Nokia C5:n päällimmäisiin ominaisuuksiin kuuluu Symbian S60 3rd edition / feature pack 2 -käyttöjärjestelmä, A-GPS:n vauhdittama ilmainen navigointipalvelu, 3,2 megapikselin kamera sekä perinteinen 3,5mm kuulokeliitäntä. Yhteyspuolelta löytyy 3G ja bluetooth, mutta WLAN-verkoissa ei tällä kapulalla roikuta. Ohjelmistopuolella noudatellaan hyvinkin pitkälti tuttua Symbian-kaavaa: jos aiemmat Nokia-älypuhelimet ovat toimineet mielestäsi kätevästi, ei C5:kaan tuota minkäänlaisia vaikeuksia. Joitakin pikkuparannuksia käytettävyydessä on tehty: viestit ja ennenkaikkea sähköpostitoiminnot ovat saaneet uutta ilmettä, kalenteri on nyt hiukan havainnollisempi kuin ennen ja puhelimen oma nettiselain vaikuttaa vanhempiin 3rd edition-malleihin verrattuna hiukan nopeammalta.

Puhelinkuulokkeen äänenlaatu on perushyvää tasoa eikä puheluiden vastapuoletkaan valitelleet kuuluvuutta. Kaiutinpuhelumoodi toimii muuten hyvin, mutta satunnaisesti homma lähtee sikäli väärille raiteille, että vastapuoli alkaa kuulla oman äänensä voimakkaana kaikuna, jolloin puhumisesta tulee hankalaa. Suurimman osan ajasta kaiutinpuhelutkin onnistuivat normaalisti. Soittoäänistä lähtee riittävästi meteliä ja värinähälytyskin toimii pontevasti – jopa siinä määrin, että puisella pöydällä värinähälytyksen pärinä peittää vaimeammat soittoäänet lähes kuulumattomiin. No, ainakaan puhelut eivät jää huomaamatta…

Kuoret eivät juurikaan narise – eikä käyttäjäkään

Päällisin puolin katsottuan Nokia C5 on kevyt ja napakan tuntuinen kokonaisuus. Laite ei natise ja ainoa vaimea hälyääni puhelinta ravistellessa on laitteen kyljessä oleva korttipaikan suojaluukku, joka helinästään huolimatta on ainakin tekstijakson aikana pysynyt kiinni moitteettomasti. Näyttö on pienessä puhelimessä luonnollisesti pienehkö ja katselukulmat ovat turhankin rajoittuneet, mutta näytön sisältö on kuitenkin normaaliin malliin luettavissa suoraan edestä katsottaessa. Erikoiskiitokset kohdistuvat C5:n näppäimistöön – luurin näppäintuntuma on omien kokemusteni mukaan kännyköiden terävintä kärkeä. Suuret ja selkeästi naksahtavat näppäimet tekevät tekstiviestien ja sähköpostien kirjoittelusta niin helppoa, kuin se nyt ylipäänsä voi numeronäppäimistöllä olla.

C5:n liitinpatteristo on sijoitettu yläreunaan. Vasemmalta oikealle: 3,5mm kuulokeliitin, micro-USB ja pieni latausliitin.

Nokia C5:n edullisen hankintahinnan huomioiden ominaisuusvalikoima vaikuttaa varsin mukavalta ja tällä kännykällä pystyy tekemään käytännössä lähestulkoon kaikki ne temput, joita keskiverto älypuhelimen käyttäjä keksii kaivata. Hyvän raudan päälle rakentuva kattava ohjelmistovalikoima mahdollistaa esimerkiksi ääneen luetut ajo-ohjeet sisältävän navigoinnin, FM- ja internetradioiden kuuntelun, uutisseurannan RSS-feedien avulla, useammankin sähköpostilaatikon käyttämisen ja monenmoiset ajanvietepelit. Osa toiminnoista on jo valmiina luurissa, ja osa taas on ladattavissa netistä puhelimeen. Yleisesti ottaen tuntuu siltä, että Symbian on pitkän kehityskulkunsa myötä saavuttanut C5:ssa kypsän vaiheen, jossa räikeät puutteet ja virheet on kitketty pois ja käyttö sujuu tasaisen varmaan tahtiin. Testikäytön aikana puhelin ei perustoimintoja käytettäessä kaatuillut kertaakaan ja ainoat boottauskerrat kirjattiin ylös Ovi Store-ohjelmistokaupan kanssa – satunnaiseen temppuiluun auttoi yleensä puhelimen virrattomana käyttäminen.

Poppia, kuvia ja navia hillityllä tyylillä

Multimediapuolella nähdään tasainen keskivertosuoritus ilman loistohetkiä. 3,2 megapikselin kamera suoriutuu satunnaisesta näppäilystä siedettävästi, mutta varsinkin hämärässä kuvanlaatu alkaa haparoida voimakkaan kohinan puolelle. Erona moniin aiempiin Nokian kännykkäkameroihin on pakollinen ja hiukan rasittavakin “kameran räpsähdysääni”, joka raikaa voimakkaasti kaiuttimesta jopa äänetöntä profiilia käytettäessä. Musiikin kuuntelu luonnistuu sillä tutulla Symbian-soittimella, jonka johdannaisia on nähty kännyköissä jo useamman vuoden ajan. Taajuuskorjain löytyy kuten myös satunnaissoitto. Nokia C5:n kuulokelähtö on Kossin luureilla kuunnellen peruslaatua – soundi on melko innoton ja tasapaksu, mutta häiriöttömänä kuitenkin riittävän hyvä arkikäyttöön. Youtubenkin katselu onnistuu, kunhan RealPlayerin asetukset muistaa ensin ruuvailla kohdilleen.

C5:n takakuoren metallinen olemus vakuuttaa. Kamera taas suoriutuu “ihan kiva” -tasolla: riittää satunnaiseen näppäiluun, mutta jättää tarkemmin kuvanlaatua tutkittaessa vähän kylmäksi.

Navigoinnista vielä muutama sananen, sillä se saattaa monille olla olennainenkin puhelimenvalintaperuste. Nokia C5:n ilmainen Ovi Maps-ääninavigointi toimii itse asiassa yllättävänkin hyvin ollakseen matkapuhelimen kylkiäispalvelu. Luuri pysyy kartalla aivan normaalin navigaattorin malliin ja ajo-ohjeetkin tulevat oikea-aikaisesti. Miinuspuolelle kirjataan navigaattorikäytön kannalta turhan pieni näyttö sekä konemainen, lausunnaltaan ja kieliasultaan hiukan kömpelö ääniopastus. Usein navigointia käyttäville suosittelisin edelleen erillistä navigaattoria, mutta satunnaisessa ajosuunnan etsimisessä ja varsinkin kaupungilla kävellen navigoidessa Nokia C5 on fiksu kaveri. Pienenä bonuksena havaitsin moniajon mukavuuden myös navigoinnin yhteydessä: taustalle voi laittaa hiljakseen soimaan musiikkia, jonka jälkeen voi käynnistää ääniopastetun navigoinnin musaa kuunnellen. Soittimen ja navigoinnin ääntä voi säätää toisistaan riippumatta, joten sopivan miksauksen saa aikaiseksi kokeilemalla. Seuraavaksi äänipiuhan voi kytkeä vaikkapa autostereoiden AUX-liittimeen ja antaa biisien raikua ilman, että ajo-ohjeet menisivät ohi korvien. Kätevää!

Arkinen järkivalinta

Nokia C5 on oiva osoitus siitä, että kosketusnäyttövetoisilla älypuhelinmarkkinoilla vaisuhkosti esiintynyt kännykkäjättiläinen on edelleen parhaimmillaan perinteisten ja kohtuuhintaisten puhelinten valmistajana. C5 toimii rivakasti ilman ärsyttäviä käyttöliittymän viiveitä ja luurista löytyy vahva kattaus olennaisia (ja toki myös vähemmän olennaisia) toimintoja. Puhumiseen ja tekstiviestittelyyn laite sopii oikein mainiosti ja kevyt nettikäyttökin luonnistuu, joten C5-mallia voisikin kutsua kaiken vauhdikkaan markkinahypen keskelle piiloutuneeksi järkivalinnaksi – puhelimen hinta-laatusuhde keräsikin positiivisia kommentteja Tekniikkaparkin toimituksessa. Tämä luuri ei juurikaan herätä ympäristön mielenkiintoa eikä siinä ole oikeastaan mitään ennenkuulumatonta tekniikkaa, mutta tasainen suoritus kääntyykin loppusuoralla voitoksi – Nokia C5 hoitaa oman tonttinsa asiallisesti ja sopii hyvin sellaiselle käyttäjälle, joka haluaa kevyen, mutta hiukan peruspuhelinta fiksumman kännykän taskuunsa.

Plussaa:
+ hyvä näppäimistö ja kirjoitustuntuma
+ monipuoliset ominaisuudet ja sen myötä myös hyvä hinta-laatusuhde
+ ilmainen navigointi

Miinusta:
+ katselukulmiltaan vaatimaton näyttö
+ kameran metelöinti ja kuvakohina

Lisätiedot: http://www.nokia.fi/tuotteet/kaikki-puhelimet/nokia-c5-00

Pelin grafiikkaa on syytä kehua, nimittäin jopa tavallisella, ei HD:tä tukevalla televisiolla pelattaessa pelimaailma näyttää upealta jokaista yksityiskohtaa myöten. Sotatilanteen kaaos on saatu näyttämään aidolta ja komealta. Myös pelattavan hahmon haavoittuminen on helppo havaita ruutuun ilmestyvien  punaisten tahrojen ansiosta, jotka myös vaikeuttavat selvästi näkyvyyttä. Tahrat saa pois ruudulta suojautumalla tulitukselta ja olemalla hetken rauhassa voimia keräämässä. Näkyvyys pelissä on  muutenkin paikoitellen erittäin huono savun ja ilmassa leijuvan pölyn takia, mikä tekee taisteluista vaativia. Komeasti toteutettu äänipuoli tukee hienoa grafiikkaa ja peli tarjoaa kaiken kaikkiaan hienon audiovisuaalisen kokemuksen, joka on jopa niin hyvin toteutettu, että heikkohermoisia voi alkaa sodan keskellä ahdistamaan.

Pelimaailmaa katsotaan pelattavan hahmon silmillä ja ohjattavuus on sopivan haastavaa. Huom: haastavaa, ei niinkään huonoa. Sotatilanteen haasteellisuus on saatu tuotua hienosti tähän peliin ja taisteleminen on nautinnollisen vaativaa. Mutta ei pelin saa liian helppo ollakaan.

Vihollisten lahtaamiseenkin voi käyttää useita eri taktiikoita; joko napsia niitä yksitellen suojasta tai rynnäköidä keskelle vihollisjoukkoa. Myös kranaatteja on käytettävissä. Taktikointi onkin iso osa peliä; aina pelkkä räiskintä ei onnistu, vaan se voi olla jopa kohtalokasta. Joissakin tilanteissa on pakko etsiä hyvä suojapaikka ja yrittää sieltä käsin ampua vihollisia yksitellen. Yhtenä hienona  asiana taistelutilanteissa voidaan pitää sitä, että myös ryhmän muut jäsenet saavat eliminoitua vihollisia, eikä ryhmä näin ollen ole vain turha perässä juokseva lauma tyhmiä tekoälysotilaita. Toki osa vihollisista on jätetty tarkoituksella pelaajan eliminoitavaksi, joten läheskään kaikkea vastuuta ei voi jättää ryhmälle.

Killzone 2 on peli, jota aikanaan odotettiin innokkaasti ja kyllähän se on osoittautunut odottamisen arvoiseksi. Peli on ehdottomasti yksi parhaista ja komeimmista räiskintä/sota -peleistä mitä Playstation -konsolilla on nähty.

Navigon 2510 on kevyt, 3,5″ kosketusnäytöllä varustettu navigaattori, joka soveltuu kokonsa puolesta autonavigoinnin lisäksi myös jalankulkijoiden opastajaksi. Tekniikkaparkin pikakokeessa Navigon 2510 vaikutti varsin miellyttävältä tuttavuudelta: kätevä koko, hyvälaatuinen näyttö ja kokoisekseen voimakas puheäänentoisto antavat hyvät lähtökohdat reitillä pysymiseen.

Navigonin laitteet on helppoa tunnistaa oman merkkinsä edustajiksi, ja tässä mallissa onkin erittäin paljon samaa ulkonäköä kuin isommassa, aiemmin Tekniikkaparkissa testatussa 8410-mallissakin. Yhtäläisyydet eivät toki rajoitu pelkästään ulkokuoreen, sillä monta muutakin yhtenevää yksityiskohtaa laitteiden väliltä toki löytyy: positiiviselta puolelta voisi mainita selkeähkön karttanäytön ja sujuvankuuloisen ääniopastuksen ja pieniä moitteita joudumme jälleen antamaan tummasävyiselle ja paikoitellen harmillisen pientä fonttikokoa käyttävälle käyttöliittymälle. Myös laitteen näyttöä ympäröivä muovikehys on turhan korkea, joten kosketusnäytön alareunassa olevia painikkeita käyttäessä tuo kehys on ainakin isosormisen käyttäjän kannalta hiukan tiellä.

No, muotoseikat sikseen. Itse navigointipuoli hoituu tällä laitteella asianmukaisesti, eikä Navigonin reittivalinnoissa ole valittamisen varaa tälläkään kertaa. Kävelynavigointiin panostaminen on mukava lisäidea laitteen tarjontaan ja kevyttä laitetta kanniskelee mielellään mukana myös jalkaisin liikkuessa, mikäli ympäristö ei ole ennestään tuttua. Tähän saumaan kovaksi haastajaksi tosin asettuvat esimerkiksi Nokian uudet kännykkämallit, joihin sisältyy ilmaiset navigointipalvelut – kännykkä on useimmiten joka tapauksessa mukana, mutta navigaattorilaite saatetaan koostaan huolimatta kokea “ylimääräiseksi” taskuntäyttäjäksi, kun se ei pysty kännykän virkaa hoitamaan.

Lyhyesti todettuna Navigon 2510 on tutustumisen arvoinen laite sellaiselle autoilijalle, joka haluaa varmatoimisen ja tarvittaessa taskussakin kulkevan navigaattorin. Kirsikkana kakun päällä on Navigonin tyylikäs ja laadukkaanoloinen ulkokuoren viimeistely.

Pelialueen suuruudesta ja melko vapaasta pelityylistä johtuen inFamous tarjoaa pelattavaa useiksi tunneiksi. Pelissä kulutetaan paljon aikaa pelkästään kaupungilla kiertelyyn ja kun kyseessä on suuri kaupunki, ovat välimatkat pitkiä. Liikuskelu paikasta toiseen saattaa alkaa jossain vaiheessa puuduttamaan, varsinkin jos ei ole mitään hajua mihin pitäisi mennä ja mitä tehdä. Varsinkin alussa pelaaja on hiukan pihalla siitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Pelin edetessä kysymyksiin löytyy vastauksia pikkuhiljaa.

Cole onneksi on uusien voimiensa myötä hiukan keskiverto kaduntallaajaa voimakkaampi ja akrobaattisempi, joten katolta toiselle ja seiniä pitkin hyppely ei ole mahdotonta. Tämä puolestaan hiukan nopeuttaa liikkumista. Ohjaus toimii mukavasti ja kuvakulmat eivät aiheuta suurempia ongelmia. Karu räjähdyksen jälkeinen kaupunki on toteutettu hienosti yksityiskohtia myöten eikä grafiikan osalta muutenkaan ole moittimista.

InFamous -pelistä on ehtinyt jo ilmestyä jatko-osa, jota on kehuttu ensimmäistä osaa paremmaksi. Mutta on tämä ensimmäinen osakin ihan kelpo toimintapeli johon kannattaa tutustua. Tässä pelissä voit ihan vapaasti valita haluatko olla antisankari vai oikea sankari.

Kesä on matkaradioiden otollisinta aikaa, joten otimme testiin JVC:n järeän, mutta silti vielä jossain määrin kannettavan musiikkitykin. JVC on valmistanut jo pitkään tällaisia BoomBlaster-nimeä kantavia poppikoneita, joten laitteen konsepti on varmasti tullut monille tutuksi. Tekniikan kehittyessä tarvitaan kuitenkin pientä hienosäätöä, joten katsotaanpa tarkemmin, mitä testiin saapunut laite osaakaan tehdä.

JVC RV-NB50 on varsin kookas ja vajaan 7 kilon painoinen kannettava musiikkikeskus, jolla voi soittaa musiikkia radion lisäksi CD-levyltä, USB-muistitikulta ja tietyiltä iPod-soitinmalleilta. Laitteessa on silminnähden korostettu matalien taajuuksien toistoa, sillä siitä löytyy äänenvoimakkuussäädön lisäksi yhtä näyttävä säätönuppi myös basson määrälle, ja soittimen molemmissa kyljissä on noin 5 tuuman kokoiset bassokaiuttimet. Virtalähteeksi kelpaa verkkovirran lisäksi myös iso kasa paristoja tai sopivalla kaapelilla myös auton savukkeensytyttimen 12V-virta.

Reippaasti bassoa, niukasti liitäntöjä

Ja ääntähän tästä laitteesta tosiaan lähtee. JVC:n soundi on poikkeuksellisen tukeva ja äänenpainettakin irtoaa helposti normaalikokoisiin huoneisiin riittävä määrä. Kohtuullisilla äänenvoimakkuuksilla JVC toistaakin musiikin kaikin puolin ryhdikkäästi. Suuremmissa tiloissa ja ulkona kuunnellessa kannattaa kuitenkin pitää ääniasetukset maltillisina, sillä lisäbassosäätimen suuremmilla asetuksilla ja reippaalla äänenvoimakkuudella ääni karkaa helposti säröytymisen puolelle. Muutenkin Boomblasterin mahtaileva bassotoisto osoittautuu hiukan kaksijakoiseksi asiaksi, sillä alkuinnostuksen jälkeen laitteen matalana kumiseva soundi alkaa käydä jopa hiukan rasittavaksi – ajoittain tuntuu siltä, että basso jytisee “irrallaan” muusta äänentoistosta. Tähän toki auttaa basson määrän vähentäminen, jolloin toisto asettuu paremmin uomiinsa. Myös diskanttitoistoon olisi toivonut hiukan enemmän erottelevuutta ja pehmeyttä. Toki tässä vaiheessa täytyy palauttaa mieliin se fakta, että nyt arvioidaan kannettavaa CD-soitinta, eikä yhteen kuoreen pakatulta satsilta voida odottaa kalliiden erillislaitteiden tasoista äänielämystä. Puitteet huomioiden JVC kuitenkin suoriutuu äänentoistosta kelvollisesti ja on aivan varteenotettava pakettistereoiden haastaja.

JVC:n vakiovarusteisiin kuuluu soittimen kaikkia toimintoja ohjaava kaukosäädin, mutta muilta osin RV-NB50 vaikuttaa varsin pelkistetyltä laitteelta. Taustavalaistu näyttö on harmillisen pieni ja siinä näkyviä tietoja joutuu heikon näkyvyyden vuoksi tarkastelemaan lähietäisyyltä. Radiossa ei ole ollenkaan RDS-toimintoja tai ulkoisen antennin liitäntää, joten radiovastaanotto jää pelkän piiska-antennin varaan. Toinen puuttuva liitäntä on linjasisääntulo, joten JVC:tä ei voi valjastaa esimerkiksi kannettavan tietokoneen kaiuttimiksi. Tämä on harmillinen puute, sillä JVC:ssä olisi äänenlaadun puolesta osin hyvinkin potentiaalia pienen kämpän ainoaksi äänilähteeksi.

JVC:n näyttö on vähän turhan pieni, mutta onneksi käyttönäppäimet ovat selkeitä.

USB-tikulta voi toistaa musiikkia, mutta ainoa näytölle ilmestyvä tieto on kappaleen järjestysnumero ja toistoaika kappaleen alusta. Kun kappaleiden nimitiedot kuitenkin on jo valmiiksi tiedostonimissä tai ID3-tageissa, olisi ollut todella toivottavaa, että soitin näyttäisi edes parhaillaan soivan kappaleen nimen. Muistitikun kansiot laite sentään tunnistaa ja kansiosta toiseen loikkiminen tapahtuu Group Up/Down-näppäimillä. Kappaleiden vaihto on USB-tikulta kuunneltaessa hitaampaa kuin CD-soittimen puolella.

Yksi JVC:n erikoistoiminnoista on iPod-yhteensopivuus. Laitteen etulevyssä olevan luukun alta paljastuu iPod-telakka, johon soittimen voi kytkeä. Tämän toiminnon testaus päättyi kuitenkin nopeasti, sillä JVC ei suostunut juurikaan yhteistyöhön kolmannen sukupolven iPod Touch-soittimen kanssa – ainoa näkyvä vaikutus oli se, että Touch alkoi latautua telakassa. Käyttöohjekaan ei tosin lupaa yhteensopivuutta tämän mallin kanssa – tuettuna on Touch-mallisarjasta ainoastaan 1. ja 2. sukupolven laitteet.

Poppikone etsii paikkaansa

JVC RV-NB50 Boomblaster on ulkoisesti vaikuttavannäköinen laite, jonka äänentoistokin vastaa varsin pitkälle laitteen yleistä olemusta. Ääntä lähtee paljon ja perustoiminnot toimivat mutkattomasti. Laitteelle on kuitenkin hankalaa löytää optimaalista käyttötarkoitusta, sillä ominaisuudet ovat hiukan ristiriitaisia: laite sopisi toimintojen ja paristokäyttöisyyden puolesta vaikkapa uimarannan tai lomareissun viihdyttäjäksi, mutta tämä poppikone on melkoisen painava ja kookas mukana kannettavaksi. Toisaalta äänen määrä ja laatu riittäisivät myös kotikäyttöön ja jopa asunnon ainoaksi äänentoistolaitteeksi, mutta ulkoisen äänilähteen “Line In” -liitäntöjen puuttuminen ja pöytätilan rohmuaminen ovat pitkiä miinuksia siinä käyttötarkoituksessa. Hintalappukin on “matkaradioksi” varsin mittava, sillä nettitietojen perusteella laitteen myyntihinta keikkuu jutun kirjoitushetkellä 250 euron yläpuolella. Jos nämä asiat eivät muodostu ongelmiksi, JVC Boomblaster tarjoaa yksien kuorien sisässä suoraviivaisen ja bassotaajuuksiakin ponnekkaasti toistavan stereopaketin, jonka voi tarvittaessa napata myös reissuun mukaan.

Valmistajan tuotesivut: http://www.jvc.fi/tuote?kategoria=10600.0500&id=2175970

Audio Pro Radio One R-20BT on kaiuttimistaan tunnetun ruotsalaisen valmistajan uusi aluevaltaus – pöytäradio, joka on varustettu myös bluetooth-yhteydellä. Bluetooth mahdollistaa langattoman äänensiirron vaikkapa kännykästä Radio Oneen, jolloin musiikin toistoa voi ohjata vaikkapa sohvalta kännykän välityksellä ilman välikaapeleita. Radiopuolen ominaisuuslista on myös mukava: laitteesta löytyy niin sisäinen antenni kuin tavallinen radioantenniliitäntäkin ja laite tunnistaa asemien nimet RDS-signaalista. Kello ja herätystoiminto löytyy, kuten myös linjatasoinen sisääntulo ulkoisia äänilähteitä varten.

Kun radion täräyttää käyntiin, kiinnittyy huomio ensimmäisenä varsin ryhdikkääseen äänenlaatuun. Pienestä koostaan huolimatta laite toistaa myös matalia taajuuksia ja äänentoiston kokonaisuus pysyy hyvin hallinnassa. Myös äänenpainetta löytyy sen verran, että Radio One saattaisi hyvinkin riittää pienempien asuntojen ainoaksi radioksi, ellei laitteelta kaipaa kaukosäätöä tai stereotoistoa. Pidempään kuunnellessa huomaa, että Radio Onen ponnekas bassotoisto saattaa välillä muuttua harmillisen kumisevaksi ja tavallaan “irralliseksi”, mutta suurimman osan ajasta äänenlaatu on vahvasti positiivisella puolella ja on pakko hämmästellä, miten Audio Pro on saanut mahdutettua pieneen purkkiin näinkin vakuuttavan äänentoiston. Kaiutin on suunnattu ylöspäin, joka saattaa muuttaa soundia suuntaan tai toiseen kuuntelupaikasta ja laitteen sijoituspaikasta riippuen, mutta pöytäradiolle tyypilliseen taustamusiikkikuunteluun tästä ei ole haittaa.

Säädinrykelmä on ulkoasultaan tyylikäs, mutta vaatii hiukan totuttelua.

Radio One on muutamista erikoistoiminnoistaan huolimatta varsin suoraviivainen käytettävä. Näppäimiä on vain muutama, joten laitteen tärkeimmät toiminnot löytyvät ilman käyttöohjeen selailuakin. Laitteen design on tyylikästä ja Radio Onea voisi kehua jopa sisustuselementiksi, mutta tästä tyylittelystä seuraa myös jonkinasteisia käytettävyysongelmia. Ensinnäkin kiiltäviin hopeanvärisiin näppäimiin kaiverretut tekstit erottuvat huonosti, joten ainakin alkuvaiheessa näppäimiä joutuu tihrustamaan tarkasti. Hipaisukytkimin toteutetut alareunan näppäimet, mukaanlukien etulevyn virtakytkin, ovat tuntumaltaan epämääräisiä ja joskus virtanappia joutuu painamaan parikin kertaa, ennenkuin sormi osuu oikealle kohdalle ja oikealla tavalla. Testikäyttöön saadussa laitteessa myös keskellä oleva pyöritettävä säädin toimi hiukan epämääräisesti hypähdellen ajoittain useamman pykälän kerrallaan eteenpäin, joten asetusvalikoiden selailu on välillä työlästä. Liekö sitten kyse yksilöviasta, vai pitäisikö käyttäjän vaan totutella hiukan yli-innokkaaseen säätöpyörään? Radionkuuntelun kannalta olisi myös toivonut laitteeseen helpommin käytettäviä asemien pikavalintoja, sillä pikavalintojen käyttö vaatii useampia painalluksia jokaista asemanvaihtoa kohden. Radion käytettävyys paranisi hurjasti, mikäli laitteessa olisi suorat numeroidut pikavalintanäppäimet vaikkapa kuudelle eri radioasemalle.

Tästä kelpaa kuunnella niin poppia kuin uutisiakin. Laitteen päälle sijoitettu kaiutin toistaa ääntä tasapainoisesti.

Onneksi kuitenkin radiovirittimen laatu ja herkkyys ovat hyvällä tolalla, vaikkei pöytäradio järeämmille laitteille ihan pärjääkään: verrokkina käytetyn Technics-kotiteatterivahvistimen viritin sai heikon ja kaukaisen paikallisradiotaajuuden kuuluville suht vakaasti vaimean pohjakohinan saattelemana, kun taas Radio One sai samalla ulkoisella antennilla hädin tuskin kaivettua signaalia ylipäänsä esille suhinan seasta. Normaalissa käytössä ja oman paikkakunnan radiotaajuuksia kuunnellessa Radio One toimii kuitenkin kelvollisesti ja onnistuu nappaamaan valtaosan asemista kiinni jopa sisäisellä antennillaan.

Testasimme musiikin langatonta kuuntelua yhdistämällä Nokia N81-matkapuhelimen Radio Oneen bluetooth-yhteyden kautta ja laitteen bluetooth-ominaisuus osoittautuikin vaivattomaksi ja toimivaksi toiminnoksi. Kännykkä yhdistyi Radio Oneen ensiyrityksellä ja kännykkään tallennetun musiikin toisto alkoi saman tien. Äänenlaadusta ei pysty erottamaan virheitä ainakaan laitteen omien kaiutinten kautta kuunneltuna. Bluetoothin kauneus on siinä, että asunnossa tai toimistolla voi käyskennellä kännykkä taskussa yhteyden kantomatkan puitteissa ja musiikin toistoa voi ohjata kännykän ruudulta vaikka viereisestä huoneesta – ja musiikki soi Radio Onen kautta taukoamatta. Hienoa, näin sen pitääkin toimia!

Pöytäradioiden mittakaavassa Radio One tarjoaa monipuoliset liitännät – vasemmalta oikealle: antenniliitin, linjasisääntulo, kuulokeliitin, subwoofer-ulostulo ja verkkovirtaliitin.

Pienistä käytettävyyteen liittyvistä mutinoista huolimatta Audio Pro Radio One on mukaansatempaava musiikinkuuntelulaite, joka hämmästyttää hienolla äänenlaadullaan. Audio Prota on helppoa kuunnella ja soundissa on sellaista miellyttävää selkeyttä ja vaivattomuutta, jota harvoin pöytäradioista tapaa. Hintaseurantapalveluiden perusteella noin 200 euron paikkeilla pyörivä hinta saattaa kuulostaa äkkiseltään kovalta, mutta vastineeksi saa tyylikkään ja äänekkään pikku viihderasian, joka hoitaa niin radion, aktiivikaiutinten kuin bluetooth-vastaanottimenkin virkaa.

Lisätietoja löytyy maahantuojan tuotesivuilta.

Tällä kertaa Tekniikkaparkin käsittelyssä on Canon EOS 550D -järjestelmäkamera. Kyseessä on Canonin uusin “satasarjalainen” digijärjestelmäkamera, joka on suositun 500D-mallin seuraaja. APS-C-kokoinen 18 megapikselin CMOS-kenno ja DIGIC4-prosessori muodostavat tämän kameran ytimen ja niiden ympärille onkin saatu kasattua monipuolinen taltiointiväline.

Kamerana 550D on vakuuttava laite. Iso kolmetuumainen näyttö on näyttävä ja terävä, joten kuvien pintapuolinen tarkistaminen onnistuu ongelmitta. Ergonomia ei ole aivan isompien ammattimallien tasolla, mutta toki kamera on myös huomattavasti pienempi ja kevyempi. Mitään perustavanlaatuista ongelmaa käytettävyydessä ei kuitenkaan ole, ja kaikkein tärkeimmät toiminnot on 550D:ssä onneksi tuotu käytettäväksi omista näppäimistään.

Takapaneelia hallitsee suuri ja tarkka näyttö, jota voi käyttää live view-tilassa myös etsimenä.

Kuvauskokeilujen perusteella Canon 550D on kuvanlaadultaan yllättävänkin suorituskykyinen järjestelmäkamera. Erityisesti kameran hyvä suoriutuminen korkeammilla ISO-herkkyyksillä on mukavaa katseltavaa – käytännössä Canonin kuvat ovat normaalikäytössä kelvollisia vielä ISO 3200:llakin, ja kiperän paikan tullen jopa ISO 12800 on käytettävissä – tosin korkeimman herkkyyden kuvat ovat jo rajusti kohinaisia ja käyttökelpoisuus rajoittuu lähinnä merkittävästi pienennettyihin nettikuviin. Kuvien terävyyteen vaikuttaa merkittävästi kameran nokalle kiinnitettävä optiikka, mutta ainakin testissä käytetyllä Canonin 15-85 IS -linssillä ei terävyyden suhteen jäänyt juurikaan moitteille sijaa, joten 18 megapikselin kenno suoriutuu tehtävästään puhtain paperein.

Valintakiekosta löytyy manuaaliasetusten ja kuvausohjelmien lisäksi myös täysautomaattitila sitä kaipaaville. Isommista järjestelmäkamerarungoista tuttua kuvausasetukset kertovaa näyttöä ei kameran päällä kuitenkaan ole.

Eräs puhutuimmista 550D:n ominaisuuksista on täyden teräväpiirtotarkkuuden videokuvaus. Heti aluksi on syytä korostaa, että järkkäri ei ainakaan tässä kehityksen vaiheessa pysty vielä täysin korvaamaan helppokäyttöistä kotivideokameraa, mutta videokuvauksen laatu alkaa jo olla erittäin hyvin kohdillaan. Videotoiminnot on toteutettu Canon 550D:ssä kohtuullisen järkevästi – videokuvauksen käynnistykselle on oma näppäimensä etsimen vieressä ja parempaa äänenlaatua kaipaaville kameran kyljestä löytyy stereomikrofonin liitäntä. Videot ovat isommaltakin ruudulta katsottuna varsin näyttäviä, ja tätä vielä korostavat järjestelmäkameran tuomat mahdollisuudet vaikkapa syväterävyydellä leikittelyyn. Videokuvaus 550D:llä vaatii kuitenkin keskimääräistä enemmän keskittymistä ja välineen rajojen huomioimista, sillä esimerkiksi jatkuva automaattitarkennus on pois pelistä videokuvauksen aikana. Toki kameraa voi pyytää napin painalluksella tarkentamaan kuvaa myös videoinnin aikana, mutta tällöin tarkennus on hidasta ja hapuilevaa, ja aiheuttaa lisäksi selvästi erottuvia häiriöitä niin kuvaan kuin ääneenkin: ääniraidalla kuuluu tarkennusmoottorin surahtelu ja videokuvassa näkyy tarkennuksen edestakainen sahailu. Manuaalitarkennus on siis parempaa jälkeä tavoittelevien ratkaisu.

Tähän väliin mainitsen muutaman sanan myös testissä käytetystä objektiivista. Putki oli tarkemmin sanottuna mallia Canon EF-S 15-85/3.5-5.6 IS USM. Merkintä kertoo, että kuvanvakaaja löytyy, laajakulma on hiukan normaalia kittilissiä leveämpi ja telepäässäkin mennään 55mm-kittiä pidemmälle. Objektiivi on tarkasti kootun oloinen ja melko painavakin, joten laatuvaikutelma on kohdillaan. Onneksi ulkoasu ei tässä tapauksessa petä, sillä laatu jatkuu myös kuvanlaadun puolelle. Kuvat ovat tietokoneen ruudulla tehdyn tarkastelun perusteella laidasta laitaan teräviä ja kuvanvakaajakin tuntuu toimivalta. Valovoimaa voisi toki tässä hintaluokassa olla jo vähän enemmän varsinkin telepäässä, mutta onneksi 550D-runko tulee tässä asiassa vastaan korkeiden ISO-arvojen käyttökelpoisuuden myötä.

15-85mm objektiivi osoittautui hyväksi, joskin hiukan painavaksi pariksi 550D-rungolle.

Canon EOS 550D on hyvin kypsän ja laadukaan oloinen paketti, mikä ei toki Canonin kamerakokemuksen huomioon ottaen ole mikään yllätys. Järjestelmäkameramarkkinoilla käyttäjät ovat perinteisesti olleet erittäin merkkiuskollisia jo senkin takia, että objektiivien kiinnitykset eivät ole yhteensopivia eri kameramerkkien välillä. Canon 550D tulee varmasti olemaan vanhemmista rungoista päivittävien Canon-kuvaajien mieleen, mutta tämä kamerarunko saattaa etevien video-ominaisuuksiensa ansiosta houkutella jopa uusia Canon-käyttäjiä kilpailevien merkkien puolelta. Myös muilta osin Canon 550D on hyvinkin ajan ja kilpailun tasalla, mutta itse valokuvaamisen puolella laatu- ja käytettävyyserot eivät ole järjestelmäkameramerkkien välillä merkittäviä. Mikäli videokuvaus ei ole tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, kannattaa tutustua myös muihin merkkeihin – eräänä esimerkkinä hiljattain Tekniikkaparkissa arvosteltu Nikon D5000, joka sekin on huippulaadukas kamera samasta hintaluokasta.

Lisätietoja valmistajan sivuilta: http://www.canon.fi/For_Home/Product_Finder/Cameras/Digital_SLR/EOS_550D/index.asp

Käytännössä Voddlerin käyttö vaatii rekisteröitymisen ja asiakasohjelman imuroinnin. Voddler Player-ohjelma huolehtii videokuvan näyttämisestä, mutta katsottavat sisällöt valitaan nettiselaimen kautta osoitteessa voddler.com. Kokonaisuus toimii hyvin ja käyttökokemus on yllättävänkin positiivinen – leffojen selaaminen on helppoa genreittäin jaoteltujen ja kansikuvan sisältävien listausten kautta ja monista elokuvista on täysversion lisäksi katsottavissa myös esittelypätkä eli traileri.

Mieleinen elokuva valitaan katsottavaksi nettiselaimen avulla, jonka jälkeen käynnistyy itse videosisällön esittävä Voddler Player-ohjelma.

Voddlerin verkkosivujen mukaan palvelun käyttöön tarvitaan vähintään 3,5 megan nettiyhteys, joten mokkuloilla tai hitaimmilla laajakaistayhteyksillä on luvassa suuria ongelmia videotoiston suhteen, jos videot ylipäänsä käynnistyvät. Kun nettikaistaa on riittävästi käytössä, Voddler toimii sujuvan moitteettomasti. Koekäytön aikana videot toistuivat ongelmitta alusta loppuun asti eikä kuvassa tai äänessä ilmennyt pätkimistä. Huomionarvoista on se, että Voddlerin mukana koneelle asentuu myös VoddlerNet-sovellus, joka hoitaa videosisällön liikuttelun niin sisään- kuin ulospäinkin sekä käyttää maksimissaan 13 gigaa tietokoneen levytilaa videosisältöjen säilömiseen. Voddler toimiikin eräänlaisena vertaisverkko-tyyppisenä järjestelmänä jossa käyttäjät lataavat tiedonpalasia keskuspalvelinten lisäksi myös toisiltaan, joten kannattaa varautua siihen, että tietoa liikkuu nettiyhteyden läpi muutenkin kuin pelkästään katsottavana olevan elokuvan osalta.

Leffavalikoima ei ainakaan tässä vaiheessa kata kaikkea mahdollista, mutta uskoisin, että kokoelmasta löytyy kriittisemmällekin katsojalle vähintään muutamia mieluisia elokuvia. Myönteistä on myös se, että valikoimaan on otettu joitakin TV-sarjojen jaksoja esimerkiksi laadukkaaksi tunnetun BBC-televisioyhtiön valikoimista.

Kokonaisuutena Voddler on erittäin mielenkiintoinen uusi palvelu, jolle on helppo ennustaa käyttäjämäärien huomattavaa kasvua ja Spotifyn kaltaista hypetystä. Voddler myös pitää sen minkä lupaa eikä kokeileminen maksa mitään, joten palveluun kannattaa tutustua lähemminkin.

Palvelun verkkosivut: http://www.voddler.com

Riistakamerat ovat herättäneet viime aikoina paljonkin kiinnostusta luonto- ja eräharrastajien keskuudessa, sillä onhan se nyt mielenkiintoista nähdä, minkälaisia villejä tai kesympiäkin eläimiä lähialueilla liikkuu. Riistakameran toimintaperiaate on yksinkertainen: laitteeseen asetetaan tyhjä muistikortti ja täydet patterit, jonka jälkeen kamera viedään halutulle vartiointipaikalle. Kun eläin kävelee kameran näköpiiriin, laite nappaa asetuksista riippuen joko yhden kuvan, kuvasarjan tai videoleikkeen. Sen jälkeen kamera vaipuu virtaa säästävään horrokseen ja herää jälleen kuvaamaan, kun uutta liikettä ilmenee.

Testissä oleva Moultrie I-40 -malli on varustettu 4 megapikselin kennolla ja infrapunasalamalla. Tällä kattauksella saadaan päivällä varsin sävykkäännäköisiä ja terävyydeltäänkin kelvollisia kuvia ja yöllä puolestaan kuvat ovat salaman toteutuksesta johtuen mustavalkoisia. Etuna tässä toiminnassa on se, että infrapuna ei säikäytä kuvattavia eläimiä juuri ollenkaan, kun taas tavallinen kirkas salama pelottelisi kuvauskohteet mitä todennäköisimmin karkuun. Jokainen voi itse kurkata jutun lopussa olevasta esimerkkikuvasta, onko kuvanlaatu oman silmän mukaan riittävän hyvä – täyteen kokoon suurennettuna kuva ei pärjää millään edes nykyisille pokkarikameroille, mutta kohteesta saa kuitenkin hyvin selvää ja kuvan alalaitaan piirtyvät lämpötila- ja ajankohtatiedot ovat myös hyödyllinen lisä. Yökuvien suorituskyky oli positiivinen yllätys – infrapunasalama kantaa aika pitkälle ja toimii tarkoituksenmukaisesti, vaikka terävyyttä ja värejä menetetäänkin. Nopeimmista eläimistä kuvaan saattaa tosin jäädä pelkkä häntä, sillä I-40:ssä on pieni viive liikkeen tunnistamisesta kuvan nappaamiseen.

Näkymät I-40:n etukannen alta. Kuvassa näkyy ylhäältä alaspäin katsottuna mm. kookas infrapunasalama, suuntausta helpottava laserosoitin, kameran linssi, merkkivalo, LCD-näyttö sekä ohjauspainikkeet. Alalaidassa oleva vaalea pyöreä alue on liikkeentunnistin.

Moultrie I-40 saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä hiukan hankalakäyttöiseltä, mutta suomenkielistä käyttöohjemonistetta selailemalla asiat alkavat kuitenkin pikkuhiljaa selvitä. Asiaan perehtymisen jälkeen tavallinenkin käyttäjä osaa asetella tarvittavat asetukset ja kellonajat kohdilleen, vaikkei toimenpidettä erityisen havainnolliseksi voi vielä sittenkään kehua – pieni kaksirivinen näyttö ja englanninkieliset tekstivalikot ovat kieltä taitamattomalle työläähkö yhdistelmä. Jos taas kielen kanssa on sinut, asetusten vaihtelu luistaa nopeammin. Kun asetukset on kerran säädetty kohdalleen, kameran kuvausvalmiuteen valmisteleminen on suoraviivaista: siihen tarvitaan vain virtanapin naksautus ja yksi MODE-näppäimen painallus, jolloin näyttöön ilmestyvä “AUTO”-teksti kertoo kaiken olevan valmista ja kamera aloittaa kuvausurakkansa 30 sekunnin kuluttua.

Ulkoisesti I-40 on kyllä aika kookas möhkäle. Muovisten luukkujen ja saranoiden kestävyys hiukan epäilyttää, enkä uskaltanut käsitellä luukkuja kovin vauhdikkaasti. Myös paristojen ja muistikortin asettaminen on suunniteltu oudosti – SD-kortin paikka on laitteen kyljessä yhteisen suojakannen alla, mutta niin tolkuttoman ahtaassa paikassa, että isompisorminen käyttäjä joutuu avaamaan myös paristokannen, jotta pääsisi muistikorttiin kunnolla käsiksi. Jo ensimmäisen suojakannen avaaminen on hankalaa, jos laite on kiinnitettynä puuhun, ja lisäaskartelu toisen kannen kanssa hidastaa kortin vaihtoa entisestään. Riistakameran käyttötavan huomioonottaen olisi toivonut, että yleisin rutiinitoimenpide eli kortinvaihto olisi tehty hiukkasen näppärämmäksi, jolloin laitetta ei tarvitsisi irrottaa asennuspaikastaan kuvien tarkistamista varten.

Kiperä korttipaikan sijainti keräsi moitteita – ohjetarran sisältävä paristokotelon kansi on auttamattomasti tiellä muistikorttia vaihtaessa.

Myyjän ilmoittamat tiedot kertovat, että kuuden D-pariston pitäisi riittää 150 päivän yhtäjaksoiseen käyttöön, ellei kylmyys pääse toiminta-aikoja hyydyttämään. Muistin määrästä kuvaaminen ei ainakaan jää kiinni, sillä tämä riistakamera tukee maksimissaan 4 gigatavun SD-kortteja, joille mahtuisikin jo tuhansia kuvia.

Pienistä käytettävyyden kompuroinneista huolimatta Moultrie I-40 vaikuttaa hyvältä kokonaisuudelta. Kuvanlaatu on hyväksyttävää tasoa, kuvaustiloista löytyy tarpeeksi säätöjä sopivaa toiminnan ajastusta varten ja laite tuntuu reagoivan varsin herkästi edessään liikkuviin kohteisiin. Tekniikkaparkin toimitus jää mielenkiinnolla odottamaan, millaisia kuvia Moultrie I-40 nappaa tositoimissa, sillä kamera päivystää tälläkin hetkellä metsän siimeksessä. Palaamme tällä sivustolla asiaan, mikäli jotain mielenkiintoista uutta tietoa ilmenee, joten pistäytykääpä vierailulla uudelleenkin!

Paperilla ominaisuudet näyttävät sangen mukavilta: 640×360-resoluutioon yltävä 3,2″ kapasitiivinen kosketusnäyttö, 3,5mm liitin kuulokkeita ja TV-ulostuloa varten, 32 gigaa tallennustilaa, 5 megapikselin kamera tupla-led-salamalla, sisäänrakennettu GPS… Eipä äkkiseltään tule mieleen mitään olennaista puutetta varustelistalla. Erityisesti näytön kapasitiivinen toimintatapa on tervetullut uudistus, sillä Nokia on aiemmin pitäytynyt vain resistiivisissä kosketusnäytöissä. Ja näyttötekniikan muutos on todellakin tuonut parannusta puhelimen käytettävyyteen, vaikka itse käyttöjärjestelmä on säilynyt tutunoloisena – nyt ruutu reagoi näppäilyihin entistä herkemmin ja johdonmukaisemmin.

Nokian puhelimilta on totuttu odottamaan hyvää käytettävyyttä erityisesti puhelin- ja tekstiviestitoiminnoissa, eikä käyttäjän tarvitse pettyä tähänkään malliin – päätarkoituksessaan, eli puhelimena X6 toimii vallan mainiosti. Symbian-alusta vaikuttaa tutulta ja turvalliselta ratkaisulta, sillä samantyylistä käyttölogiikkaa on sovellettu jo vuosikausia niin kosketusnäyttöisissä kuin perinteisissäkin älypuhelinmalleissa. Puhelintoiminnot on toteutettu laadukkaasti myös tekniseltä kannalta – X6:n kuulokeääni on selkeä ja riittävän voimakas niin luurin kuin kaiuttimenkin kautta kuunneltuna eikä puheluiden vastapuoletkaan moittineetmikrofoniäänen laatua.

Nokia X6:n liitännät on koottu puhelimen yläosaan. Vasemmalta oikealle: virtakytkin, latausliitin, 3,5mm kuulokeliitin ja USB-liitäntä.

Kun kerran kyseessä on multimedialuuri, niin katsotaan vähän tarkemmin myös viihdepuolelle luokiteltavia toimintoja. Ensinnäkin X6:n voi hankkia Comes With Music-palvelun kera, joka takaa vapaat musiikkilataukset Nokian musiikkikaupasta sopimuksen mukaiselle ajalle. Vaikka musiikkikauppa onkin aika pelkistetyn oloinen toteutus, se hoitaa silti tehtävänsä. Biisien kuuntelu taas tapahtuu tutuntyyppisellä Symbian-pohjaisella musiikkisoittimella, joka on tullut tutuksi jo aiemmista Nokian kosketusnäyttöluureista. Hiukan isommilla Koss-kuulokkeilla kuunnellessa puhelimen kuulokelähdön teho vaikutti varsin maltilliselta, mutta joka tapauksessa riittävältä normaalikuunteluun – kuuloaan ei pitäisikään riskeerata liian kovilla äänenpaineilla. Äänenlaadusta Nokia X6 saa puhtaat paperit: kuulokelähdöstä ei erotu häiritsevää kohinaa ja taajuusvaste on terveen oloinen korvakuulolta arvioitaessa. Taajuuskorjainkin löytyy, jos toistoa haluaa hienosäädellä.

Kamera toimii 5 megapikselin tarkkuudella ja tuottaa yllättävänkin teräviä ja tasapainoisia kuvia (katso kuvanäyte jutun lopusta). Tuplaledisalamalla saa hiukan helpotettua hämärän ajan kuvausta, mutta xenon-salaman suorituskykyyn eivät ledilamput kuitenkaan yllä.

Ilmaiset biisilataukset ovat jo jonkinmoinen houkutin, mutta löytyypä luurista toinenkin kaupanpäällistemppu nimittäin navigointi. GPS löytää sijainnin kohtuullisen rivakasti ja kartta-aineisto on selkeän näköistä puhelimen korkealla näytöllä. Muutaman muun tuoreen Nokia-mallin mukaan myös X6:sta löytyy karttojen yhteydestä myös ääniopastava navigointi, joka varmasti kiinnostaa autoilevia kännykänkäyttäjiä. Pikaisen kokeilun perusteella navigointi pysyy hyvin vauhdissa mukana ja osaa opastaa suomenkielellä, mutta sekä mies- että naisäänet kuulostavat ajoittain hiukan “konemaisen nykiviltä” – tässä olisi ehkä pienen lisähiomisen varaa. Yhtä kaikki, navigointiominaisuus on ehdoton plussa puhelimen hankintaa puntaroidessa ja toteutuskin on riittävän hyvä ainakin satunnaisesti navigointia tarvitsevalle.

Nokia X6 takaapäin kuvattuna. Takakansi ja sen kiinnitys tuntuu hiukan heikkotekoiselta, mutta kamera sen sijaan jätti positiivisen vaikutelman itsestään.

Nokia X6 on vakuuttava kokonaisuus, josta ei suuria puutteita löydy. Kun käyttöliittymäkin on toimiva ja valtaosan ajasta myös ripeä, päivittäiskäyttö sujuu sangen mukavasti. Positiivista on sekin, että oheistoimintojen kuten kameran, musiikkitoiston ja navigoinnin toteutuksissa ei ole menty aidan matalimmasta kohdasta, vaan kaikki nämä ovat käyttökelpoisia laadultaan. Jos Nokia X6:sta pitäisi löytää jotain moittimista, niin ne suuntautuvat pääosin ulkokuoren suuntaan – ensisilmäyksellä luurista jää muovisen heppoinen ja ehkä jopa lelumainen vaikutelma, vaikka muovisten kuorien alla raksuttava elektroniikka onkin hyvälaatuista. Ainakin taipuisa ja natiseva takakuori voidaan laskea selväksi kauneusvirheeksi muuten varsin tasalaatuisessa paketissa. Jos monipuolinen viihdekännykkä on tähtäimessä ja Comes With Music-palvelu kiinnostaa, X6 on erittäin varteenotettava ja jopa houkutteleva vaihtoehto.

Nokia X6 – kameran näytekuva (klikkaamalla suurenee)