Ensituntuma N8:n suhteen on positiivisen vakuuttava – jämäkänoloinen ja hyvin käteen sopiva luuri luo juuri sellaista premium-luokan tunnelmaa, jota Nokia varmasti tavoitteleekin. Hyvä meno jatkuu myös näyttöä katsellessa, sillä 3,5″ AMOLED-ruutu esiintyy edukseen – niin väritoisto kuin kirkkauskin miellyttävät silmää. N8 pätee myös kuvaamisen puolella, sillä paljon kohuttu 12 megapikselin kamera on ihan oikeasti hyvä ja kännykkäkameroiden mittakaavalla jopa loistava. Myös teräväpiirtoinen videokuvaus on käyttökelpoinen ominaisuus, sillä kameralla pärjäilee kohtuullisesti jopa hämärämmässä valaistuksessa ja liiketoisto näyttää aivan kelvolliselta. Huomionarvoista kuvausominaisuuksissa on myös se, että xenon-salamavalo potkii kuviin kirkkautta varsin mukavasti, kunhan kuvattava kohde on lähistöllä. Mikäli kameraltaan ei vaadi mitään erikoisia temppuja, Nokia N8 voi hyvinkin hoitaa pikku pokkarikameran tehtävät kokonaisuudessaan. Muista varuisteista voisi mainita puheella opastavan GPS-navigoinnin, musiikin lähettämiseen soveltuvan FM-radiolähettimen ja HDMI-liitäntämahdollisuuden. Varusteiden ja ominaisuuksien määrä on siis varsin kunnioitettava.

Käytännössä Nokia N8 on varsin vaivaton laite päivittäisessä käytössä. Allekirjoittaneella on ollut käytössä useita Symbian-pohjaisia puhelimia ennenkin, joten tämän luurin kanssa fiilis on kuin kotiin tulisi – puhelut ja viestittelyt taittuvat näppärästi ja puheluiden tekninen laatu on moitteetonta. Puhelimen kuulokesoundi on selkeä eikä vastapuolikaan valittele kuuluvuutta. Näytön kosketustuntumakin on mukavasti kohdillaan, kun Nokia on vihdoin suostunut siirtymään kapasitiivisen kosketusnäyttötekniikan pariin. Perusasioiden äärellä kaikki on siis hyvin. Ohjelmistopuoli onkin se alue, joka on Nokian luureissa viime aikoina herättänyt vilkasta keskustelua. Symbian ^3 on selkeä kehitysaskel eteenpäin, sillä nyt niin valikot kuin monet sovelluksetkin toimivat hyvällä vasteella ja vitkastelematta. Kolme aloitusnäytön “työpöytää” tarjoavat mukavasti tilaa widget-sovelluksille ja tämä toteutus vähentääkin mukavasti valikoissa ramppaamista, jota on myös entiseen tapaan tarjolla. Virtuaalinäppiksellä tulee ainakin alkuvaiheessa jonkun verran virhelyöntejä, mutta jokaisen näppäimenpainalluksen vahvistava pieni värähdys helpottaa tekstin syöttöä.

N8:n vasemmasta kyljestä löytyy muutama olennainen yksityiskohta: korttipaikat MicroSD:lle ja SIM-kortille sekä MicroUSB-liitäntä virransyöttöä ja datakaapelia varten.

Viihdettä tarjoilee Nokia N8:n musiikkisoitin, joka on kokenut onnistuneen kasvojenkohotuksen. Musiikkia voi selata kansikuvien perusteella tai perinteisemmässä listamallissa – teit sitten niin tai näin, niin lista rullaa silti sulavasti. Normaalin 3,5mm stereoliitännän kautta tulviva kuulokesoundi on miellyttävän puhdas ja häiriötön eikä Nokia N8 hyydy hiukan laadukkaampien hifiluurienkaan äärellä normaalivoimakkuuksilla kuunnellessa. Hifistelijä saattaisi kaivata diskanttitoistoon hiukan lisää ilmavuutta, mutta näilläkin eväillä pärjätään mainiosti. Jos musiikki alkaa kyllästyttää, niin muistiin tallennettujen videoiden lisäksi hyvin toteutettu YLE Areena-sovellus tarjoaa videomateriaalia katsottavaksi 3G-yhteyden tai WLANin kautta streamaten.

Hyvä vire saa pienen kolhun nettiselaimen äärellä, sillä edelleen Symbianin oma selain on jostain kumman syystä sangen kankea liikkeissään ja hankala käyttää, vaikka monista muista kännyköistä tuttu kahdella sormella tapahtuva zoomaus onkin mukana. Käyttäjien onneksi apua voi tähystellä Norjan suunnalta, sillä Opera Mobile -selain korjaa pahimmat takkuilut ja tekee netin käytöstä siedettävää myös N8:lla. Ovi-sovelluskauppa sen sijaan toimii kohtuullisen ketterästi ja tarjontaakin alkaa pikku hiljaa kertyä. Mistään jättimarketista ei vieläkään voida puhua, mutta suunta on sentään oikea. Suositeltavia latauksia ovat esimerkiksi edellä mainittu Opera Mobile sekä leveiden maisemakuvien nappaamiseen tarkoitettu Automatic Panorama.

Puhelimen parhaita puolia: kamera! Tällä automaattitarkennuksella varustetulla kameralla saa aikaiseksi aivan kelvollista jälkeä.

Nokia N8 on mielenkiintoinen kokonaisuus matkapuhelinalan jättiläiseltä. Yleisvire on positiivinen ja on pakko ihailla Nokian osaamista rautapuolen ja muiden perusasioiden äärellä – puhelimena N8 ei tuota pettymystä. Myös kamera on hehkutuksen ansainnut, sillä kymppikuvista ei millään pysty erottamaan tavallisen pokkarikameran ja N8:n eroa. Käyttöliittymä on mennyt parempaan päin, mutta nettiselaimen ja joidenkin asetusvalikoiden kankeus saattaa joitakin käyttäjiä häiritä. Puhelimen hankintaa harkitsevan onkin nyt tehtävä perustelut itselleen selväksi: mikäli valokuvat ja teräväpiirtovideo ovat olennaisia käyttötarkoituksia, Nokia N8 on tämän hetken ehdoton ykkösvalinta. Myös aiempaa Symbian-käyttökokemusta keränneet henkilöt tulevat varmasti hyvin toimeen N8:n kanssa. Sen sijaan paljon nettiä selaileva ja ohjelmistokaupan valtaisaa tarjontaa kaipaava käyttäjä saattaisi löytää paremmin käyttöönsä soveltuvan luurin Android- tai iPhone-leiristä, mutta tällöin joutuu ainakin toistaiseksi hiukan tinkimään kameraominaisuuksista. Nokia N8 on kaikenkaikkiaan hyvä kokonaisuus ja samalla myös Nokian tähänastisen älypuhelinmalliston paras ja monipuolisin laite. Oikeastaan tähän loppuun voisi tempaista aina yhtä muodikkaan autovertauksen: N8 on kuin myyntitilastojen kärkipäässä roikkuva perheauto – hohtoa ja voimakasta omistamisen halua ei oikein ole havaittavissa, mutta silti se hoitaa tehtävänsä päivästä päivään asianmukaisesti.

Näytekuvat (zoomaa klikkaamalla):

Ensimmäisiä huomionarvoisia asioita ZTE:ssä on näytön laadukkuus: yleisesti ottaen kuvan tarkkuus ja luettavuus on hyvällä mallilla ja ruutu kestää vertailun jopa pykälää kalliimpiin puhelimiin. Väritoisto vaikuttaa silmämääräisesti katsellen hiukan epämääräiseltä ja kirkkautta voisi irrota enemmänkin, mutta yleisesti ottaen suoritus on hintaluokassaan kerrassaan mainio. Samaa voi sanoa myös puhelimen kylkeen sijoitetun kaiuttimen äänestä: soundi on taskukokoisten laitteiden mittapuulla hyvinkin kelvollinen pelimusiikkien toistoon ja muuhun satunnaiseen käyttöön.

Puhelut luonnistuvat ZTE Bladella aivan käyttökelpoisesti, mutta puhelimen kuulokesoundi ei ole paras mahdollinen. Varsinkin verrokkina toimineeseen Nokia C5:een verrattaessa Bladen ääni on selvästi ohuempi ja taustalla kuuluu koko ajan jonkin verran kohinaa. Kaiutinpuhelintilassa Blade toistaa vastapuolen äänen paljon tanakammin, mutta silloin langan toisesta päästä kuuluneiden kommenttien mukaan lähtevään ääneen sekoittuu satunnaisia häiriösihinöitä.

Luurin takaa löytyvä kamera on varsin vaatimattoman näköinen viiru kannen yläreunassa, ja valitettavasti tällä kertaa kameran suorituskyky kulkee käsi kädessä ulkonäön kanssa…

Ensitestien perusteella ZTE Bladen kamera on varsin vaatimattoman laatuinen, vaikka linssin alapuolella viittä megapikseliä mainostetaankin. Salamavalo puuttuu kokonaan ja varsinkin sisätiloissa kuvatessa epätarkkojen kuvien todennäköisyys on valitettavan suuri. Videokuvassa taas näkyy reilusti kuvan venymistä suuntaan ja toiseen, mutta ääniraita tallentuu kohtuullisen laadukkaana. Androidin parhaita puolia ovat suuri muokattavuus ja laaja ohjelmistotarjonta. Android Market toimii Bladessa hienosti ja tarjontaa löytyy laidasta laitaan – ja usein myös ilmaiseksi. Käyttöliittymääkin voi muokkailla keskimääräistä laajemmin ja viisi eri aloitusruudun näkymää tarjoavat reilusti tilaa widgeteille ja kuvakkeille. Androidin oma selain toimii kelvollisesti, zoomaus onnistuu nipistämällä ruutua ja vaihtoehtoselaimiakin löytyy. Sama muokattavuus pätee myös vaikkapa musiikkisoittimeen – jos Androidin vakiotulkinta ei miellytä, voi marketista latailla toisenlaisen ohjelman tilalle.

ZTE Blade tarjoaa hämmästyttävän hyvää hinta-laatusuhdetta edullista älypuhelinta etsivälle. Halvan hinnan tuomat säästötoimet eivät niinkään näy käyttöliittymän puolella, vaan ennemminkin kameran ja kuulokeäänen laadussa. Puhelimen mukauttamista kaipaavalle käyttäjälle ZTE Blade on osuva valinta, sillä Android-alustan edut ovat nimenomaan sillä suunnalla ilmeiset. Laadukkaita kuva- ja videomuistoja kaipaava voi suosiolla etsiskellä jonkin muun mallin, sillä esimerkiksi ZTE Blade ja Nokia N8 painivat täysin eri sarjoissa kuvanlaadun suhteen. Ensituntuma tästä luurista on kuitenkin yllättyneen positiivinen.

Nokia C5:n päällimmäisiin ominaisuuksiin kuuluu Symbian S60 3rd edition / feature pack 2 -käyttöjärjestelmä, A-GPS:n vauhdittama ilmainen navigointipalvelu, 3,2 megapikselin kamera sekä perinteinen 3,5mm kuulokeliitäntä. Yhteyspuolelta löytyy 3G ja bluetooth, mutta WLAN-verkoissa ei tällä kapulalla roikuta. Ohjelmistopuolella noudatellaan hyvinkin pitkälti tuttua Symbian-kaavaa: jos aiemmat Nokia-älypuhelimet ovat toimineet mielestäsi kätevästi, ei C5:kaan tuota minkäänlaisia vaikeuksia. Joitakin pikkuparannuksia käytettävyydessä on tehty: viestit ja ennenkaikkea sähköpostitoiminnot ovat saaneet uutta ilmettä, kalenteri on nyt hiukan havainnollisempi kuin ennen ja puhelimen oma nettiselain vaikuttaa vanhempiin 3rd edition-malleihin verrattuna hiukan nopeammalta.

Puhelinkuulokkeen äänenlaatu on perushyvää tasoa eikä puheluiden vastapuoletkaan valitelleet kuuluvuutta. Kaiutinpuhelumoodi toimii muuten hyvin, mutta satunnaisesti homma lähtee sikäli väärille raiteille, että vastapuoli alkaa kuulla oman äänensä voimakkaana kaikuna, jolloin puhumisesta tulee hankalaa. Suurimman osan ajasta kaiutinpuhelutkin onnistuivat normaalisti. Soittoäänistä lähtee riittävästi meteliä ja värinähälytyskin toimii pontevasti – jopa siinä määrin, että puisella pöydällä värinähälytyksen pärinä peittää vaimeammat soittoäänet lähes kuulumattomiin. No, ainakaan puhelut eivät jää huomaamatta…

Kuoret eivät juurikaan narise – eikä käyttäjäkään

Päällisin puolin katsottuan Nokia C5 on kevyt ja napakan tuntuinen kokonaisuus. Laite ei natise ja ainoa vaimea hälyääni puhelinta ravistellessa on laitteen kyljessä oleva korttipaikan suojaluukku, joka helinästään huolimatta on ainakin tekstijakson aikana pysynyt kiinni moitteettomasti. Näyttö on pienessä puhelimessä luonnollisesti pienehkö ja katselukulmat ovat turhankin rajoittuneet, mutta näytön sisältö on kuitenkin normaaliin malliin luettavissa suoraan edestä katsottaessa. Erikoiskiitokset kohdistuvat C5:n näppäimistöön – luurin näppäintuntuma on omien kokemusteni mukaan kännyköiden terävintä kärkeä. Suuret ja selkeästi naksahtavat näppäimet tekevät tekstiviestien ja sähköpostien kirjoittelusta niin helppoa, kuin se nyt ylipäänsä voi numeronäppäimistöllä olla.

C5:n liitinpatteristo on sijoitettu yläreunaan. Vasemmalta oikealle: 3,5mm kuulokeliitin, micro-USB ja pieni latausliitin.

Nokia C5:n edullisen hankintahinnan huomioiden ominaisuusvalikoima vaikuttaa varsin mukavalta ja tällä kännykällä pystyy tekemään käytännössä lähestulkoon kaikki ne temput, joita keskiverto älypuhelimen käyttäjä keksii kaivata. Hyvän raudan päälle rakentuva kattava ohjelmistovalikoima mahdollistaa esimerkiksi ääneen luetut ajo-ohjeet sisältävän navigoinnin, FM- ja internetradioiden kuuntelun, uutisseurannan RSS-feedien avulla, useammankin sähköpostilaatikon käyttämisen ja monenmoiset ajanvietepelit. Osa toiminnoista on jo valmiina luurissa, ja osa taas on ladattavissa netistä puhelimeen. Yleisesti ottaen tuntuu siltä, että Symbian on pitkän kehityskulkunsa myötä saavuttanut C5:ssa kypsän vaiheen, jossa räikeät puutteet ja virheet on kitketty pois ja käyttö sujuu tasaisen varmaan tahtiin. Testikäytön aikana puhelin ei perustoimintoja käytettäessä kaatuillut kertaakaan ja ainoat boottauskerrat kirjattiin ylös Ovi Store-ohjelmistokaupan kanssa – satunnaiseen temppuiluun auttoi yleensä puhelimen virrattomana käyttäminen.

Poppia, kuvia ja navia hillityllä tyylillä

Multimediapuolella nähdään tasainen keskivertosuoritus ilman loistohetkiä. 3,2 megapikselin kamera suoriutuu satunnaisesta näppäilystä siedettävästi, mutta varsinkin hämärässä kuvanlaatu alkaa haparoida voimakkaan kohinan puolelle. Erona moniin aiempiin Nokian kännykkäkameroihin on pakollinen ja hiukan rasittavakin “kameran räpsähdysääni”, joka raikaa voimakkaasti kaiuttimesta jopa äänetöntä profiilia käytettäessä. Musiikin kuuntelu luonnistuu sillä tutulla Symbian-soittimella, jonka johdannaisia on nähty kännyköissä jo useamman vuoden ajan. Taajuuskorjain löytyy kuten myös satunnaissoitto. Nokia C5:n kuulokelähtö on Kossin luureilla kuunnellen peruslaatua – soundi on melko innoton ja tasapaksu, mutta häiriöttömänä kuitenkin riittävän hyvä arkikäyttöön. Youtubenkin katselu onnistuu, kunhan RealPlayerin asetukset muistaa ensin ruuvailla kohdilleen.

C5:n takakuoren metallinen olemus vakuuttaa. Kamera taas suoriutuu “ihan kiva” -tasolla: riittää satunnaiseen näppäiluun, mutta jättää tarkemmin kuvanlaatua tutkittaessa vähän kylmäksi.

Navigoinnista vielä muutama sananen, sillä se saattaa monille olla olennainenkin puhelimenvalintaperuste. Nokia C5:n ilmainen Ovi Maps-ääninavigointi toimii itse asiassa yllättävänkin hyvin ollakseen matkapuhelimen kylkiäispalvelu. Luuri pysyy kartalla aivan normaalin navigaattorin malliin ja ajo-ohjeetkin tulevat oikea-aikaisesti. Miinuspuolelle kirjataan navigaattorikäytön kannalta turhan pieni näyttö sekä konemainen, lausunnaltaan ja kieliasultaan hiukan kömpelö ääniopastus. Usein navigointia käyttäville suosittelisin edelleen erillistä navigaattoria, mutta satunnaisessa ajosuunnan etsimisessä ja varsinkin kaupungilla kävellen navigoidessa Nokia C5 on fiksu kaveri. Pienenä bonuksena havaitsin moniajon mukavuuden myös navigoinnin yhteydessä: taustalle voi laittaa hiljakseen soimaan musiikkia, jonka jälkeen voi käynnistää ääniopastetun navigoinnin musaa kuunnellen. Soittimen ja navigoinnin ääntä voi säätää toisistaan riippumatta, joten sopivan miksauksen saa aikaiseksi kokeilemalla. Seuraavaksi äänipiuhan voi kytkeä vaikkapa autostereoiden AUX-liittimeen ja antaa biisien raikua ilman, että ajo-ohjeet menisivät ohi korvien. Kätevää!

Arkinen järkivalinta

Nokia C5 on oiva osoitus siitä, että kosketusnäyttövetoisilla älypuhelinmarkkinoilla vaisuhkosti esiintynyt kännykkäjättiläinen on edelleen parhaimmillaan perinteisten ja kohtuuhintaisten puhelinten valmistajana. C5 toimii rivakasti ilman ärsyttäviä käyttöliittymän viiveitä ja luurista löytyy vahva kattaus olennaisia (ja toki myös vähemmän olennaisia) toimintoja. Puhumiseen ja tekstiviestittelyyn laite sopii oikein mainiosti ja kevyt nettikäyttökin luonnistuu, joten C5-mallia voisikin kutsua kaiken vauhdikkaan markkinahypen keskelle piiloutuneeksi järkivalinnaksi – puhelimen hinta-laatusuhde keräsikin positiivisia kommentteja Tekniikkaparkin toimituksessa. Tämä luuri ei juurikaan herätä ympäristön mielenkiintoa eikä siinä ole oikeastaan mitään ennenkuulumatonta tekniikkaa, mutta tasainen suoritus kääntyykin loppusuoralla voitoksi – Nokia C5 hoitaa oman tonttinsa asiallisesti ja sopii hyvin sellaiselle käyttäjälle, joka haluaa kevyen, mutta hiukan peruspuhelinta fiksumman kännykän taskuunsa.

Plussaa:
+ hyvä näppäimistö ja kirjoitustuntuma
+ monipuoliset ominaisuudet ja sen myötä myös hyvä hinta-laatusuhde
+ ilmainen navigointi

Miinusta:
+ katselukulmiltaan vaatimaton näyttö
+ kameran metelöinti ja kuvakohina

Lisätiedot: http://www.nokia.fi/tuotteet/kaikki-puhelimet/nokia-c5-00

Paperilla ominaisuudet näyttävät sangen mukavilta: 640×360-resoluutioon yltävä 3,2″ kapasitiivinen kosketusnäyttö, 3,5mm liitin kuulokkeita ja TV-ulostuloa varten, 32 gigaa tallennustilaa, 5 megapikselin kamera tupla-led-salamalla, sisäänrakennettu GPS… Eipä äkkiseltään tule mieleen mitään olennaista puutetta varustelistalla. Erityisesti näytön kapasitiivinen toimintatapa on tervetullut uudistus, sillä Nokia on aiemmin pitäytynyt vain resistiivisissä kosketusnäytöissä. Ja näyttötekniikan muutos on todellakin tuonut parannusta puhelimen käytettävyyteen, vaikka itse käyttöjärjestelmä on säilynyt tutunoloisena – nyt ruutu reagoi näppäilyihin entistä herkemmin ja johdonmukaisemmin.

Nokian puhelimilta on totuttu odottamaan hyvää käytettävyyttä erityisesti puhelin- ja tekstiviestitoiminnoissa, eikä käyttäjän tarvitse pettyä tähänkään malliin – päätarkoituksessaan, eli puhelimena X6 toimii vallan mainiosti. Symbian-alusta vaikuttaa tutulta ja turvalliselta ratkaisulta, sillä samantyylistä käyttölogiikkaa on sovellettu jo vuosikausia niin kosketusnäyttöisissä kuin perinteisissäkin älypuhelinmalleissa. Puhelintoiminnot on toteutettu laadukkaasti myös tekniseltä kannalta – X6:n kuulokeääni on selkeä ja riittävän voimakas niin luurin kuin kaiuttimenkin kautta kuunneltuna eikä puheluiden vastapuoletkaan moittineetmikrofoniäänen laatua.

Nokia X6:n liitännät on koottu puhelimen yläosaan. Vasemmalta oikealle: virtakytkin, latausliitin, 3,5mm kuulokeliitin ja USB-liitäntä.

Kun kerran kyseessä on multimedialuuri, niin katsotaan vähän tarkemmin myös viihdepuolelle luokiteltavia toimintoja. Ensinnäkin X6:n voi hankkia Comes With Music-palvelun kera, joka takaa vapaat musiikkilataukset Nokian musiikkikaupasta sopimuksen mukaiselle ajalle. Vaikka musiikkikauppa onkin aika pelkistetyn oloinen toteutus, se hoitaa silti tehtävänsä. Biisien kuuntelu taas tapahtuu tutuntyyppisellä Symbian-pohjaisella musiikkisoittimella, joka on tullut tutuksi jo aiemmista Nokian kosketusnäyttöluureista. Hiukan isommilla Koss-kuulokkeilla kuunnellessa puhelimen kuulokelähdön teho vaikutti varsin maltilliselta, mutta joka tapauksessa riittävältä normaalikuunteluun – kuuloaan ei pitäisikään riskeerata liian kovilla äänenpaineilla. Äänenlaadusta Nokia X6 saa puhtaat paperit: kuulokelähdöstä ei erotu häiritsevää kohinaa ja taajuusvaste on terveen oloinen korvakuulolta arvioitaessa. Taajuuskorjainkin löytyy, jos toistoa haluaa hienosäädellä.

Kamera toimii 5 megapikselin tarkkuudella ja tuottaa yllättävänkin teräviä ja tasapainoisia kuvia (katso kuvanäyte jutun lopusta). Tuplaledisalamalla saa hiukan helpotettua hämärän ajan kuvausta, mutta xenon-salaman suorituskykyyn eivät ledilamput kuitenkaan yllä.

Ilmaiset biisilataukset ovat jo jonkinmoinen houkutin, mutta löytyypä luurista toinenkin kaupanpäällistemppu nimittäin navigointi. GPS löytää sijainnin kohtuullisen rivakasti ja kartta-aineisto on selkeän näköistä puhelimen korkealla näytöllä. Muutaman muun tuoreen Nokia-mallin mukaan myös X6:sta löytyy karttojen yhteydestä myös ääniopastava navigointi, joka varmasti kiinnostaa autoilevia kännykänkäyttäjiä. Pikaisen kokeilun perusteella navigointi pysyy hyvin vauhdissa mukana ja osaa opastaa suomenkielellä, mutta sekä mies- että naisäänet kuulostavat ajoittain hiukan “konemaisen nykiviltä” – tässä olisi ehkä pienen lisähiomisen varaa. Yhtä kaikki, navigointiominaisuus on ehdoton plussa puhelimen hankintaa puntaroidessa ja toteutuskin on riittävän hyvä ainakin satunnaisesti navigointia tarvitsevalle.

Nokia X6 takaapäin kuvattuna. Takakansi ja sen kiinnitys tuntuu hiukan heikkotekoiselta, mutta kamera sen sijaan jätti positiivisen vaikutelman itsestään.

Nokia X6 on vakuuttava kokonaisuus, josta ei suuria puutteita löydy. Kun käyttöliittymäkin on toimiva ja valtaosan ajasta myös ripeä, päivittäiskäyttö sujuu sangen mukavasti. Positiivista on sekin, että oheistoimintojen kuten kameran, musiikkitoiston ja navigoinnin toteutuksissa ei ole menty aidan matalimmasta kohdasta, vaan kaikki nämä ovat käyttökelpoisia laadultaan. Jos Nokia X6:sta pitäisi löytää jotain moittimista, niin ne suuntautuvat pääosin ulkokuoren suuntaan – ensisilmäyksellä luurista jää muovisen heppoinen ja ehkä jopa lelumainen vaikutelma, vaikka muovisten kuorien alla raksuttava elektroniikka onkin hyvälaatuista. Ainakin taipuisa ja natiseva takakuori voidaan laskea selväksi kauneusvirheeksi muuten varsin tasalaatuisessa paketissa. Jos monipuolinen viihdekännykkä on tähtäimessä ja Comes With Music-palvelu kiinnostaa, X6 on erittäin varteenotettava ja jopa houkutteleva vaihtoehto.

Nokia X6 – kameran näytekuva (klikkaamalla suurenee)

Ulkomuodon ihmettelyt sikseen, sillä seuraavaksi tutustutaan tarkemmin kännykän toimintaan. HD2 tekee heti kättelyssä selväksi, että Windowsilla mennään: pian virtanapin painalluksen jälkeen käyttäjää tervehtii oranssi Windows-logoruutu. Sen jälkeenkin käyttöjärjestelmän sukujuuret pysyvät esillä, sillä näytön vasenta yläreunaa koristaa puhelimen toiminnasta kertovien symbolien lisäksi myös Start-nappi lippulogon kera. Windows Mobile suoriutuu tehtävästään puhtain paperein, sillä HD2:n käyttöliittymä on käytännössä suurimman osan ajasta mukavan nopeatoiminen ja sulavaliikkeinen. Tämä näkyy niin ohjelmien käynnistymisessä kuin ruudun vierityksessäkin, jotka toimivat keskivertokännykkää rivakammin. Pääsyyllinen tähän on varmaankin 1000 MHz:n taajuudella tikittävä Snapdragon-prosessori, joka tosin tuntuu vaikuttavan myös akunkestoon, sillä HD2-luuria saa olla tämän tästä latailemassa, varsinkin jos aktiivisessa käytössä on muitakin ominaisuuksia kuin pelkkä puheluiden soittelu.

Älykkyys pääosassa

HTC HD2:n pääpaino on selkeästi älypuhelinominaisuuksissa ja perinteinen puheluiden soittelu on jätetty hiukan taka-alalle. Esimerkiksi vastaamattomat puhelut ilmoitetaan nokiamaisten ja näyttävästi ruudun valtaavien “1 puhelu tullut” -ilmoitusten sijaan varsin huomaamattomasti: näytössä vastaamattomasta puhelusta kertoo vain yläreunan pieni huutomerkkisymboli sekä näppäinlukon avausnapissa oleva numero, joka kertoo vastaamattomien puheluiden määrän. Onneksi myös kuulokesyvennykseen piilotettu vihreä ledi vilkuttelee tavoitteluyritysten merkiksi, joten tottunut silmä pystyy toteamaan uudet tapahtumat ilman näppäimenpainalluksia. Sama linja jatkuu kautta linjan: moni asia on toteutettu hiukan omaperäisesti, joka on varsinkin Symbian-puhelinten käyttöön tottuneelle jonkinasteinen riesa – HD2 ei pääse tavallisten puhelutoimintojen toteutuksessa esimerkiksi Nokian älypuhelinten tasolle. Toisaalta pienen tuumailun ja totuttelun jälkeen HD2:n kanssa alkaa kuitenkin tulla toimeen eikä mitään olennaista luurista puutu.

Tästä puhelimesta löytyy tasan kaksi liitäntää: vasemmanpuoleinen 3,5mm plugi kuulokkeita varten sekä standardinmukainen micro-USB tiedonsiirtoa ja akun lataamista varten.

Onnistuneisiin ratkaisuihin lukeutuu HTC:n päätös sisällyttää puhelimeen kankean Internet Explorer-selaimen lisäksi myös Opera. Operalla nettisurffailu sujuu jouhevasti ja suorastaan mukavasti: sivut piirtyvät ruutuun yskimättä ja jopa iPhonesta tuttu nipistyszoomaus on käytettävissä. Pienimuotoiset netin kahlailut sujuvat HD2:lla siinä missä tietokoneellakin, eikä vaikkapa tuoreiden uutisotsikoiden tarkistamista varten viitsi edes siirtyä tietokoneen äärelle, jos puhelin on käden ulottuvilla. Myös sähköpostien lukemisessa HTC on elementissään: luurin oma sähköpostisovellus jakautuu HTC Sense-käyttöliittymän päällä pyörivään paperiarkkien selailua matkivaan näkymään sekä perinteisempään käyttöliittymään. Sensen sähköpostikikkailu menee lähinnä sirkushuvien puolelle, mutta perinteisempi ratkaisu kerää allekirjoittaneelta positiivisen sävyisiä kommentteja: viestien lukeminen on selkeää ja nopeaa, ja esimerkiksi Gmail-postilaatikon käyttökuntoon virittäminen ei vaadi kuin kaksi tietoa: sähköpostiosoitteen ja salasanan.

Multimediaa perinteisellä tyylillä

Multimediapuolella HD2 tarjoaa peruskattauksen. 5 megapikselin kamera led-salamalla ei enää nykypäivänä ole erityisen vaikuttava kokoonpano: varsinkin vähäisessä valossa kameralla on taipumusta epäterävyyteen ja kuvien “tärähtämiseen”, ja salaman kanssa kuvatessa valkotasapainon säätö on välillä aivan kuutamolla. Jos kuvaajan käsi pysyy vakaana tai valoa on tarjolla riittävästi, HD2:lla saa silti kännykkäkameroiden mittakaavassa aivan kelvollisia näppäilykuvia ja videokuvauskin hoitaa tehtävänsä.

HD2:n 5 megapikselin kamera on suojaamattomana altis naarmuille ja kolhuille. Tupla-LED-salama antaa jonkin verran apua hämäräkuvaukseen.

Musiikkisoitin suoriutuu tehtävästään puhtain paperein: kaikki olennaiset musiikin järjestelytoiminnot löytyvät ja käytettävyys on kohtuullisen hyvä. Äänenvoimakkuuden säätö onnistuu kyljessä olevista näppäimistä myös näppäinlukon päällä ollessa, joten sitä varten ei tarvitse kaivaa puhelinta taskusta. Mukana tulevista korvanapeista löytyy näppäimet biisin vaihtoa varten, mutta parempia kuulokkeita 3,5mm plugiliittimeen kytkevä käyttäjä joutuu tästä “kaukosäädöstä” luopumaan. Koss PortaPro-kuulokkeilla kuunneltaessa HTC HD2:n soundi on varsin neutraali ja värittymätön – äänestä ei nouse esille mitään häiritseviä yksityiskohtia eikä kohinakaan vaivaa. HD2 suoriutuu siis musiikin toistosta siinä missä tavallinen MP3-soitinkin.

Oheistoimintoja luurista löytyy varsin mukavasti: puhelin tukee muitta mutkitta esimerkiksi muutamia Googlen palveluita. Niin Youtube, Gmail, Google Maps kuin Street View-palvelukin ovat käytettävissä HD2:n kautta. Muina lisukkeina mainittakoon mm. 3G-yhteyden reititys WLAN-verkoksi, säätiedot sijaintipaikan mukaan ja käyttökelpoinen kalenteri hälytyksineen. Myös esimerkiksi Skype-puhelinsoftan sekä Skyfire-nettiselaimen voi tarvittaessa asentaa puhelimeen.

HD2:n tasapaino säilyy

HTC HD2 on mielenkiintoinen uutuus, joka haastaa tosissaan tunnetumpia kilpailijoitaan. Windows Mobile toimii PDA-vaikutteistaan huolimatta kelvollisena kännykän käyttöjärjestelmänä eikä vakauden tai käytettävyyden suhteen ilmene mitään vakavia ongelmia. Pienellä varauksella uskaltaudun jopa vetämään hihasta iPhone-vertailukortin – vaikuttaa siltä, että HD2 on tämänhetkisistä älypuhelimista lähimpänä iPhonen kehuttua käytettävyyttä: kapasitiivinen kosketusnäyttö toimii moitteettomasti, iso näyttö on juhlavaa katsottavaa ja softat pyörivät tehokkaan prosessorin ansiosta rivakasti. Miinuspuolelle täytyy kirjata puhelimen suuret ulkomitat ja nykymittapuun mukaan vain keskinkertaiselle tasolle yltävä kamera. Muilta osin HD2 on onnistuu kulkemaan kultaista keskitietä – kokonaisuus on tasapainossa eikä toteutuksesta löydy mitään mainittavia rimanalituksia. Jos olet valmis opettelemaan Symbianista selkeästi eroavaa toimintalogiikkaa ja luurin koko ei vaivaa, tarjoaa HTC HD2 paljon mukavia ominaisuuksia ja näytön tuomaa näyttävyyttä. HD2 sopiikin parhaiten käyttäjälle, joka arvottaa “taskutietokonemaiset” ominaisuudet perussoittelun ja tekstiviestittelyn edelle.

Valokuvia katsellessa HTC HD2:n kookas näyttö ja letkeä käyttöliittymä pääsevät oikeuksiinsa.

HD2:n “Suomipaketti”

Jälkipuheena mainittakoon vielä kielikysymys: HD2 on oletuksena englanninkielinen kaikilta osin ja skandikirjaimet (å, ä, ö) joutuu hakemaan esille varsin hankalasti virtuaalinäppäimistöllä kikkaillen. Jos englanti on hallinnassa kohtuullisesti, näistä kieliasioista ei muodostu mahdottomia ongelmia. Tekniikkaparkin toimituksen tietoon tuli kuitenkin korjausmahdollisuus niille, jotka haluavat puhelimeesa enemmän suomalaisuutta: Oululainen M-Technology Oy (www.m-technology.fi) on tehnyt HD2:lle kolme korjauspakettia, jotka päivittävät skandikirjaimet helpommin kirjoitettavaksi, kääntävät päällimmäisen HTC Sense-käyttöliittymän osuuden suomeksi sekä korjaavat puhelimen asetuksia paremmin suomalaisten operaattorien kanssa toimiviksi. M-Technology tarjoaa päivityksen veloituksetta heidän kautta ostettuihin laitteisiin sekä 24,40 euron maksua vastaan muihin HD2:iin.

Eniten puhelimen päivittäiseen käyttöön vaikuttava päivitys on muokattu virtuaalinäppäimistö, jossa skandimerkit on sijoitettu tehdasasetusta järkevämmin. Tämä päivitys kyllä helpottaa tekstinsyöttöä: aiemmin ä-kirjain löytyi a-näppäintä pohjassa pitämällä, jonka jälkeen sormea piti vielä liu’uttaa yläviistoon ja oikealle ä-kirjaimen kohdalle ja sitten päästää näppäin irti. Päivitetyssä näppäimistössä riittää pelkkä a:n pitkä painallus. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös ns. “compact” -tilaa, jolloin yhdellä näppäimellä syötetään kaksi tai kolme eri kirjainta – haluttu kirjain valitaan napin painallusten määrällä. Tässä näppäimistömuodossa skandit on sijoiteltu oikeaan reunaan näppäimeksi, jolla voi kirjoittaa l-, ö- ja ä-kirjaimet.

Englantia vierastaville myös HTC Sense-käyttöliittymän kielipäivitys voi olla mieluisa, vaikkei se pystykään kääntämään koko puhelimen käyttöliittymää kotimaiselle kielelle. Käytännössä päällimmäinen “työpöytä” ja siihen läheisesti liittyvät ruudut ja valikot muuttuvat suomenkielisiksi, kun taas puhelimen perustavammanlaatuiset toiminnot säilyvät englanninkielisinä. Kielien sekasotku saattaa toisaalta hiukan hämmentää käyttäjää, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään. Pääsääntöisesti suomennos vaikuttaa järkevältä, mutta joitakin pieniä lipsahduksia on käännöksissä tapahtunut – päällimmäisenä mieleen tulee HTC:n säätietoruudussa selkeää keliä tarkoittava termi “Clear”, joka on kääntynyt muotoon “Tyhjennä”.

Plussaa:
+ suuri ja laadukas näyttö
+ mainiot netinselailu- ja sähköpostiominaisuudet
+ kattavat ominaisuudet
+ yleisen standardin mukaiset ääni-, data- ja latausliitännät

Miinusta:
- hiukan liiankin suuret ulkomitat
- vain keskinkertainen kamera
- puhelu- ja tekstiviestitoiminnot käyttöliittymän puolesta hiukan kankeita

Tällä kertaa Tekniikkaparkki esittelee uunituoreen Sony Ericsson Satio-matkapuhelimen. Satio on Sony Ericssonin viimeisin lippulaivamalli, jossa hemmotellaan varsinkin kuvaamisesta kiinnostuneita käyttäjiä – laitteesta löytyy peräti 12 megapikselin kamera ihan oikealla xenon-salamalla. Muita ominaisuuksia ovat esimerkiksi GPS-paikannus, WLAN, iso kosketusnäyttö ja radio.

Sony Ericsson osaa kieltämättä muotoilla puhelimensa tyylikkäästi, ja tämäkin yksilö muistuttaa varsinkin takakannen suunnalta erehdyttävästi pieniä Cybershot-taskukameroita. Testiyksilön viininpunainen kiiltävä väripintakin pukee laitetta yllättävän hyvin. Mitä sitten itse tekniikkaan tulee, niin sielläkin puolella kyseessä on varsin harkitunoloinen kokonaisuus – kaikki olennaisimmat herkut ja langattoman yhteyden muodot löytyy ja luurin näytöllä on kokoa ja näköä. Päivittäiskäyttö sujuu tuttuun Symbian-tyyliin, joten esimerkiksi Nokian älypuhelimia ennen käyttänyt on nopeasti sinut myös Sation kanssa. Kosketusnäyttö on resistiivisestä tekniikastaan johtuen hiukan nahkea ottamaan komentoja, mutta kosketustuntumaa on saatu viilattua Sony Ericssonissa hiukan N97:aa paremmaksi, joten kyllä tämän kanssa toimeen tulee. Jo N97:n kohdalla mainostettu kynnellätökkimistekniikka toimii tässäkin luurissa parhaiten.

Satio muistuttaa takaapäin katsottuna hämmästyttävän paljon digipokkarikameraa. Kuvassa suojaluukku on avattu ja kamera on valmiina kuvaukseen.

Hieno kamera, mutta keskeneräinen musiikkisoitin

Sation kamera on tasaisen hyvä monenlaisissa oloissa, ja tätä käyttövarmuutta tuo ennenkaikkea puhdikas xenon-salamavalo. Salaman ansiosta myös hämärissä sisätiloissa otetuista kuvista tulee kunnollisia ja tärähtämättömiä, eikä kuvan värit vääristy aivan luonnottomiksi. Itse asiassa Sation suorituskyky valokuvien suhteen alkaa olla jo lähellä edullista peruspokkarikameraa – jos kaipaa reilusti parempaa kuvanlaatua, niin joutuu jo sijoittamaan kameraan useamman satasen. Jossain tilanteissa Sony Ericsson kuitenkin häviää tavallisille silminnähden pokkarikameroille – optista zoomia ei löydy ollenkaan, ja kohinan määrä kuvissa meinaa välillä nousta turhan korkeaksi. Kamerakännyköiden joukossa Satio edustaa kärkijoukkoja, vaikkakin hyvässä päivänvalossa Samsung Omnia HD onnistuu tuottamaan selkeästi terävämpää kuvausjälkeä kuin Satio – lievä pehmeys vaivaa kuvia kautta linjan. Sation videokuvaus on tavallista VGA-tasoa – täysin riittävää vaikkapa YouTubeen, mutta aika karkean näköistä isolta televisioruudulta katsottuna. Videokuvauksen puolesta liikutaan keskimääräisen pokkarikameran laatuluokassa.

Edellinen Tekniikkaparkissa testattu Sony Ericsson-kännykkä loisti erityisesti musiikkitoiston parissa, joten nytkin odotukset olivat Sation musiikkiominaisuuksia kohtaan korkealla. Valitettavasti luuri tuotti juuri tällä osa-alueella suurimman pettymyksen:  musiikintoisto on jätetty Satiossa suoraan sanottuna keskeneräiseksi, sillä laite tarjoaa vain Symbian-käyttöjärjestelmän perustoiminnot ilman mitään lisukkeita. Poissa ovat kaikki äänensävynsäädöt ja muut oheisherkut, eikä äänentoistossakaan ole sitä potkua, johon W715-mallia testatessa totuttiin. Kokonaisuuden kruunaa se fakta, että puhelimen mukana ei toimiteta edes minkäänlaista adapteria Sony Ericssonin omasta erikoisliittimestä tavalliseen 3,5mm stereoplugiin – käytännössä siis vakiovarusteisella puhelimella voi kuunnella musiikkia vain sisäänrakennetun monokaiuttimen tai mukana toimitettavien keskinkertaisten nappikuulokkeiden kautta. Näin ollen kunnollinen äänenlaadun testaaminenkin jäi Sation kohdalla tekemättä, kun referenssikuulokkeita ei pystytty kytkemään laitteeseen ollenkaan. Myös puhelimen akun lataamisen ja datasiirron olisi toivonut tapahtuvan erikoisliittimen sijaan vaikkapa yleistymässä olevan microUSB-liitännän kautta.

Hyvää ja huonoa samassa kuvassa: Sony Ericsson on vihdoin alkanut taipumaan muistikorttityypin suhteen, joten Satiosta löytyy MicroSD-korttipaikka ja sisässä on valmiiksi 8 gigan kortti. Yhdistetyn kuuloke- ja latausliitännän suhteen on kuitenkin havaittavissa ikävää sooloilua: liitin on Sony Ericssonin omaa tyyppiä, eikä siihen voi suoraan kytkeä tavallisia stereokuulokkeita. Edes kuulokeadapteria ei tullut puhelimen mukana.

Nettiinkin pääsee, tottakai

Ei ole liene yllätys, että myös nettisivujen selailu onnistuu tällä kännykällä. Käytössä on jotakuinkin vakiomallinen symbian-nettiselain, joka hoitaa hommansa asiallisesti. Hiukan parempaa selailukokemusta tavoittelevat voivat kokeilla Opera Mini-selainta, joka toimiikin Satiossa rivakasti pienistä yhteensopivuusongelmista huolimatta. Yhteensopivuuden kohdalla vastaan tuli niinkin eksoottinen ongelma, että Opera Minin osoiteriville ei voinut kirjoittaa ollenkaan www-osoitteita, kun kosketusnäytön virtuaalinäppis ei ilmestynyt millään ilveellä näkyviin. Google-hakuruutuun sen sijaan pystyy kirjoittamaan, joten ongelman voi kiertää googlettamalla ja kirjanmerkkien kautta. Yleisversio Opera Ministä kaatuili satunnaisesti Satiossa, joten täytynee odotella Operalta Satiolle kustomoitua versiota. Puhelimessa on jo valmiiksi linkki myös Youtube-videopalveluun, mutta jostain syystä flash-videoiden toisto nykii ja pätkii turhankin paljon, joten nettivideoiden katselu on hiukan hankalaa puuhaa, vaikka videot sinänsä kyllä luurissa käynnistyvätkin.

Yhteydet maailmalle sujuvat ilmeettömän toimivasti niin 3G-verkon kuin WLAN -yhteyksienkin kautta, joten siltä saralta ei löydy valittamista. Sähköpostikin on toimivan tuntuinen perusratkaisu, joka ei nostata hurraa-huutoja, mutta hoitaa tonttinsa tarvittaessa. Aktiivinen sähköpostin käyttäjä tuskin valitseekaan tätä puhelinmallia, sillä fyysisen näppäimistön puuttuminen tekee viestien kirjoittamisesta turhan hidasta näpertelyä – Satio sopii lähinnä lyhyiden vastausviestien näppäilyyn silloin, kun tietokone ei ole lähettyvillä.

Yhteenveto

Sony Ericsson Satio on tyylikäs ja laadukkaasti valmistettu kosketusnäyttöpuhelin sellaiselle käyttäjälle, joka painottaa digikuvaamisen laatua kännykkää valitessaan. Luokassaan hyvälaatuinen digikuvaus ja kelvollinen käytettävyys muodostavat hyvän kokonaisuuden, vaikka musiikki- ja multimediapuolelta tuleekin lunta tupaan ja liitännät rajoittuvat vain yhteen merkkikohtaiseen monitoimiliitäntään. Monille myös fiilis saattaa ratkaista ostopäätöksiä, ja sillä saralla Satio on vahvoilla – testin edetessä puhelin keräsi kehuja designistaan useammaltakin henkilöltä.

Kuvanäyte:

Kuva suurenee klikkaamalla. Sation kameralla pystyy ottamaan kohtuullisia kuvia jopa illan hämyssä: tämä esimerkkikuva on otettu käsivaralta ilman salamaa. Liikkuvat kohteet sumenevat pitkän valotusajan takia, mutta maisema pysyy muuten suht skarppina. Yllättävän hyvä suoritus kännykkäkameralta! Päivänvalossa kuvista tulee toki parempia ja kohinattomampia, mutta silloinkin voisi toivoa hiukan terävämpää jälkeä.

Plussaa:
+ hyvä kamera ja kunnollinen salama
+ ominaisuuslistalta löytyy kaikki älypuhelimen olennaisimmat toiminnot

Miinusta:
- hankalasti toteutettu lataus-, kuuloke- ja dataliitin
- musiikkisoittimen puutteet

Valmistajan nettisivut: http://www.sonyericsson.fi/

Nokia N97 on vielä toistaiseksi Nokian lippulaivamalli uutta N900:sta odotellessa. Otamme nyt selvää, miten N97 pärjää uusien haastajien ristitulessa. Puhelimen ominaisuuslista näyttää mukavalta: tarjolla on esimerkiksi 3,5″ näyttö, 5 megapikselin kamera LED-kuvausvalolla, GPS, WLAN, FM-radiolähetin, 32 Gt:n sisäinen muisti. Ominaisuuksien määrästä ei puhelimen käyttökelpoisuus ainakaan jää kiinni. Ja mikäpäs siinä, tämä luuri tekeekin lähes kaikki temput, joita nykyaikaiselta älypuhelimelta voi odottaa.

N97:n liukukannen alta löytyvä näppäimistö on onnistunut ratkaisu. Päivittäisessä käytössä näppistä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse, sillä puhelimen toimintoja voi ohjata myös pelkän kosketusnäytön varassa.

Tökkimistuntuma tökkii

Suurella kosketusnäytöllä varustettua puhelinta ohjataan pääasiassa näyttöä sormella tökkien. Tässä puuhassa tuntuma on kaiken A ja O, mutta juuri tällä rintamalla N97 kompuroi harmillisesti – sormella tökkiminen ja raahaaminen vaatii näytön painamista oikein kunnolla, sillä hentoihin hipaisuihin luuri ei reagoi millään tavalla. Käytännössä N97:aa on helpointa käyttää, jos opettelee tökkimään näyttöä kynsillä, nimittäin “kynsikosketuksiin” näyttö reagoi huomattavasti herkemmin. N97:n kosketusnäyttö jää käytettävyyden puolesta auttamattomasti jälkeen esimerkiksi Omnia HD:n tai iPhonen toteutuksiin verrattaessa. N97:lla on kuitenkin ässä hihassaan: näppäimistö! Tekstinsyöttö on pelkkään kosketusnäyttöön tukeutuvien luurien kompastuskivi, joten N97:n kunnollinen QWERTY-näppis on erittäin tervetullut ominaisuus, joka helpottaa tekstin näpyttelyä merkittävästi. Pieni suomalaissävytteinen mutina on kuitenkin paikallaan, sillä näppäinkartasta puuttuu skandit eli esimerkiksi ä- ja ö-kirjaimet – nämä merkit täytyy hakea ruutuun hankalasti kahta näppäintä yhtä aikaa painamalla.

Myös eräs olennaisimmista toiminnoista eli puheluun vastaaminen on päätetty jostain syystä toteuttaa varsin persoonallisella tavalla: vaikka puhelimesta löytyy tutut vihreän ja punaisen luurin symbolit, puheluun vastaaminen tai sen hylkääminen ei kuitenkaan onnistu näillä napeilla. Sen sijaan puhelun saapuessa täytyy liu’uttaa sormea kosketusnäytön laidasta toiseen “Vastaa” -tekstin päällä ja puhelun hylkääminen tapahtuu sutimalla ensin Avaa-tekstiä, jonka jälkeen voi napauttaa näytöltä “Hylkää” -painiketta. Herää kysymys: miksi matkapuhelinten aamunkoitosta lähtien noudatettu vihreän ja punaisen luurin logiikka on pitänyt rikkoa tässä mallissa?

Kannen mekanismi on piilossa näytön alla. Kansi avautuu kyllä jämäkästi, mutta silti pieni epäilys mekanismin ja näytölle menevän kaapelin kestävyyden suhteen häilyy mielessä.

N97 ladataan nykyaikaiseen tapaan microUSB-liittimen kautta, sillä perinteistä laturiliitäntää ei puhelimesta löydy. Liitin on sama kuin joidenkin aiempien mallien (esimerkiksi N81) dataliitäntä, joten puhelimen lataaminen onnistuu tarvittaessa myös tietokoneen USB-liitännästä datakaapelin kautta.

Multimediahärvelinä pätevä

Viihdepuolella sen sijaan edetään tutuissa urissa. Musiikkisoitin noudattelee pitkälti aiemmista Nokia-puhelimista tuttua perustoimivaa linjaa, ja videotoistokin rullaa hienosti. Kuulokeäänenlaadustakaan ei löydy pahaa sanottavaa – Nokia N97 suoriutuu näistä tehtävistä ilmeettömän toimivasti aiheuttamatta erityisiä wau-reaktioitakaan. Sama linja jatkuu myös kameratoiminnoissa: 5 megapikselin kamera suoriutuu tavallisten arki- ja bilekuvien näppäilystä mukavasti, kunhan valoa on riittävästi. Mikäli kuvaajan käsi on riittävän vakaa, voi käyttöön ottaa myös yökuvaustilan, jolloin N97:lla saa taltioitua jonkinmoisia kuvia myös katulamppujen loisteessa. Sisäänrakennettu FM-radiolähetin on hiukan harvinaisempi, mutta aivan käyttökelpoinen vakiovaruste: puhelimen voi asettaa lähettämään toistamaansa musiikkia vapaasti valittavalle ULA-taajuudelle, ja virittää sitten läheisen radion kuuntelemaan samaa taajuutta. Varsinkin autokäytössä tämä on vaivaton ja yhteensopiva tapa kuunnella musiikkia vähän isommista kaiuttimista. Lähettimen teho on tosin heiveröinen irrallisiin lupavapaisiin FM-lähettimiin verrattuna: N97 täytyy käytännössä sijoittaa käytännössä lanka-antennin päälle tai radion välittömään läheisyyteen kunnollisen vastaanoton saavuttamiseksi. Kymmenien metrien kuuluvuusalue jää siis haaveeksi.

Automaattitarkennuksella varustettu kamera piilottelee suojaluukun alla. Luukun on kerrottu naarmuttavan kameran suojalasia, ja niin on käynyt myös Tekniikkaparkille toimitetun käytetyn yksilön kanssa: oheisesta kuvasta erottuu selvä naarmu luukun liikeradan mukaisesti. Naarmusta ei onneksi aiheudu kuviin silminnähtäviä virheitä, joten haitta on lähinnä kosmeettinen.

Puhelintoiminnot on se osa-alue, jossa Nokian puhelimet ovat perinteisesti väläyttäneet huippusuorituksia. Näin käy tälläkin kertaa: N97 on arkisessa puhelu- ja tekstiviestittelykäytössä selkeä ja varmatoiminen laite, kunhan uudenlaiseen vastaamislogiikkaan tottuu. Luurin äänenlaatu on selkeä ja vastapuolen puheesta saa selvää vaivattomasti. Tekstiviestit ja sähköpostit toimivat käytännössä samaan malliin kuin kaikissa muissakin tähänastisissa Symbian-kännyköissä.

Yhteenveto

Nokia N97 on hiukan ristiriitainen matkapuhelin. N97:n tekninen laatu on markkinoiden kärkiluokkaa – puhelin on jämäkkä, QWERTY-näppis on mukava ja “rautapuolen” ominaisuudet, kuten äänen, kuvan ja verkkoyhteyksien laatu ovat hyvällä mallilla. Ominaisuuslistakin on kattava. Vaakakupin toisella puolella painaa kuitenkin tietyt käyttöliittymän ja käytettävyyden puutteet: monet toiminnot on toteutettu tarpeettoman hankalasti eikä komennotkaan mene joka kerta perille hiukan nihkeästi toimivan kosketusnäytön takia. Jos käyttöliittymän kanssa pystyy elämään, Nokia N97:sta saa monipuolisen älykännykän, joka hoitaa lähes kaiken kommunikoinnin niin netissä kuin puhelinverkossakin.

Parantamisen varaa kuitenkin jää – odotamme siis mielenkiinnolla Nokian uutta N900-mallia…

Plussaa
+ monipuolinen luuri niin viihteeseen kuin hyötykäyttöönkin
+ hyvä QWERTY-näppäimistö helpottaa tekstinsyöttöä tuntuvasti
+ kuva ja ääni ovat hyvätasoisia, kamerakin on kunnollinen

Miinusta
- epäherkkä kosketusnäyttö
- käyttöliittymä paikoitellen kömpelö ja hidasteleva

Valmistajan nettisivut: http://www.nokia.fi/n97

Varsin nopeasti huomio kiinnittyy siihen, että kosketusnäyttö toimii tunnokkaasti ja kevyelläkin kosketuksella. Syy tähän löytyy näytön toteutustavasta: Samsung päätti käyttää puhelimessaan kapasitiivista kosketusnäyttöä Nokian suosiman resistiivisen näytön sijaan, jonka seurauksena näytön kosketustuntuma on erittäin miellyttävä, mutta miinuspuolelle kirjataan se fakta, että näyttöä täytyy käyttää aina sormella – styluskynällä tai hanskat kädessä tökkimistä näyttö ei huomioi ollenkaan.

Kosketusnäyttöä ja mukavaa käyttöä

Hyvän kosketusnäytön myötä yleinen käyttötuntumakin on vahvasti positiivisen puolella – puhelin toimii rivakasti ja vastaa käyttäjän valintoihin jämptisti. Symbian-käyttöliittymän mukavuus tai vaikeus on pitkälti makuasia, sillä toiminnot kyllä löytyvät tälläkin tavoin kivuttomasti ja esimerkiksi Nokian puhelimia käyttäneet tottuvat varsin nopeasti myös Omnia HD:n samanoloiseen käyttölogiikkaan. Perusviestittelyt ja puhelut sujuvat niin hyvin kuin ne ylipäänsä kosketusnäyttöön tukeutuvalla puhelimella voivat sujua – näytön tökkiminen sormella on mielestäni edelleen hiukan tunnoton ja hidas tapa syöttää tekstiä, ja välillä kaipaisi avuksi ihan oikeaa näppäimistöä. Puhelimessa olevat muutamat näppäimet kuitenkin helpottavat olennaisesti päivittäistä käyttöä: esimerkiksi puheluihin vastaaminen, äänenvoimakkuuden säätäminen ja näppäinlukko toimivat omista painikkeistaan näyttöön koskematta. Omnia HD:n puhelunaikaista kuuloke- ja mikrofoniääntä vaivaa lievä kireys ja diskanttipainotteisuus eivätkä ne yllä kännyköiden parhaimmiston tasolle, mutta kaiutinpuhelin toimii mallikkaasti. Nettiselain onnistuu näyttämään hiukan monimutkaisemmatkin sivut luettavasti, mutta ruudun vieritys takkuaa joskus ilkeästi, joten netin selailu ei ole aina pelkkää juhlaa.

Näyttääkö tutulta? Vanha kunnon Symbianhan se siinä…

Kameratoimintoa käynnistäessä juhlantuntu on kuitenkin lähellä. 8 megapikselin kenno lupaa paljon, ja lupaus teräväpiirtovideoiden kuvaamisesta heittää lisää vettä myllyyn. Testikuvien perusteella Omnia HD:n kamera esiintyy edukseen kirkkaassa päivänvalossa, ja silloin kuvat ovat jopa hämmästyttävän hyvälaatuisia. Kuvien terävyys on kännykkäkameraksi erittäin hyvällä tasolla ja laadukas näyttö vielä korostaa tätä seikkaa kuvia katseltaessa. Valon vähetessä kamera alkaa kuitenkin haparoimaan raskaasti, jolloin apuun tarvitaan ledisalama, joka on onneksi kirkas ja ainakin sisätiloissa kuvattaessa kohtuullisen voimakas. Valokuvapuolella Samsung on siis elementissään, mutta HD-videokuvaus tuottaa pienen pettymyksen. Vaikka videotiedostossa periaatteessa olisi 720p-tarkkuuteen asti pikseleitä, niin lopputulos ei silti näytä teräväpiirrolta, vaan jää silmiinpistävän pehmeäksi. Myös liiketoisto on paikoitellen nykivää, joten kunnon videokameran korvikkeeksi Omnia HD:sta ei ole, mutta kännykkäkameroiden mittakaavassa videokuvaus on kuitenkin hyvällä tolalla.

Musiikkitoistossa Omnia HD lyö pöytään perustason eväät – musiikkisoitin on käyttöliittymältään perusjärkevä, ja puhelimen vaakatasoon kääntäessä ruutuun pyörähtää iPhonelta vaikutteita hakenut levynkansien selausnäkymä. Musiikin kuuntelua varten löytyy normaali 3,5mm stereokuulokeliitäntä, johon voi kytkeä mieleisensä luurit. Äänentoiston laatu jatkaa soitinsoftan kanssa samalla linjalla: soundi on hiukan ponneton, mutta kuitenkin häiriötön ja äänenpainetta on tarjolla hyvinkin riittävästi normaalia kuulokekuuntelua ajatellen. Useimmat musiikkipuhelimet antavat käyttäjälle mahdollisuuden hienosäätää äänentoistoa taajuuskorjaimella, mutta Omnia HD:sta on harmillisesti karsittu tuo mahdollisuus pois – tarjolla on ainoastaan muutama vähän sinnepäin säädetty esiasetus tyyliin “Normal, Rock, Jazz, Bass” sekä hiukan kyseenalainen 5.1-surround-imitaatio. Näin ollen on viisainta jättää kaikki tehosteet pois päältä ja esiasetukset Normal-asentoon.

3,5mm kuulokeliitäntä on mieluisa yksityiskohta, mutta kaikkien liitäntöjen päällä nököttävät sivuun taiteltavat muovisuojukset ovat pidemmän päälle hiukan rasittavia.

Tasapainoinen kokonaisuus pienin varauksin

Samsung i8910 Omnia HD on mutkittelemattoman tyylikäs matkapuhelin, jonka ominaisuudet ovat pääosin hyvässä tasapainossa. Kohokohtina esille nousee niin kuvalaadun kuin kosketustuntumankin osalta hienosti toteutettu näyttö sekä keskivertoa huomattavasti parempi kamera videokuvauksineen. Kun tähän lisätään vielä vaivaton toimivuus tavallisessa arkikäytössä, on käsissämme varsin mallikas multimediapuhelin. Musiikkisoitinta ja nettiselainta vaivaa tietynlainen keskinkertaisuus ja puheluiden äänenlaatu voisi olla aavistuksen parempikin, mutta siitä huolimatta Omnia HD vaikuttaa oivalliselta valinnalta sellaiselle käyttäjälle, jolle yleinen ominaisuuksien määrä ja kuvanlaatu niin katselussa kuin taltioinnissakin ovat merkittäviä valintakriteereitä.

Plussaa:
+ Kaikin puolin laadukas kosketusnäyttö
+ Kameran kuvanlaatu
+ Pääosin onnistunut käyttöliittymä

Miinusta:
- Puheluiden äänenlaatu ei huipputasoa
- Nettiselaimen tahmea toiminta

Valmistajan nettisivut: http://www.samsung.com/fi/

Kuvanäyte Samsung i8910 Omnia HD:n kameralla – klikkaa kuvaa nähdäksesi sen täysikokoisena:

Nyt tämän ohjelman puitteissa on aika ottaa esille myös kännykät. Matkapuhelintestiemme osalta tienraivaajaksi päätyi Sony Ericssonin W715-matkapuhelin, joka on markkinoinnista päätellen suunnattu ensisijaisesti sellaisille käyttäjille, joille musiikin kuuntelu on tärkeä ominaisuus. Tätä olettamusta vahvistavat näkyvästi esille tuodot “Walkman” -symbolit, jotka tietysti periytyvät Sonyn kannettavien musiikkilaitteiden mallistoista – ensimmäinen Walkman-kasettisoitinhan julkaistiin 1970-luvun lopussa. MP3-toiston ohella luurista löytyy RDS-radio, videotoisto ja muutamia muitakin kikkoja, joista kerron lisää hiukan tuonnempana.

Toki W715 osaa musiikin toistamisen lisäksi muitakin temppuja – GPS-paikannusta voi hyödyntää Google Mapsin tai Wayfinder Navigatorin avulla, kameralla voi näppäillä kuvia 3,2 megapikselin tarkkuudella ja 3G-yhteydet mahdollistavat nettipalveluiden käytön puhelimen näytöllä.

Tyylikäs jo paketista purettaessa

Sony Ericsson W715 antaa jämäkän ja tyylikkään ensivaikutelman luuria paketista purettaessa. Design miellyttää silmää ja liukukansi toimii jämptisti ja lonksumatta. Vaikka 240×320 pikselin 2,4″ näyttö  ei markkinoiden suurimpia olekaan, se hoitaa kyllä tehtävänsä – resoluutio on riittävä ja näytön kirkkaus riittää myös aurinkoisille päiville. Musiikit ja videot voi tallentaa pakettiin kuuluvalle 8 gigan Memory Stick Micro-kortille. Puhelin on valikoiden selailuanimaatioista ja muista pienistä ulkoasutempuista huolimatta helppokäyttöinen, sillä fonttikoko on maltettu pitää kohtuullisen suurena ja käyttölogiikka järkevänä. Puhelimen normaali päivittäiskäyttö ei kirvoita juurikaan kritiikkiä, sillä tämä osuus on hoidettu tyylikkäästi ja toimivasti.

Loistavaa ääntä ja biisintunnistusta

W715 panostaa vahvasti nimenomaan musiikin kuunteluun, ja musiikin parista myös löytyvät tämän mallin suurimmat onnistumiset, joilla erotutaan massasta. Puhelimen äänentoisto on hämmästyttävän hyvälaatuista, eikä musiikin seasta erotu minkäänlaista kohinaa tai häiriöääniä. W715:n musiikintoisto pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta sitten, kun siihen kytkee laadukkaat kuulokkeet – tässä testissä kuulokeääntä kuulosteltiin pääasiassa Koss PortaPro-luureilla, ja havainnot olivatkin positiivisia: tämän kännykän soundi on todella mukaansatempaava ja ryhdikäs – toistosta löytyy voimaa ja selkeyttä niin bassojen kuin korkeampiekin äänten osalta ja musiikkia on helppoa kuunnella. Sony Ericsson W715 on äänenlaatunsa puolesta täysin verrattavissa laadukkaisiin MP3-soittimiin. Käytettävyydenkin saralla perusasiat on toteutettu hyvin: laitteen päällä ja kyljessä sijaitsevilla näppäimillä voi säätää äänenvoimakkuutta ja vaihtaa biisiä, vaikka näppäimet ovat lukittuina. Erikoista on se, että puhelin tottelee myös ravistelua: kun puhelimen yläosassa olevaa näppäintä pitää pohjassa, biisit vaihtuvat ja äänenvoimakkuus vaihtuu luuria heiluttelemalla. Sinänsä hauska oivallus, mutta käytännössä samat toiminnot onnistuvat helpommin ja täsmällisemmin oikeassa kyljessä olevilla näppäimillä.

W715:ssä on myös sisäänrakennettu pieni kaiutin puheluita sekä musiikin ja videoiden ääniraidan kuuntelua varten, mutta kaiuttimen ääni on niin metallinen ja pistävä, ettei sitä oikein viitsi vapaaehtoisesti kuunnella. Sama ongelma vaivaa myös kaiutinpuhelintoimintoa: hento ja puuroutuva kaiutinääni hankaloittaa puhelinkeskustelua kohtuuttoman paljon.

TrackID-niminen toiminto ansaitsee tässä yhteydessä erityismaininnan: TrackID nimittäin tunnistaa biisejä muutaman sekunnin mittaisten näytteiden perusteella ja tunnistamisen onnistuttua kertoo kappaleen nimen, esittäjän ja albumin. Tunnistus ei edes ole kovin kranttu lähdemateriaalin suhteen – riittää, että puhelimen vie esimerkiksi television tai radion kaiuttimen läheisyyteen muutaman sekunnin ajaksi. Yhtä lailla tunnistus onnistuu myös  puhelimen oman ULA-radion kuuntelun aikana. TrackID löytää oikean biisin tiedot yllättävän tarkasti – testien perusteella lähes kaikki popmusiikki tunnistuu oikein ja haparointia esiintyy lähinnä kotimaisten “pikkubändien” kohdalla.

Muistot tallentuvat utuisina

Sony Ericsson W715:n kamera ei selviä tehtävästään läheskään niin hyvin kuin musiikkisoitin – 3,2 megapikselin kennolla varustettu kamera kompuroi pahimmin hämärässä, mutta kirkkaassa valossakin kuvat tallentuvat  melko sameina ja latteannäköisinä. Suurin syy hämäräkuvauksen ongelmiin on heikkotehoinen LED-kuvausvalo, joka palaa jatkuvasti tähtäilyn ja kuvanoton aikana. Valaisuteho riittää nippa nappa muutaman kymmenen sentin päähän, mutta hämärän huoneen toisella reunalla olevat kuvauskohteet jäävät täysin näkymättömiin. Päivällä otetut kuvat ovat onneksi hiukan parempia ja kelpaavat satunnaiseen hupinäppäilyyn, mutta kirkkaammassakin valossa kuvanlaatua rokottaa usein hiukan pieleen menevä valkobalanssi ja terävien yksityiskohtien pehmentyminen.

Kuvanäyte 1: Rajaamaton kuva pienennettynä ja sovitettuna sivulle:

Kuvanäyte 2: Rajattu kuva todellisessa koossaan

Tarjolla internettiä ja ajanhallintaa

Toki tästä luurista löytyy ne jokaisen nykykännykän perustoiminnotkin: kalenteri, herätyskello, laskin, nettiselain… Ei yllätyksiä tällä saralla. Netinkäyttö on W715:llä hiukan kankeaa ja raskaiden sivujen latailu kestää välillä harmillisen kauan. Nettiselain sopiikin parhaiten yksinkertaisten uutis- ja mobiilisivujen selailuun. Monissa matkapuhelimissa nähty Opera Mini-selain helpottaisi tässäkin tapauksessa nettisurffailua, mutta jostain syystä en löytänyt tällä puhelinmallilla toimivaa versiota. Ehkäpä tilanne paranee tulevaisuudessa.

Yhteenveto

Sony Ericsson W715 on tyylikäs ja perustoiminnoiltaan sujuva puhelin, jonka viihdeominaisuudet ovat hiukan kahtiajakoisia: musiikintoistossa laite on huippuluokkaa ja videoiden katselukin on mukavaa kunhan videot on muunnettu puhelimen tukemaan muotoon, mutta kamera ja puhelimen sisäänrakennettu kaiutin tuottavat pettymyksen. W715 sopii mainiosti paljon musiikkia kuuntelevalle henkilölle, joka käyttää enimmäkseen puhelimen perustoimintoja, mutta haluaa silloin tällöin päästä lukemaan nettisivuja tai nappaamaan valokuvia.

Plussaa:
+ loistava äänenlaatu kuulokkeilla kuunneltaessa
+ nopea ja tyylikäs käyttöliittymä
+ TrackID ja RDS-radio
+ reilusti tilaa musiikille ja videoille 8Gt:n muistikortin ansiosta
+ sisäänrakennettu GPS

Miinusta:
- kameran kuvanlaatu
- huono kaiutinääni

iPhone 3G on heti ensikosketuksesta alkaen vakuuttavanoloinen ilmestys. Laite on siististi koottu ja kaikin puolin tukevan oloinen, ja vähät näppäimet on sijoiteltu huomaamattomasti mutta käytännöllisesti. Erityismaininnan ansaitsee vipu, josta puhelimen saa kätevästi napsautettua äänettömäksi ja takaisin normaalitilaan ilman valikkojen selailua. Kätevä oivallus, jonka soisi yleistyvän muissakin kännyköissä! Testatun 16GB-mallin etuosa on tietysti kokonaan musta, mutta puhelin on takaa valkoinen. Kirkas ja pyöristetty takapinta tuntuu olevan suhteellisen herkkä naarmuuntumaan, mutta etupuoli ja kosketusnäytön pinta vaikuttaa sietävän paremmin käyttöä.

Se ulkoisista ominaisuuksista, nyt käydään puhelimen kimppuun hiukan syvällisemmin. Kun SIM on onnistuneesti paikallaan, voi itse käyttötesti alkaa.  Ensinnäkin, kaikki laitteen toiminnot löytyvät päävalikosta, jonka voi jakaa useampiin sivuihin. Valikko on helposti muokattavissa, ja päivittäin tarvittavat toiminnot voi kasata yhteen nippuun etusivulle. Valikko tuleekin erittäin tutuksi ajan myötä, sillä iPhonessa ei ole käytettävissä ohjelmien moniajoa – jos vaikkapa haluat ottaa digikuvan kesken nettisurffailun, selaimen joutuu sulkemaan ja valitsemaan kameratoiminnon päävalikosta. Takaisin Safari-selaimen äärelle pääsee jälleen valikon kautta koukkaamalla – onneksi selain sentään muistaa auki jääneet sivut ja välilehdet.

Tekstiviestien parissa käyttäjä joutuu ensiksi hiukan totuttelemaan Applen lähestymistapaan: viestittely kaverin kanssa näkyy peräkkäisinä puhekuplina, eikä perinteisenä sekalaisena viestilistana – samalla silmäyksellä näkyy niin omat kuin keskustelukumppaninkin viestit. Multimediaviestien osalta iPhone-käyttäjä jää nuolemaan näppejään, sillä puhelimesta ei löydy tukeva MMS:lle ollenkaan, mutta sähköposti sen sijaan toimii sutjakkaasti ja miellyttävästi. Viestien kirjoittaminen on hitaahkoa ja virhealtista ruudulle piirtyvän QWERTY-näppäimistön kautta, mutta virhelyöntien määrä alkaa toki pikkuhiljaa käytön myötä vähenemään.

iPhone 3G:n 3,5″ näyttö on asiallisen laatuinen, ja ennenkaikkea kosketuksen tunnistus on toteutettu erittäin onnistuneesti. Itse asiassa valikoiden selailu ja eri toimintojen käyttäminen on yllättävän helppoa herkän ja johdonmukaisesti toimivan kosketusnäytön ansiosta. Näyttö tunnistaa useita yhtäaikaisia kosketuksia, joten esimerkiksi kartan koon muuttaminen ja nettisivujen selailu sujuu mukavasti yhdellä tai useammalla sormella tökkien. Puhelimen kaiutinääni on ohuehko, mutta kuitenkin riittävän laatuinen handsfree-puheluita varten. Puhelimen mikrofoniääni on myös ajoittain hiukan ohut ja diskanttipainotteinen, mutta onneksi kuitenkin riittävän voimakas ja muuten selkeä.

Kuvassa iPhonen parhaita puolia: harvalukuiset käyttökytkimet ovat juuri oikeissa paikoissa ja tavalliseen 3,5mm kuulokeliitäntään voi kytkeä omat suosikkikuulokkeensa ilman sovitinkaapeleita.

Applella on pitkät perinteet kannettavien musiikkisoitinten valmistuksessa, ja viihdepuoli on vahvasti läsnä myös iPhone 3G:ssä. Ei liene mikään yllätys, että juuri tällä osa-alueella iPhone on elementissään: iPod-toiminto löytyy heti puhelimen päävalikosta, ja musiikin kuuntelu sujuu puhelimella leikiten. iPhone tarjoaa varsin monipuolisia tapoja musiikkiarkiston selailuun – ruudulle saa aakkostetun esimerkiksi artistin, kappaleennimen, albumin, lajityypin tai säveltäjän perusteella, ja visuaalisemmasta kokemuksesta pitävät voivat kääntää puhelimen kyljelleen ja selailla levyjä näyttävästi kansikuvien perustella Cover Flow-tilassa. Äänentoisto kuulokkeisiin on hyvälaatuista ja kohinatonta, eikä äänenvoimakkuuttakaan puutu. Toistosta puuttuu kuitenkin se viimeinen ripaus potkua, ja kuuntelukokemus jää varsin neutraaliksi. Aiemmin Tekniikkaparkissa testattu Sony Ericsson W715 pitää siis edelleen nimissään kärkipaikkaa musiikkitoiston laadussa.

iPhonen musiikkisoittimessa voi käyttää näyttävää Cover Flow-toimintoa, jossa käyttäjä voi selailla soittimeen ladattujen levyjen kansia ja valita haluamansa biisin kannen “kääntöpuolelta”.

Internet-palvelujen käytettävyyden osalta iPhone 3G on aivan omaa luokkaansa matkapuhelinten joukossa. Sekä Safari-nettiselain että Mail-sähköpostiohjelma ovat käytettävyydeltään erinomaisia ja ne sopivatkin hienosti kevyeen nettikäyttöön. Kun iPhone on käden ulottuvilla, pöytätietokoneen käyttö jää helposti vähemmälle, kun kaikki pikkuasiat ja sähköpostit voi tarkistaa yhtä nopeasti kännykän ruudulla. Myös App Store-kauppa on maininnan arvoinen: sieltä voi ladata iPhoneen suuren määrän ilmaisia ja maksullisia sovelluksia, joilla puhelimeen saa tuotua lisää viihdettä ja hyötyominaisuuksia. Myös App Store on vaivaton käyttää, ja sen kautta tuleekin usein kokeiltua ilmaisia pikkusovelluksia ja pelejä ihan huvin vuoksi.

iPhone 3G:n 2 megapikselin kamera tuottaa perustason laatua, joka varsinkin kirkkaassa päivänvalossa riittää mainiosti tunnelmien taltiointiin:

Kuvanäyte 1: Rajaamaton kuva pienennettynä

Kuvanäyte 2: Rajattu kuva todellisessa koossaan

iPhone 3G on vakuuttava ja laadukas kokonaisuus, jonka käytettävyys on hiottu miellyttäväksi. Puhelimena se ei ole ihan parhaimmillaan ja tekstiviestittelykin on hiukan kankeaa fyysisen näppäimistön puuttuessa, mutta kannettavana viihdelaitteena iPhone on monipuolinen ja mukaansatempaava kokonaisuus. Jos puhelintoimintojen lisäksi haluat taskuusi täysiverisen mp3-soittimen, vikkelän nettiselaimen ja pelikonsolin, on iPhone ehdottomasti harkinnan arvoinen vaihtoehto. iPhonea Suomessa myy Sonera.

Plussat:
+ laadukas ja kevyesti toimiva kosketusnäyttö
+ viimeisen päälle hiottu käytettävyys
+ helppo ohjelmiston laajennettavuus App Storen avulla

Miinukset:
- viestitoiminnot hiukan hankalia, MMS puuttuu
- kaiutinääni ohuehko