Windows 7 käyttötestissä
Windows 7 on ollut jo jonkin aikaa arkikäytössä Tekniikkaparkin toimituksessa ja nyt katsotaan, miten elämä uuden käyttöjärjestelmän kanssa on alkanut sujumaan.
Päivitys Windows Vistasta Windows 7:aan tapahtui HP-merkkisessä testilaitteessa tietokoneen valmistajan toimittamalla päivityslevyllä. Päivityksen kimppuun päästiin vasta muutama viikko virallisen julkaisun jälkeen, sillä HP valmisti asennuslevyistä omat räätälöidyt versionsa, jotka kuriiri kiikutti ovelle asti. Periaatteessa päivitysprosessin pitäisi olla varsin yksinkertainen, mutta käytännössä tempaus vaati monenmoista pientä säätämistä, kuten esimerkiksi yhteensopimattomien ajurien ja ohjelmistojen poistamista ja uudelleenasentamista sekä tietojen varmuuskopioimista. Vistasta seiskaan päivittäessä saa varata puuhaan useampia tunteja aikaa, mikäli homman haluaa tehdä huolellisesti ja vanhaa dataa menettämättä.
(more…)

Windows Vista ei loppujen lopuksi osoittautunutkaan niin suureksi menestykseksi, kuin Microsoft olisi odottanut, joten jotain täytyi tehdä ja nopeasti. Tilannetta pyrkii pelastamaan Vistan seuraaja Windows 7, joka tuokin tullessaan niin teknisiä kuin ulkoasullisiakin muutoksia. Tämänhetkisen tiedon mukaan Windows 7:aa odotetaan kauppoihin lokakuussa 2009, mutta asiasta kiinnostuneet voivat ladata Microsoftilta uutuuskäyttöjärjestelmän RC-ennakkoversion ilmaiseksi jo nyt – tämä kokeiluversio tosin lakkaa toimimasta vajaan vuoden kuluttua, jonka jälkeen pitää joko ostaa virallinen Windows 7 tai palata vanhaan käyttöjärjestelmään.
Tekniikkaparkki kertoo sinulle tekniikkauutuuksista netissä kellon ympäri sekä Järviradion taajuuksilla perjantaisin kello 17:15.

