Tekniikkaparkki.fi

Pikku Patapon-soturit ovat tehneet paluun! Nyt Peliboxi tutustuu Playstation Portablen tuoreeseen peliuutuuteen eli Patapon 2:een. Peli on jatkoa aiemmin ilmestyneelle Pataponille, ja peli vaikuttaakin ykkösosaa pelanneen silmissä heti alkumetreistä lähtien erittäin tutulta. Tarkoituksena on siis ohjata pieniä patapon-sotureita läpi kenttien, välillä puolustautuen ja välillä hyökäten. Pelin ohjaaminen perustuu rytmikkääseen näppäinten naputteluun – hahmot tottelevat neljän napautuksen sarjoina annettuja komentoja. Jos rytmi ei ole hallussa ja näppäily menee pieleen, hahmot seisovat vain paikallaan toimettomina. Tarkasta ja rytmikkäästä näppäilystä palkitaan Fever-tilalla, jossa matkanteko sujuu joutuisammin ja tehokkaammin. Yksikin väärä naputtelu puolestaan pudottaa pelaajan pois tästä huippuvauhdista. Kaikki tämä on tuttua jo ykkösosasta, mutta jotain pikku uutuuksiakin on tarjolla. Kun neljän näppäilyn sarja osuu täysin kohdalleen, peliruudulla aktivoituu Hero-tila, joka antaa entisestään potkua kentän läpäisyyn.

Peli on graafisesti varsin persoonallisen näköinen, ja äänimaailmakin koostuu rytmikkäästä taustamusiikista ja pataponien huutelusta. Pelkistetyn karua, mutta tarkoituksenmukaista. Pakko myöntää, että “pata-pata-pata-pon” -rallatukset jäävät herkästi soimaan päähän…

Peli ei ole juurikaan edellisosaan verrattuna huonontunut, mutta eipä se ole paljoa uudistunutkaan. Patapon 2:n kohdalla kärsitään siitä perinteisestä jatko-osien vaivasta: uusi osa ei tarjoa tarpeeksi uudistuksia, että edellisen osan omistaja innostuisi uudelleen peliostoksille. Peli käy edeltäjänsä tapaan hiukan pitkäveteiseksi pidemmässä juoksussa, joten peli saattaa jäädä keskimääräistä nopeammin hyllyyn pölyttymään. Jos sinulla on rytmi veressä ja Pataponin ensimmäinen osa puuttuu hyllystä, saattaa tämän uutuuden hankinta olla kuitenkin hyväkin peliliike.

Oli miten oli, Playstation Portablen Patapon 2 tarjoaa pelikansalle tarttuvia rytmejä, suoraviivaista pelattavuutta ja omituisia juonikuvioita. Näillä eväillä päästään peliboxin arvostelussa kolmeen boxitähteen.

Saimme ennakkotestiin parin viikon päästä julkaistavan Queenin musiikkiin keskittyvän Singstar-pelin. Nykyäänhän Sonyn linjana on ollut julkaista tiettyjen bändien tuotantoon keskittyviä pelilevyjä entisten monipuolisten kokoelmien sijaan, ja tällä linjalla jatketaan nytkin. Toinen Singstar-sarjassa toistuva tapa on molempien pleikkareiden tukeminen – Singstar Queen on saatavilla niin Playstation 2:lle kuin uudemmalle Playstation 3:llekin. Tämä onkin ihan järkevää, sillä kakkos-pleikkareita on edelleen käytössä hurjia määriä.

Ensin pari sanaa Singstar Queenin teknisestä toteutuksesta. Sisältöhän on molempien konsoleiden pelilevyillä samansuuntainen, mutta kahden version ulkoasut poikkeavat toisistaan. Pleikka-Kakkosella käyttöliittymä noudattelee samaa tutuksi tullutta kaavaa, kun taas Playstation 3:n pelaajat saavat ruudulleen teräväpiirtoaikaan päivitetyn käyttöliittymän, joka samalla korjaa käytettävyyden pikkuvirheitä. Molemmat hoitavat tehtävänsä, ja itse musiikkitaustat soivat tasaveroisesti molemmilla konsoleilla.

Entäs sitten sisältö? No, tottahan se on, että Queenin tuotannosta löytyy monia hittibiisejä, mutta tälle pelilevylle on osunut “We will rock you” ja “We are the Champions”-hittien lisäksi myös vähemmän kuultuja biisejä, jotka eivät välttämättä ole tuttuja kaikille kotisohvien Elviksille. Tärkeintä kai on kuitenkin se, että tuttujen hittien osastolta ei puutu mitään olennaista. Kun pelaaja pääsee näiden biisien kimppuun, alkaa varsin nopeasti valjeta se tosiasia, että Queenin musiikki ei ole ihan sitä helpointa laulettavaa — yritäpä vaikka vetäistä virheetön suoritus Bohemian Rhapsody-sävelmään… Kun itsekriittisyyttä sysää vähän sivummalle ja antaa laulun
kulkea vähän sinne päin, pelistä irtoaa selkeästi enemmän sitä tuttua laulamisen iloa.

Tällä kertaa esille tuli hiukan purnauksenkin aihetta. Yleensä singstar-sarjan peleissä musiikkitaustat ovat olleet tasalaatuisia ja äänentasot on ollut helppoa säätää kohdilleen, mutta nyt tässä asiassa oli hiukan ongelmia. Queenin musiikkihan on tunnetusti varsin vaihtelevaa ja dynamiikaltaan laajaa. Tämä vaihtelevuus tuo esiin sen ongelman, että välillä ääntä pitää ruuvata puolet isommalleen, että musiikista kuulisi jotain, ja välillä taas huippukohdat räjähtävät ilmoille niin, että ikkunat helisee. Samalla kuitenkin oman mikrofonin äänenvoimakkuus säilyy ennallaan, joten hiljaisissa kohdissa taustapiipitys peittyy omaan lauluun ja kovan rytinän aikana omaa laulua ei enää kaiuttimista erota. Vaikka alkuperäisen dynamiikan säilyttäminen onkin äänilevyissä perusteltua, niin tällaisessa bilepelissä ei silti saisi joutua kääntelemään jatkuvasti äänenvoimakkuussäätimiä.

Singstar Queen tarjoaa odotetusti mieluisan paketin Queen-yhtyeen faneille, mutta muiden osalta peliostoksen mielekkyys kannattaa punnita tarkkaan – Queenin mahtipontiset sävellykset kun ovat välillä varsin mutkikkaita tällaisen leppoisan bilepelin kannalta katsottuna. Peliboxi myöntää rockklassikoita tarjoilevalle laulupelille kolme boksitähteä.

Tänä perjantaina tutustumme musiikkipelien tuoreimpaan tulokkaaseen, joka on nimeltään Singstar: Sing-A-long with Disney. Tämä uutuuspeli todistaa kaksikin eri asiaa: Playstation2-konsoli on edelleen voimissaan varsinkin perheen nuoremmille pelaajille suunnatuissa peleissä ja toisaalta Singstar-pelisarja porskuttaa edelleen eteenpäin sillä samalla alkuperäisellä kaavalla, jolla se neljä vuotta sitten lanseerattiin.

Sing-A-Long with Disney poikkeaa monista aiemmista singstar-sarjan peleistä siinä mielessä, että tällä kertaa keskitytään erittäin kapeaan osa-alueeseen eli Disney-elokuvien musiikkiin. Levyllä on laulettavana parikymmentä englanninkielistä Disney-aiheista kappaletta, joiden höysteenä nähdään tietysti kyseisiin elokuviin liittyviä videoleikkeitä. Levylle päätyneet kappaleet ovat peräisin tunnetuimmista Disney-elokuvista, musiikkia on tarjolla esimerkiksi elokuvista Leijonakuningas, Aladdin ja 101 dalmatialaista. Kappaleet ovat toki ajatuksella valittuja ja mieluisia niille, jotka ovat katsoneet kyseiset elokuvat läpi useampaan kertaan, mutta muut pelaajat ovatkin sitten hiukan ymmällään biisien äärellä. Vaikka useimmat näistä elokuvista ovat tuttuakin tutumpia, niin siitä huolimatta kappaleiden tarkka sävelkulku ei ole painunut mielen sopukoihin lähtemättömästi. Nuorempien pelaajien harmiksi pelin musiikkia ei ole edes suomennettu, vaikka suuri osa Disney-leffoista jo dubataankin suomen kielelle. Kielimuuri on siis omalta osaltaan rajoittamassa pelin kohderyhmää.

Playstation 2:lle julkaistu Singstar: Sing-A-Long with Disney tarjoaa Disney-elokuvien ylimmille ystäville paljon mieluisaa laulettavaa, mutta muiden kannattaa valita ennemmin joku muu Singstar-levy jo ihan siitäkin syystä, että hiukan vieraanoloisten kappaleiden laulaminen on turhauttavan hankalaa ilman perusteellista opettelua. Itse singstar-pelimoottori toimii tässäkin pelissä varmaan ja tuttuun tyyliin, eikä musiikkimakuasioista voi kiistellä, joten kyllä peli silti kolme tähteä ansaitsee.

Tällä kertaa Peliboxi esittelee uuden Playstation 3:n moottoriurheilupelin nimeltään Motorstorm: Pacific Rift. Kyseessä on vauhdikas ja arcade-tyylinen ajelupeli, jossa kiidetään monenlaisilla menopeleillä läpi näyttävien maisemien. Pelin pääpaino on nimenomaan vauhdissa, ilmavissa hypyissä ja letkeässä ajotunnelmassa, joten peliin on helppo tarttua ilman sen kummempia harjoitteluita.

Graafisesti MotorStorm Pacific Rift on herkkua silmille: ratojen miljööt ovat tarkasti taiteiltuja, vaihtelevia ja sulavasti ohi vilistäviä. Playstation 3-konsolin mittavasta suorituskyvystä otetaan ilo irti ja kyseessä taitaa olla eräs oman tyylilajinsa näyttävimmistä edustajista. Myöskään äänipuolella peli ei kompuroi, vaan hoitaa homman kotiin kuten kunnon kaahailupelin pitääkin.

Sanotaan, että “moni kakku päältä kaunis”. No, tämä kakku on käyttökelpoinen myös sisältä, sillä autojen, mönkijöiden sun muiden vekottimien ohjailu sujuu johdonmukaisesti ja miellyttävästi ja erilaisten ajoneuvojen vaihtelevat luonteet pääsevät esille. Kun ohjauksen kanssa ei tarvitse taistella, on mukavampaa keskittyä itse pelaamiseen ja mahdollisimman hyvien sijoitusten nappailuun.

Playstation 3:n Motorstorm Pacific Rift on miellyttävä tuttavuus kaikille vauhtipelien ystäville. Kun kokonaisuus on hienosti kasassa ja homma toimii niin kuorrutuksen kuin pelattavuudenkin puolesta, on erittäin todennäköistä, että tämän pelin pariin tulee palattua vielä monen monta kertaa! Peliboxi tarjoilee mallikkaalle ajelupelille peräti neljä ja puoli boksitähteä!

Tällä viikolla tutustutaan Sonyn uuteen, mutta betavaiheessa olevaan palveluun nimeltään Playstation Home. Kyseessä on Playstation 3:lle ladattavissa oleva ohjelma, jonka avulla pääsee mukaan kolmiulotteiseen playstation-pelaajien yhteisöön. Playstation Homen peruskäyttö on ilmaista ja sen saa käyttöönsä päivittämällä Playstation 3:n ohjelmiston tuoreimpaan versioon.

Playstation Home-palvelussa käyttäjä luo itselleen avatar-hahmon, jonka ulkonäköä voi muokata tarjolla olevien vaihtoehtojen avulla. Samantyyppinen muokattavuus jatkuu myös hahmon omaan kotihuoneeseen, jota voi sisustaa ja järjestellä mielensä mukaan. Muiden Playstation3-käyttäjien kanssa pääsee jutustelemaan Home Square-aukiolla ja sen ympärillä olevissa taloissa – paikoista mainittakoon esimerkiksi leffateatteri ja ostoskeskus. Kyseessä on siis nykyaikaisen pelin ulkoasuun puettu yhteisöpalvelu, jossa pörrää käyttäjiä ympäri maailman. Playstation Homesta löytyy paljon samankaltaisia ideoita kuin suomalaisesta Habbo Hotel-nettipalvelustakin, mutta tällä kertaa Sony on vienyt graafisen toteutuksen aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Pakko myöntää, Playstation Home näyttää hämmentävän hyvältä. Käyttäjä pääsee juoksentelemaan vapaasti pitkin pihamaita ja huoneita, ja tämä vapauden tunne on olennainen osa palvelun viehättävyyttä. Komealla ulkokuorella on kuitenkin veronsa, sillä ensimmäistä kertaa uusiin tiloihin astuttaessa on edessä useiden kymmenien megatavujen lataustauko, ja myöhemminkin tilasta toiseen siirryttäessä joutuu odottelemaan jonkinmoisen tovin. Toinen rajoittava tekijä on tekstinsyöttö: kun kyse on chattailyyn ja muuhun kommunikointiin perustuvasta palvelusta, niin kirjaimien valitseminen yksitellen pad-ohjaimella käy nopeasti ärsyttäväksi puuhaksi ja hahmojen välinen juttelu tahmaa hitaasti tapahtuvan tekstinsyötön takia. Kirjoittamisongelmaan on toki olemassa ratkaisu: USB-liitäntäisen näppäimistön hankkiminen helpottaa kirjoittamista tuntuvasti, mutta aiheuttaa samalla lompakkoon useiden kymppien kokoisen aukon.

Kun ongelmista pääsee yli, kuoren alta löytyy hauskasti ja toimivasti toteutettu yhteisöpalvelu, jonka todellisen käyttöarvon määrää itse käyttäjät. Toistaiseksi palvelusta on lähes mahdotonta löytää suomenkielistä keskustelua, eikä englanninkielinenkään keskustelu oikein meinaa sytyttää niukkasanaisten kanssapelaajien kanssa. Mikäli Playstation Home kerää jatkossa virtuaalimaailmaansa enemmän ja monipuolisemmin käyttäjiä, palvelun hauskuuskerroin tulee nousemaan tuntuvasti.

Tällaisenaankin Playstation Home on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen lisätemppu kaikille Playstation 3:n omistajille jo pelkästään näyttävän virtuaalimaailmansa ansiosta. Ja mikä parasta – kokeileminenhan ei tässä tapauksessa maksa mitään.

Lisätietoja Playstation Home:sta löytyy Playstationin nettisivuilta.

Peliboksin arvostelussa on tällä kertaa uunituore Playstation Portablen julkaisu LocoRoco 2. Kyseessä on siis eräänlainen tasoloikkapeli, jossa ohjataan oranssia mutta sympaattista möhkälettä läpi erilaisten kenttien.

Locoroco 2 on jatkoa aiemmin PSP:lle julkaistulle ykkösosalle, ja yhteneväisyyksiä näiden kahden pelin välillä riittääkin – äkkisilmäyksellä onkin hankalaa sanoa, onko kyse ykkös- vai kakkososasta. Pelin ohjaus on säilynyt ennallaan – Locoroco-hahmo osaa hyppiä, vieriä ja hajota kappaleiksi ahtaiden paikkojen varalta. Käytännössä peliohjauksessa tarvitaan noin kolmea  näppäintä, mikä on nykypäivänä aika pelkistettyä! Ohjaustoiminnot ovat äärimmäisen yksinkertaisia, mutta toimivia, joten LocoRocon oppimiskynnys on matalalla ja peli sopii varsin mukavasti kaikenikäisille pelaajille. Samaa ajatusta tukee myös lastenohjelmista tuttu ylihilpeä meininki ja värikäs grafiikka – LocoRoco on siis turvallista peliviihdettä myös perheen pienemmille pelaajille.

Pelikenttien suunnittelussa on kieltämättä käytetty mukavasti mielikuvitusta, joten perustaltaan varsin samanoloisena toistuva peli ei kuitenkaan ihan heti käy kyllästyttämään, vaan kentän läpäisyn jälkeen pitää vielä päästä kurkkaamaan, että miltä se seuraava kenttä näyttää…

LocoRocoa on hankalaa kuvailla tekstimuodossa, joten suosittelen itse kutakin kokeilemaan peliä ihan itse – jos simppelit tasoloikkapelit ovat mieluisaa viihdettä, niin kyllä tästäkin ilo irtoaa. Toisaalta, ensimmäisen LocoRocon omistajat eivät saa mitenkään hurjasti uusia elämyksiä tästä edeltäjäänsä vahvasti muistuttavasta LocoRoco 2:sta, joten siitä pieniä miinuksia tälle uutuudelle.

Playstation Portablen LocoRoco 2 on pirteää ja värikästä pomppimista kaikenikäisille – tässä tilanteessa pomppimisella ansaitaan kolme ja puoli boksitähteä.

Tällä kertaa Peliboxin arvostelussa on hiukan nuoremmille pelaajille suunnattua viihdettä. Playstation 2- pelikoneeseen läsäytettiin sisään Buzz Junior -pelisarjaan kuuluva julkaisu nimeltään Riemuralli – alkuperäisnimeltään Ace Racers.

Peliä ohjataan Buzz-tietokilpailuista tutuiksi tulleilla summeriohjaimilla, joten pelin ohjaus on äärimmilleen viedyn yksinkertaista ja perheen pienimmille helposti omaksuttavaa. Kyseessä on siis eräänlainen tulkinta rallipelistä, jossa pikkuautot, veneet tai lentokoneen kisaavat keskenään. Perusohjaaminen tapahtuu yhdellä ainoalla napilla, jolla määritetään kuinka lujaa kulkupeli kulkee. Mikäli pelaaja kiihdyttelee liikaa, auto karkaa mutkissa pyörähtäen hallinnasta, jossa taas menetetään aikaa. Olennaista on siis vauhdin oikea annostelu. Yksinkertainen, mutta yllättävän toimiva idea!

Ilahduttavaa on myös pelin audiovisuaalinen toteutus – pelissä käytetään hienosti hyväksi vanhan Playstation2-konsolin rajallisia resursseja, ja pelin erilaiset areenat näyttävät myös aikuisen pelitestaajan silmin aika hienoilta ja rytmikäs musiikkikin on hyvin peliin sopivaa. Tässä tapauksessa on siis nähty vaivaa sen eteen, että myös Juniorisarjan peleissä toteutus on asianmukaisella tasolla. Suurena bonuksena täytyy mainita myös sekin, että peli on kokonaisuudessaan suomennettu niin puheiden kuin valikoidenkin osalta ja kieliasu on kunnollinen.

Peli on ehdottomasti parhaimmillaan, kun kisassa on mukana ainakin kaksi pelaajaa – yksinpeliksi tästä ei oikeastaan ole. Neljäkin pelaajaa voi kaahailla helposti samalla tv-ruudulla, sillä buzz-summerinipussa on aina neljä ohjainkapulaa.

Riemuralli-peliä on hiukan hankalaa suhteuttaa muihin peliboxin arvosteluihin, sillä äärimmäisen yksinkertainen pelattavuus ja kevyt toteutus ovat perheen pienimmille tarkoitetun pelin perusedellytyksiä, eikä niistä voi oikein lähteä peliä moittimaan. Kohderyhmä huomioiden peli on hauska ja viihdyttävä julkaisu, jonka parissa junnut viihtyvät varmasti monia iltoja. Peliboxi myöntää Buzz Junior Riemurallille neljä boksitähteä.

Tällä viikolla Peliboxin käsittelyssä on Playstation 2:n laulupelisarjan tuorein tulokas Singstar Boybands versus Girl Bands. Kertauksena todettakoon, että Singstar-sarjassahan on tarkoituksena laulaa biisejä mikrofoniin mahdollisimman oikein ja tarkasti, ja pelikonsoli laskee laulajalle pisteet oikeaan osuneista nuoteista biisin edetessä.

Tämän Singstar-uutuuden kantavana ideana on siis poikabändien ja tyttöbändien tuoma tasapaino. Pelistä löytyy monia menneiden vuosien hittibiisejä, mutta sekaan on osunut valitettavan monta tuntematontakin raitaa, ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Uppo-outojen biisien lisäksi bilefiilistä hiukan lannistaa slovareiden suurehko määrä – ainakin Peliboxin kokemusten mukaan vauhdikkaammat rallit ovat Singstarin parasta tarjontaa. Parhaiten toimivista hittibiiseistä voisi mainita vaikkapa Spice Girlsin “Say You’ll Be There”-kappaleen, Fiven hyvärytmiset hitit sekä En Voguen klassikkokappaleen “Free your mind”.

Itse pelitekniikkakin on saanut osakseen pientä hienosäätöä, sillä biisien aikaiset kuvaruutunäytöt on viilattu uuteen uskoon. Muilta osin mennään edelleen sillä toimivalla ja vahvalla konseptilla, joka on vauhdittanut Singstaria suureen suosioon tähänkin asti.

Playstation 2:n Singstar Boybands versus Girlbands saa peliboksin puntarissa kolme tähteä. Tutunoloista laulupeliä vaivaa tällä kertaa hiukan epätasainen biisimateriaali, mutta muuten kaikki on ennallaan.

Peliboxin arvostelussa on tällä kertaa Playstation Portablen moottoriurheilupeli ATV Offroad Fury Pro. Kuten pelin nimi antaa jo ymmärtää, niin tässä pelissä mennään sitten sora pölisten yli mäkien ja mättäiden, eikä formula1-tyylisestä bisnesmies-tason urheilusta ole tietoakaan. Kisojen joukossa on mukavaa vaihtelua, sillä pelissä pääsee mukaan niin Supercross-, rallycross-, endurocross-, lumicross-, maastorata-, kuin stadionratakisoihinkin, muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Graafisesti ATV Offroad Fury Pro on näyttävää katseltavaa pikkukonsolin näytöllä – radat rullaavat silmien edessä kauniisti piirtyen ja edessä olevat esteet on helppoa erottaa ruudulta jo hyvissä ajoin. Sikäli kaikki siis kunnossa. Äänipuolella räyhää fiilikseen sopiva ja vauhdikas rock sekä moottorien monenmoinen pärinä, joten audiovisuaalinen kokonaisuus on kaiken kaikkiaan varsin kelvollisella tasolla.

Pelattavuuspuolella moottoriurheilupelin tapauksessa ensimmäisenä nousee esiin tietysti ajettavuus, joka vaihtelee tuntuvasti käytettävän ajoneuvon mukaan. Aluksi tuntuma ei ole yhtä mehukas kuin Playstation 2:lle julkaistussa ATV Offroad Fury 4:ssa, mutta pelin edetessä ohjauksen kanssa alkaa tulla sinuiksi ja pelaaminen alkaa maistua. Pelattavuuspuoli on melko onnistunut tulkinta arcademaisesta soramonttukaahailusta.

ATV Offroad Fury Pro tarjoaa Sonyn taskukonsolille onnistunutta vauhdin hurmaa. ATV-pelisarjaa PSP:lle käännettäessä on jouduttu tekemään pieniä kompromisseja nimenomaan ajotuntuman puolella, mutta mitään dramaattista ongelmaa ei tästä pelistä löydy. Peliboxi suosittelee tätä peliä kaikille vauhdinnälkäisille taskukonsolipelaajille, sillä tällaista herkkua ei mukana kulkeville pelikoneille useinkaan julkaista. Peliboxi myöntää ATV Offroad Fury Prolle kolme ja puoli boksitähteä.

Tällä viikolla peliboxi esittelee Playstation Portablen uutuusvisailun “Buzz Master Quiz”. Kyseessä on Buzzin ensimmäinen versio Sonyn taskukonsolille, joten nyt visailunnälkäiset pelaajat pääsevät irti johdollisista Buzz-summereista ja voivat kisailla toisiaan vastaan vaikka keskellä metsää, jos siltä tuntuu.

Peliin sisältyy luonnollisesti niin yksinpeli kuin erilaisia moninpelitilojakin. Useampi kisailija mahtuu mukaan joko yhtä PSP:tä kädestä käteen kierrättämällä tai linkkipelinä useammalla PSP-laitteella. Tässä arviossa keskitytään lähinnä yksinpeliosuuteen, joka onkin aivan toimivaa sorttia. Kun Buzz-summereita ei ole käytössä, niin vastaaminen tapahtuu playstationin tutuilla toimintonapeilla – nopeissa tilanteissa joutuu aina aluksi vilkaisemaan näppäinten päältä, että mikäs näistä nyt olikaan ympyrä ja mikä kolmio, mutta toki tuohonkin tottuu ja pian voikin keskittyä itse kysymyksiin ja vastauksiin.

Buzz Master Quiz on käännetty kokonaisuudessaan suomeksi ja käännöstyö on laadukasta jälkeä. Tämä onkin varsin tärkeä yksityiskohta, sillä kyllä visaisiin kysymyksiin on kuitenkin mukavampaa ja helpompaa vastailla omalla äidinkielellä. Kysymykset ovat osittain kovin jenkkipainotteisia, varsinkin silloin kun sivutaan viihde- ja elokuva-aiheita, mutta onneksi sekaan on mahtunut myös yleistietoon viittaavaa materiaalia.

Buzz Master Quiz on laadukkaasti ja viihdyttävästi toteutettu tietovisailupeli, joka toimii yllättävän hyvin myös Playstation Portable-ympäristössä. Kuten niin monissa muissakin bilepeleissä, niin tässäkin on pakko mainita, että peli on ehdottomasti parhaimmillaan porukalla pelattuna – yksinpelinä myös Master Quiz alkaa tylsistyttämään harmillisen nopeasti. Peliboxi myöntää Buzz Master Quizille kolme ja puoli boksitähteä.