Tekniikkaparkki.fi

Uutta tekniikkaa netissä ja radiossa
Järviradio

Sony Ericsson Satio -matkapuhelin

09.11.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: Matkapuhelimet

Sony Ericsson Satio -matkapuhelin

Tällä kertaa Tekniikkaparkki esittelee uunituoreen Sony Ericsson Satio-matkapuhelimen. Satio on Sony Ericssonin viimeisin lippulaivamalli, jossa hemmotellaan varsinkin kuvaamisesta kiinnostuneita käyttäjiä – laitteesta löytyy peräti 12 megapikselin kamera ihan oikealla xenon-salamalla. Muita ominaisuuksia ovat esimerkiksi GPS-paikannus, WLAN, iso kosketusnäyttö ja radio.

Sony Ericsson osaa kieltämättä muotoilla puhelimensa tyylikkäästi, ja tämäkin yksilö muistuttaa varsinkin takakannen suunnalta erehdyttävästi pieniä Cybershot-taskukameroita. Testiyksilön viininpunainen kiiltävä väripintakin pukee laitetta yllättävän hyvin. Mitä sitten itse tekniikkaan tulee, niin sielläkin puolella kyseessä on varsin harkitunoloinen kokonaisuus – kaikki olennaisimmat herkut ja langattoman yhteyden muodot löytyy ja luurin näytöllä on kokoa ja näköä. Päivittäiskäyttö sujuu tuttuun Symbian-tyyliin, joten esimerkiksi Nokian älypuhelimia ennen käyttänyt on nopeasti sinut myös Sation kanssa. Kosketusnäyttö on resistiivisestä tekniikastaan johtuen hiukan nahkea ottamaan komentoja, mutta kosketustuntumaa on saatu viilattua Sony Ericssonissa hiukan N97:aa paremmaksi, joten kyllä tämän kanssa toimeen tulee. Jo N97:n kohdalla mainostettu kynnellätökkimistekniikka toimii tässäkin luurissa parhaiten.
(more…)

Sony Ericsson W715-musiikkipuhelin

12.05.2009 Toimittaja: Teijo Kategoria: Matkapuhelimet

sonyericsson_w715_1

Nyt tämän ohjelman puitteissa on aika ottaa esille myös kännykät. Matkapuhelintestiemme osalta tienraivaajaksi päätyi Sony Ericssonin W715-matkapuhelin, joka on markkinoinnista päätellen suunnattu ensisijaisesti sellaisille käyttäjille, joille musiikin kuuntelu on tärkeä ominaisuus. Tätä olettamusta vahvistavat näkyvästi esille tuodot “Walkman” -symbolit, jotka tietysti periytyvät Sonyn kannettavien musiikkilaitteiden mallistoista – ensimmäinen Walkman-kasettisoitinhan julkaistiin 1970-luvun lopussa. MP3-toiston ohella luurista löytyy RDS-radio, videotoisto ja muutamia muitakin kikkoja, joista kerron lisää hiukan tuonnempana.

Toki W715 osaa musiikin toistamisen lisäksi muitakin temppuja – GPS-paikannusta voi hyödyntää Google Mapsin tai Wayfinder Navigatorin avulla, kameralla voi näppäillä kuvia 3,2 megapikselin tarkkuudella ja 3G-yhteydet mahdollistavat nettipalveluiden käytön puhelimen näytöllä.

Tyylikäs jo paketista purettaessa

Sony Ericsson W715 antaa jämäkän ja tyylikkään ensivaikutelman luuria paketista purettaessa. Design miellyttää silmää ja liukukansi toimii jämptisti ja lonksumatta. Vaikka 240×320 pikselin 2,4″ näyttö  ei markkinoiden suurimpia olekaan, se hoitaa kyllä tehtävänsä – resoluutio on riittävä ja näytön kirkkaus riittää myös aurinkoisille päiville. Musiikit ja videot voi tallentaa pakettiin kuuluvalle 8 gigan Memory Stick Micro-kortille. Puhelin on valikoiden selailuanimaatioista ja muista pienistä ulkoasutempuista huolimatta helppokäyttöinen, sillä fonttikoko on maltettu pitää kohtuullisen suurena ja käyttölogiikka järkevänä. Puhelimen normaali päivittäiskäyttö ei kirvoita juurikaan kritiikkiä, sillä tämä osuus on hoidettu tyylikkäästi ja toimivasti.

(more…)