulkupeli ajautuu radan hiekka-alueelle, mutta sieltä pääsee myös pois kohtuullisen nopeasti, eikä koko kisa mene tuollaisesta ajovirheestä pilalle. Kun tuntuma peliin alkaa löytyä harjoittelun myötä, niin päristely alkaa maistua ja kärkisijoista kamppailu tekoälyn ohjaamia kuskeja vastaan onkin tiukkaa ja nopeatempoista.

Pelin latausajat ovat pitkähköjä. Grafiikka näyttää aivan kelvolliselta, vaikka parempaakin on jo PSP:n ruudulla nähty – mainittakoon, että rataa ympäröivät maisemat ovat aika suurpiirteisesti piirrettyä pikselimössöä. Äänimaailma on grafiikan kanssa samalla tasolla: perussettiä, joka ei erityisemmin häiritse muttei kirvoita ilonkiljahduksiinkaan. Moottorin pärinän taustalla jytkyttää tylsänoloinen liukuhihnarock.

Kokonaisuutena MotoGP on hiukan kahtiajakoinen – audiovisuaalinen puoli on vaisu, mutta se tärkein, eli pelattavuus on mukavasti kohdillaan. Tätä peliä tahkoaa mielellään ja kisailut ovat mukavaa ajanvietettä. Peruselementit ovat siis kunnossa, ja MotoGP:lle myönnetään neljä boksitähteä.

pisteet: 4/5

LocoRoco (PSP)

10.09.2008 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation Portable

Peliboxin arvostelussa on Playstation portablen hilpeä tasoloikkapeli Loco Roco. Kuten on jo aiemminkin todettu, niin omaperäisyys on valttia pelimarkkinoilla. Locoroco on myöskin aika omalaatuinen peli, jossa ohjaillaan pientä möykkyä pelikenttää kallistelemalla ja hahmoa hyppyyttämällä. Perusohjailu tapahtuu äärimmäisen simppelisti L- ja R-näppäimillä. Oman Pelihahmo-möykky kasvaa sitä mukaa kun se saa kerättyä kentille ripoteltuja kukkia kiduksiinsa.

Peli on aika tarttuvaa sorttia, ja siinäpä kai on suurin viehätys. Pelaamisen oppii todella nopeasti, ja Loco Rocon parissa on helppo viettää pienempiäkin luppohetkiä. Kaiken lisäksi harmiton ja hassunnäköinen peli sopii mainiosti myös nuoremmille pelaajille (tai olisikohan peräti tarkoitettukin junnupelaajille – no, kyllä tästä vähän kaikenikäiset tuntuvat innostuvan…)

Grafiikka ja äänet ovat mainiosti kohdillaan, mutta niihin ei juurikaan kiinnitä pelin melskeessä huomiota – Loco Rocossa pääroolin nappaa letkeä pelattavuus ja hyvä kenttäsuunnittelu. Kokonaisuutena tässä on käsillä mukava ajankulutuspeli, joka sopii kaikille pomppimispeleistä pitäville. Pidemmän päälle kyllästyminen saattaa nakertaa LocoRocon viehätystä. Tässä ja nyt täräytämme LocoRocolle 4 peliboxitähteä. Hauska kesäpeli kerää varmasti suuren joukon ystäviä suomenmaaltakin.

Formula One 06 (PS2 & PSP)

10.09.2008 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation 2, PlayStation Portable

Tällä kertaa Peliboxi koeajoi Formula One 06 -pelin. Tämä uunituore peli on julkaistu PS2- ja PSP-konsoleille. Molempien konsoleiden versiot ovat hyvin samanlaisia, joten samat asiat pätevät pääosin niin PS2- kuin PSP-pelinkin kohdalla. Sonyn julkaisema Formula One 06 -peli sisältää aidot tallit, kuljettajat ja radat, joten formulatunnelma on siltä osin taattua. Suomalaisia formulafaneja ilahduttaa varmasti se tieto, että peli on täysin suomennettu niin selostuksien kuin valikoidenkin osalta.

Muutenkin tämä formula-aiheinen uutuusjulkaisu on tasaisen laadukasta työtä. Pelissä riittää säätövaraa niin sunnuntaipelaajien kuin kokeneiden ratakettujenkin makuun. Yksinkertaisimmillaan riittää kunhan huolehtii kaasun ja jarrun lisäksi oikeista ajolinjoista, muun voi jättää aputoimintojen huoleksi. Toisessa äärilaidassa taas voi pudottaa aputoiminnot pois päältä ja huolehtia itse tarkemmin auton käytöksestä. Peliin sopivissa määrin annosteltu realismi tarjoaa poikkeuksellisen antoisan ja mukaansatempaavan kokemuksen. Järviradion Peliboxitiimi totesi myös senkin, että PS2-version kaksinpeli jaetulla ruudulla on äärimmäisen hauskaa ajanvietettä: sekuntin sadasosiin tiivistyvät kamppailut saavat tunnelman nousemaan ja pelaajat hyppimään tuolissaan… ja ankarat jälkipelit spekulaatioineen kuuluvat silloin asiaan! PSP-versiosta tämä vauhdikas kaksinpelitila puuttuu.

Grafiikka näyttää erityisesti PSP:n pienemmällä näytöllä erittäin kauniilta eikä siinä ole mitään moitteen sijaa. PS2:llakin kuvaruudun näkymät ovat kerrassaan mainioita. Peliäänetkin kuulostavat pääosin asiallisilta, mutta ajonaikainen selostus on tässäkin formulapelissä hiukan pihalla tapahtumista ja toistelee itseään.

Kokonaisuus on kuitenkin erittäin viihdyttävä paketti kaikille ajopelien ystäville, ja vieläpä suomenkielisenä. Mikäli formulapelit yhtään kiinnostavat ja hyllystä löytyy jompikumpi Sonyn konsoli, niin Formula One 06 on suositeltava hankinta. Peliboxi myöntää Formula One 06-pelille neljä ja puoli tähteä.

pisteet: 4½/5

Lemmings (PSP)

10.09.2008 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation Portable

Tämän viikon peliesittelyssä on tuttu peli vuosien takaa, tällä kertaa vain uudella alustalla.
Monet varmasti muistavat pienet otukset, jotka tallustelevat suuressa sokkelokentässä. Pelin nimi on tietysti Lemmings. Kertauksena niille, jotka eivät Lemmingsejä tunne: tarkoitus on siis ohjastaa ruudulla marssiva muurahaislauma läpi kenttäsokkelon kohti maalia käyttäen rajoitettua määrää erikoistoimintoja. Yhdestä lemmings-ötökästä voi tehdä vaikkapa kuopankaivajan, toinen taas voi toimia jonon suuntaa vaihtavana pysäyttäjänä. Eri toimintoja on laajasti tarjolla, ja aina sieltä valikoimasta pienen pähkäilyn jälkeen löytyy juuri ne konstit, joilla kenttä läpäistään.

Sonyn Playstation Portable-konsoli on saanut siis lisäystä puzzlepelivalikoimaansa Lemmings-pelin myötä. Lemmingsiä jo vuosia, vuosia sitten pelannut konkari tuntee olonsa kotoisaksi tämän uutuuspelin parissa, sillä Lemmingsin pelilogiikka, ja monin paikoin grafiikkakin on säilynyt samantyylisenä myös tässä PSP-versiossa. Pelin ohjaaminen onnistuu hämmästyttävän hyvin ilman hiirtäkin PSP:n analogisen ohjaintatin ansiosta ja pelitilanteet saa tallennettua riittävän usein, joten lyhyet pelipyrähdykset onnistuvat mainiosti. Kaikenkaikkiaan voisi todeta, että ei uutta auringon alla – kivannäköistä grafiikkaa löytyy ja äänimaailmakin piristää toki puuhaa, mutta kaikenkaikkiaan audiovisuaalinen ilme on pelissä melko hillittyä. Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin jatkaa, että tämä peli on erinomaisen onnistunutta ajankulunäperrystä, ei tästä mitään merkittävää moittimisen paikkaakaan löydy.

Mikäli pientä pähkäilyä vaativat ja rauhallisesti etenevät puzzle-pelit ovat mieluisia, niin Lemmings tulee todennäköisesti viihdyttämään sinua koko rahan edestä. Peliboksi tarjoilee alansa klassikolle neljä tähteä.

pisteet: 4/5

WRC (PSP)

10.09.2008 Toimittaja: Teijo Kategoria: PlayStation Portable

Playstation2:lle julkaistun WRC Evolvedin jälkeen odotukset olivat korkealla tämänkin julkaisun suhteen, mutta tarkemmin tutkaillessa paljastuu, että nämä kaksi peliä ovat täysin eri studioiden käsialaa – PSP:n on kehitellyt Traveller’s Tale-niminen pelistudio.

WRC:n grafiikat ovat aivan kelvollista katseltavaa ja näyttävät hyvältä PSP:n ruudulla. Ralliauton kolhiminen jättää selvät jäljet autoon ja maisemat soljuvat vauhdilla silmien edessä. Tähän asti kaikki siis kunnossa. Mutta sitten kuoren alta alkaakin paljastua pelikokemusta himmentäviä seikkoja… Ensinnäkin, auton ohjaustuntuma on käsittämättömän herkkä – pienellä ohjausnäpäytyksellä auto voi jo sinkoutua kohti lähintä puuta. Tiukemmissa kaarteissa kokematon kuski spinnaa auton ympäri lähes poikkeuksetta. Vaikeusaste on siis varsin korkealla. Myös äänimaailma saa risuja – autojen moottorit kuulostavat lähinnä ruohonleikkurilta ja kartturi lukee nuotit englanninkielellä – suomea ei ole valikoimassa. Myös radan reunoilla olevat esteet nostavat pelaajan turhautumisastetta: pienempikin kivi pysäyttää auton kulun kuin betoniseinään. Tässäkin olisi kaivattu hiukan suhteuttamista…

Mitä siis WRC tarjoaa? Vauhdikasta rallimenoa äkkipikaisella ohjauksella varustettuna. Tarjolla on viralliset tallit ja kuljettajat, joten se varmasti piristää rallifanin mieltä. Kertakaikkisen loistavan Playstation2-version eli WRC Evolvedin jälkeen tämä PSP-julkaisu vaikuttaa kuitenkin kovin vaisulta ja kömpelösti toteutetulta.

Peliboksin puntarissa pelin ongelmat pudottavat arvosanaa selvästi. Playstation Portablen WRC saa kaksi tähteä. Rallifanit ja todella kärsivälliset pelaajat löytävät pelistä paljon hyvääkin, mutta muiden kohdalla turhautuminen ja kyllästyminen nousee liian nopeasti pintaan.

pisteet: 2/5