2 thoughts on “Pentax Optio E80 -digikamera

  1. Terve,

    laitetestissä voisi ottaa kantaa myös yhteensopivuuteen.

    Toimiiko laite USB-natiivisti vai vaatiiko jotain valmistajan omaa softaa, toimiiko se myös Linux ja Mac -ympäristöissä jne.?

    Enkä tarkoita valmistajan mainoksia, vaan ihan oikeasti testattuja ominaisuuksia.

    P.

    1. Hei!
      Hyvä huomio, täytyypä kiinnittää tähän asiaan jatkossa enemmän huomiota mahdollisuuksien mukaan. Nyt kun digikameratestin kohdalla asiasta keskustellaan, niin yleisesti voisi digikameroista todeta, että niiden kohdalla yhteensopivuusasiat ovat suhteellisen hyvällä tolalla. Sekä PTP- että USB-massamuistitilat ovat yleensä tuettuja ilman valmistajan ajureita myös muissa kuin Windows-järjestelmissä, ja tokihan digikameroista voi aina ottaa kortin ulos ja tökätä sen tietokoneeseen liitettyyn kortinlukijaan, jolloin yhteensopivuus on ainakin JPG-kuvien osalta taattu.

      Joidenkin muiden laitteiden kohdalla tilanne onkin aivan toisenlainen, sillä esimerkiksi tiettyjen skannereiden ja tulostin/skanneri-yhdistelmälaitteiden kanssa on ilmennyt huomattavan suuria ongelmia varsinkin Linux-yhteensopivuudessa. Onpa jopa sellaisia tapauksia, joissa ei voi muuta kuin nostaa kädet ilmaan – tiettyjä laitemalleja ei kerta kaikkiaan saa toimimaan kunnolla Linux-alustalla.

Comments are closed.